9. kesäkuuta 2011

Kesäloman ensimmäinen katastrofikakku


Kyllä. Kaikki ei mennyt ihan nappiin, mutta loppuen lopuksi oon silti ihan tyytyväinen. Tämä oli ihan täysin harjoituskakku. Testasin meinaan ensimmäistä kertaa tuollaista superdyperpientä sydämen muotoista yhden kananmunan kakkuvuokaa, jonka viime hiihtolomalla Itävallasta, Wienistä ostin. Kiva kakkuvuoka, ei siinä mitään, mutta paistaminen oli jotain ihan muuta. Kun kyseessä on irtoreunainen muotovuoka, välistä valuu mm. rasvaa ulos, joka tietenkin mukavasti sirisee uunissa muodostaen kärypilven niin uuniin kuin keittiöönkin. Rasvan tihkumisen loputtua kakku kohosi todella komeasti - ja tietenkin yli reunojen. (Seuraavalla kerralla täytyy kokeilla puolikkaan kananmunan kakkupohjaa!?!?) Sillä samalla sekunnilla, kun kakku oli kohonnut taivaisiin, se lässähti ihan maanrajaan asti. Onneksi sain kuitenkin leikattua sen kolmeen osaan. Täyttäminen onnistui muitta mutkitta, mutta toista oli pursotuksien kanssa. Kaapissa oli yksi purkki (2 dl) Valion Vispikermaa, jota en kyllä enää aio käyttää. Koska osa kermavaahto-maitorahkaseoksesta meni kakun täytteeseen, jäi pursottamiseen rajallinen määrä vaahtoa. Nipin napin riitti, mutta alaosan kolmesta viimeisestä simpukkapursotuksesta tuli aika vettyneet. Muutenkin lämmin päivä tekee tepposiaan kerman kanssa. Mutta by the way, päälliskiekurat onnistuivat ihan kivasti. Ja kiille kanssa. Tuo päällisen ruusu koristi muuten jo helmikuussa tätä Sydänystävän vadelma-vaniljakakkua, mutta ollessaan sokerimassaa se kestää useita kuukausia.


Tarvitset:

1 kananmunan Nopea kakkupohja


kostutukseen & täytteeseen:

½ dl mehua (esim. marja- tai hedelmämehua)
1 dl omenasosetta
1 dl mustikoita
1 dl vispikermaa
2 rkl maitorahkaa tms.
sokeria maun mukaan

koristeluun:

1 liivatelehti
½ dl vettä
½ dl mustikoita
1 - 1 ½ dl vispikermaa
1 dl maitorahkaa / turkkilaista jogurttia / tuorejuustoa / Créme Fraichea
4 tl vaniljakreemijauhetta / vaniljasokeria
nonparelleja
Marsipaani-/sokerimassakoristeita


1. Valmista Nopea kakkupohja.


Joo jotain tapahtu, en tiiä mitä
2. Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan. Kostuta mehulla. Levitä ensin omenasosetta ja ripottele päälle mustikoita. Vaahdota kermat (voit vaahdottaa samalla myös pursotusten kermat!). Lisää maitorahka ja sokerit. Levitä kerroksen päälle. Nosta seuraava kakkupohja väliin ja toista. Älä kostuta ylintä kakkupohjaa.


3. Laita liivate likoamaan kylmään veteen. Kiehauta vedenkeittimellä vettä ja mittaa sitten ½ dl kiehuvaa vettä pieneen mukiin. Sulata liivatelehti mukaan lusikalla sekoitellen. Anna paksuuntua reilusti. Ripottele mustikat kakun pinnalle ja kaada kiilleseos päälle.


4. Pursota kermapursotukset jo valmistamastasi kerma-maitorahkamassasta, jota kakun väliinkin laitoit. Koristele Marsipaani-/sokerimassakoristeilla ja nonparelleilla.

Peeäs Arvatkaa ottaako pikkasen hattuun, kun unohtaa liivateseoksen vähän liian pitkäksi aikaa kuppiin ja sitten kun muistat sen, se on hyytynyt ihan kiinteäksi, lusikka pysyy kupissa ihan täydellisesti vaikka väärin päin.



©2011 • Taikakaulin

2 kommenttia:

Tingelstiina kirjoitti...

Tiedän tunteen, kun oikein mikään ei tunnu onnistuvan... ;) Tuosta rasvan tippumisesta uunin pohjalle: minulla on muutaman irtopohjavuoan kanssa sama ongelma ja itse olen ratkaissut sen niin, että asetan vuoan uunipellin päälle, jolloin rasvat valuvat pellille. Pelti on niin paljon miellyttävämpi puhdistaa kuin uuni. Ainakaan vanhalla (tavallisella) uunilla pellin käyttäminen vuoan alla ei vaikuttanut paistotulokseen. Uusi uunini onkin sellainen vekotin, että en ole vielä uskaltautunut leipomaan sillä mitään... :o Jospa huomenna... tai ensi viikolla... ;)

Krike kirjoitti...

Kiitos hei vinkistä, täytyykin kokeilla! Totta, peltiä on ihan varmasti huomattavasti kivempi pestä :D Luinkin blogistasi, että olette muuttaneet, joten onnea uuteen kotiin! :)