30. tammikuuta 2011

Mansikkahyydykekakku

 
Tosiaan, kun tein mansikkakakkusia (leivoksia), käytin puolet täytteestä tällaiseen pieneen, 15 cm halkaisijan omaavaan irtoreunavuokaan. Mansikkakakkusten täytteestä riittää kuuteen leivokseen ja yhteen pieneen hyydykekakkuun. Hyydykekakku tuli lähes piripintaan vuoassa, ja siksi tähän ei millän voinut tehdä enää pakastuksen jälkeen kiillettä. Reunakalvojen kanssa olisi kyllä voinut onnistua. Joka tapauksessa otin kakun aamupäivällä sulamaan, ja iltapäivällä kun menimme mummulaan, oli kiva viedä lähes sula kakku mukana. :) Mummulassa sitten kuorrutin ja koristelin. Siskoni kommenti oli: "Miks sä aina teet jotain hääkakkua!?" :D


Tarvitset:


kuorrutukseen/koristeluun:

2 1/2 dl kermaa (vaahtoutuvaa)
1 rkl vaniljakreemijauhetta


1. Tee hyydykekakku ohjeen mukaan.
2. Kaada kerma kulhoon ja vatkaa hieman. Lisää vaniljakreemijauhe (tai vaniljasokeri) ja vatkaa valmiiksi asti. Lappaa kermavaahto pursotuspussiin ja pursoita haluamasi kuviot. Alimmasta kuvasta hoksaa parhaimmiten miten reunalla oleva ketju on tehty. Kaikki pursotukset ovat tehty Wiltonin tähtityllalla. Laita sokerimassaruusut tms. kakun päälle. Muistathan, että sokerimassatekeleet vettyvät aivan älyttömän nopeasti hyydykekakun päällä, joten jos kuitenkin haluat niitä laittaa kakkuun, spritsaile niille (valko)suklaasta "alustat". Eli sulata suklaata ja kasta/sivele suklaalla se sokerimassatekeleen kohta, joka koskettaa hyydykekakkua/kermavaahtoa.


VINKKI Jos haluat pakastaa hyydykekakun, pakasta se ilman kiillettä!


©2011 • Taikakaulin

Lohibruchetta

 

Edit 19.2.2016: No jo on resepti ja kuva, hahaha. :D

Pitkään on ollut mielessä tehdä bruchettaa, ja tänä aamuna sitten päätin tehdä. Bruchettahan tarkoittaa siis leipää tomaatilla, basilikalla ja oliiviöljyllä, mutta mä lisäsin vielä lohta mukaan. Kannattaa olla tarkka leivän paahtamisen kanssa, mikäli teet sen uunissa. Leivästä tulee todella helposti korppukova. Jos haluat pelata varman päälle, paahda leivät leivänpaahtimessa. Silloin niistä tulee päältä rapeita muttei sisältä kovia.

Tarvitset:


4 vehnäleipäsiivua
oliiviöljyä
pippuria (jauhettua/rouhtittua)
basilikaa (oikeasti tuoretta mutta mulla kuivattua)
4 graavilohisiivua
6-8 miniluumutomaattia
4 yrttimarinoitua valkosipulin kynttä (valmistaja: Eldorado)
juustoraastetta
kurkun kuorta


1. Paahda leivät joko paahtimessa tai uunissa. Jos teet paahtamisen uunissa, laita uuni 175° - 200°C. Vahdi vieressä koko ajan, kunnes leivät ovat hieman kullanrusehtavia EIVÄTKÄ vielä kovia.


2. Kuumenna paistinpannu kuumaksi ja paahda halkaistut miniluumutomaatit pannulla.


3. Lorauta leipäsiivujen päälle oliiviöljyä ja levitä öljy pullasudilla leipien päälle tasaisesti. Rouhi pippuria myllystä ja sirottele basilika samalla tapaa (käytin kuivattua basilikaa näin talvella).
4. Asettele päälle graavilohisiivu ja tomaatit. Ripottele leiville juustoraastetta (mikäli haluat) ja valkosipuli.
5. Jos haluat annokseesi hieman vihreätä, ota kuorimaveitsellä kurkun kuoresta ziibale. Tietenkin jos kätköistäsi löytyy jotain muuta vihreää, esimerkiksi basilikan tai oreganon lehtiä, käytä ihmeessä niitä.

©2011 • Taikakaulin

28. tammikuuta 2011

Suklaa-hasselpähkinäpuustit



Ei olekaan tullut tehtyä puusteja tai yleensäkään mitään pullia vähään aikaan, ne ovat jotenkin tylsiä tehdä mun mielestä. Australiassa pari kuukautta asuva ystäväni oli tehnyt pullia maapallon toisella puolella, ja päätin että hei nyt mäkin haluuun. En halunnut kuitenkaan tehdä ihan tavallisella reseptillä, tämä resepti ei siis ole "perinteinen suomalainen" -tyyliä. Taikinaa ei kohoteta ollenkaan vaan leivotaan heti puusteiksi, ja vasta pellillä ollessaan puusteja kohotetaan uunin lämpenemisajan verran (uuni siis ihan normaalilämmityksellä, ei pika).

Juuri nyt tällä hetkellä kun tätä kirjoittelen, on Taikakaulimen mittarissa täynnä 299 kävijää, joten juhlistetaan myös tällä reseptillä tulevaa kolmeasadatta kävijää. ;) Ja hei käy katsastamassa tämä!



Tarvitset:

100 g margariinia / voita
n. 5-6 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
(2 tl kardemummaa)
2 dl maitoa
30 g hiivaa
3/4 dl sokeria

väliin:

suklaa-hasselpähkinälevitettä (esim. Lidlistä, valmistajana Mister Choc, á 750g)
50-100 g taloussuklaata

voiteluun:

vettä tai kananmuna


1. Sulata rasva mikrossa osittain sulaksi ja sekoita sekaan vehnäjauhot, suola ja kardemumma.


2. Lämmitä maito hieman lämpimämmäksi kuin kädenlämpöiseksi ja liuota mukaan hiiva ja sokeri. Kaada hyvin sekoitettu maitoseos sitten jauhoihin ja vaivaa pullataikinaksi.



3. Leivo siis heti puusteiksi. Elikkäs kauli taikina 2-4 mm paksuiseksi levyksi. Voit leikata halutessasi veitsellä pyöreitä reunoja pois taikinasta (jämäpaloista voi pyöritellä tavallisia pullia) niin että taikinasta tulee suorakulmion muotoinen ja siten helpompi työstää puustien teossa.


4. Sivele taikinalevyn pinnalle suklaa-hasselpähkinälevitettä. Ei kannata laittaa älyttömän paksua kerrosta (kuten minä ;), koska se pursuaa pellille uunissa. Rouhi suklaa murusiksi ja sirottele taikinalevylle.

 

5. Kääri levy napakalle rullalle. Leikkaa rulla sik-sak -tyylillä "kolmioiksi" ja paina puustin keskeltä etusormillasi "lyttyyn". Laita kohoamaan pellille ja pelti vaikka lavuaarin päälle, jossa on kuumaa vettä.


6. Sivele puustien pintaan kananmunaa taikka vettä. Paista puustit sitten 175 °C noin 25-35 minuuttia tai kunnes puustit ovat kauniin ruskeita ja kypsiä.
7. Voit viimeistellä puustit tekemällä niiden pintaan suklaaraitoja. Sulata sitä varten suklaa mikron kestävässä kipossa, lusikoi pieneen pussiin, leikkaa pussin kärkeen reikä ja pursota raidat.


VINKKI Tämä taikina soveltuu parhaiten juuri puustien tekoon. Mikäli haluat tehdä ihan tuiki tavallisia pullia, lisää 20 grammaa voita, niin niistä tulee pehmeämpiä.


©2011 • Taikakaulin 

22. tammikuuta 2011

Mansikkakakkuset



Nonniin, tässä siis kakkosversio näistä kakkusista. Periaatteessa lähes sama kuin Pikku Kakkuset, mutta nimi vaihtui. Täytekään ei ole tismalleen samanlainen, ja nämä kakkuset saivat päälleen vielä mansikkamehukiilteen. Näitä ei olla vielä maisteltu, mutta kunhan pappa porhaltaa kohtapuolin tänne meille, niin sitten tutkaillaan ja maistellaan näitä.

Minä käytin näissä piirtoheitinkalvoa, kun sitä kotoa löytyy (juu, iskä on luokanopettaja). Niissä ensimmäisissä Pikku Kakkusissa laitoin piirtoheitinkalvokehikon sisälle leivinpaperisisuksen JA suosittelen sitä samoin tässä! Tämä täyte tuppasi tarraa kiinni piirtoheitinkalvoon. Piirtoheitinkalvon voi toisaalta myös rasvata rypsiöljyllä, niin silloin leivos ei tartu kiinni eikä tarvita leivinpaperia sisukseksi. Oikea, leivontaan tarkoitettu reunakalvo toimii varmasti paremmin ja mitään leivinpaperiviritelmiä ei tarvita.

Tämä versio sai hieman vaikutteita Sara La Fountainin ihanan kirjan, Passion Foor Foodin juustokakuista.



Tarvitset


pohjaan:

Digestive -keksejä*

täytteeseen:

8 liivatelehteä
3 dl vaahtoutuvaa kermaa
200 g tuorejuustoa
1 1/2 dl sokeria
1 1/2 rkl vaniljakreemijauhetta / vaniljasokeria
2 - 2 1/2 dl maustamatonta jogurttia
350 g pakastemansikoita
200 g pakastevadelmia
1/2 dl mansikkamehutiivistettä
80 g valkosuklaata

kiilteeseen:

3 1/2 liivatelehteä
2 dl mansikkatiivistettä
1 dl vettä

koristeluun:

suklaata
sokerimassaruusuja


1. Tee reunakalvoista pieniä kehikoita. Tässä teko-ohje:
  • Laita Digestive -keksit lautaselle.
  • Halkaise piirtoheitinkalvo kolmeen osaan pituussuunnassa. Jos käytät "kakkukalvoa", leikkaa siitä noin 10 cm korkeita ja vajaa 30 cm pitkiä suikaleita.
  • Aseta kalvo keksini ympärille niin tiukalle kuin saat ja kiinnitä teipillä.


2. Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan. Vatkaa kerma napakaksi vaahdoksi ja mausta vaniljakreemijauheella / vaniljasokerilla.
3. Sekoita kermavaahto, tuorejuusto, sokeri ja jogurtti keskenään hyvin sekaisin. Sulata valkosuklaa mikrossa, jäähdytä hieman ja lisää täytteeseen.
4. Soseuta mansikat ja vadelmat. Kaada ne kattilaan, lisää sekaan mansikkamehu ja kuumenna kiehuvaksi. Sulata liivatteet kuumaan mansikkavadelmamehusoseeseen. Jäähdytä ja sekoita sitten täytteeseen.

Ota iso astia täytteelle - itse joduin siirtämään kattilaan :D

5. Kostuta Digestive -keksit mansikkamehulla pullasudilla. Kaada täyte päälle ja laita jääkaappiin hyytymään.


6. Tee kiille. Kuumenna kiilteen mansikkamehu kiehuvaksi ja liuota kylmässä vedessä olleet kiilteen liivatteet sekaan. Jäähdytä kymmenisen minuuttia ja kaada täytteen päälle.
7. Kun hela hoito on hyytynyt, poista reunakalvot veistä apuna käyttäen varovasti.


8. Koristele haluamallasi tavalla. Sulata vaikka suklaata, laita muovipussiin, leikkaa kärkeen pieni reikä ja pursota viivoja. Voit laittaa myös sokerimassaruusuja, joihin löydät ohjeen täältä. Mikäl laitat myös ruusun vihreitä lehtiä, spritsaa niihin valkosuklaalla "alus", etteivät ne vety kiilteen päällä niin hirvittävän nopeasti.

Elikkäs näin.

 * Elikkäs: tästä määrästä täytettä riittää noin 12 leivokseen. Silloin tarvitset siis 12 Digestive -keksiä. Minä en tehnyt näin, VAAN tein kuusi (6) tällaista yksittäistä leivosta JA yhden pienen hyydykekakun 15 cm halkaisijaltaan olevaan irtoreunavuokaan. Mikäli teet näin jälkimmäisen mukaan, tässä on hyydykekakun pohjaohje:


Tarvitset:

70 g Digestive -keksejä
70 g margariinia


1. Sulata rasva.
2. Murenna Digestive -keksit pussissa murusiksi. Lisää rasva ja mömmää käsillä kasaan.
3. Laita irtoreunavuokaan leivinpaperi pohjalle. Painele mururasvaseos. Laita PUOLET täytteestä keksipohjan päälle ja tasoita pinta. Anna hyytyä jääkaapissa seuraavaan päivään. Irrota reunat, siirrä erilliselle lautaselle ja laita pakkaseen, mikäli et halua heti koristella / syödä.


Tästä täytteestä riittää:

- 12 kappaletta hyydykeleivoksia
- 6 kappaletta hyydykeleivoksia ja yksi pieni (halkaisija 15 cm) hyydykekakku
- yksi iso (halkaisija noin 24 cm) hyydykekakku

VINKKI Jos haluat leivosten alle tuollaisen "aluspaperin", niin tarvitset vain muffinivuokia. Avaa. levitä ja litistä muffinivuoat isoiksi, pyöreiksi alusiksi ja nosta leivokset lastan avulla niiden päälle.

PLUS Itse käytin mansikkamehutiivisteenä Eckströmsin metsämansikka-kiivi -tiivistettä. Se maistuu lähinnä siltä, miltä mansikkasaippua tuoksuu, heh.

EXTRA Kun irrotat reunakalvot, reuna näyttää aluksi repaleiselta ja huolimattoman rumalta. Ei hätää, sillä kiille kyllä "muokkautuu"  tasaiseksi, maltti on valttia.

©2011 • Taikakaulin 

21. tammikuuta 2011

Vehnärieska


Eilen koulusta tullessani luin Demiä, jossa mainittiin ohimennen jotain rieskasta. Ajattelin, että nyt on hyvä tilaisuus tehdä rieskaa - äiti töissä, iskä kokouksessa eikä siskokaan pahemmin häirinnyt. Jää- ja kuivakaappien ollessa lähes tyhjää täynnä kolusin internetin puhki etsiessäni rieskaohjetta, johon riittäisi ainekset. Päätin näin ensialkuun tehdä ihan tavallisen vehnärieskan. Perunarieska on silti kyllä edelleen mun lemppari. Tästä taikinasta tulee kaksi paistinpannulla paistettavaa, ohutta rieskaa. Ensimmäisestä paistoyrityksestä tuloksena tuli pannuleipä - paksu kun mikä. Suosittelen siis todellakin tosi ohueksi kaulimista/venyttämistä!


Tarvitset:

3 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
reilu 1/2 tl leivinjauhetta
3/4 dl kylmää vettä
3/4 dl piimää / kermaviiliä / löysää, maustamatonta jogurttia / maitorahkaa, smetanaa tai Créme Fraichea maidolla lantrattuna


1. Sekoita vehnäjauhot, suola ja leivinjauhe kulhossa. Lisää joukkoon kaikki muut. Työstä taikina käsin köntiksi. Anna vetäytyä 15 minuuttia.

Helppoa kuin heinänteko :)
2. Jaa taikina kahtia ja pyöritä kaksi palloa. Litistä pallot ja kauli todella ohueksi. Itselläni kaulimisen sijaan onnistui paljon paremmin taikinan pyöritteleminen (= venytteleminen käsissä). Vähän kuin olisi pitsapohjaa tehnyt. Taikina saa kuultaa vähän läpi.



3. Kuumenna paistinpannu. Paista yksi rieska kerrallaan molemmin puolin ruskean laikukkaaksi. Älä käytä rasvaa tai öljyä!!! Jos haluat mieluummin hoidella paiston uunissa, niin tokihan sekin onnistuu. Paista siis 250 °C uunissa keskitasolla 5-10 minuuttia TAI kunnes on saanut ruskeat täplät. Älä kuivata liikaa!

Saisi olla vieläkin ohuempi!


VINKKI Paistinpannua ei saisi kuumentaa tyhjillään! Laita pannun pohjalle vettä ja kuumenna kiehuvaksi. Kaada kuuma vesi ja heilauta mahdollisesti pannuun jääneet vesipisarat pois. Laita kuumalle pannulle sitten rieska.
Sama pätee muissakin ruoissa, mutta etenkin lihan kanssa. Jos laitat lihan kylmälle paistinpannulle siihen tulee helposti kuollonkankeus.


©2011 • Taikakaulin

18. tammikuuta 2011

Lumikuningattaren muffinit

 

Nämä muffinit matkasivat tuonne naapuriin synttärilahjaksi. Laitoin muffinsseille sydämen suklaasta, mutta tottakai valkoinen suklaa oli loppunut ja kaapeista löytyi vain Wiltonin Candy Melts -nappeja, värinä vihreä... Candy Melts -napithan ovat kyllä valkosuklaata joo, mutta värjättyä sellaista, mutta niillä mentiin! :D

Kamerasta huomaa, että se on ollut kanssani keittiössä. Taikinaa sekä muuta körnää ja sokerikuorrutetta ihan mielin määrin.




Tarvitset


muffineihin:

2 kananmunaa
1 dl sokeria
3/4 dl öljyä
2 dl vehnäjauhoja
1 rkl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
4 rkl vaniljasokeria / vaniljakreemijauhetta
1/2 dl maitoa

muffinin sisälle:

Candy Melts -suklaanappeja tai ihan tavallista suklaata


kuorrutteeseen:

1/2 dl tomusokeria
pari kolme tippaa vettä tai sitruunamehua


päälle:

strösseleitä



1. Vaahdota kananmunat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita mukaan öljy.


2. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää kuiva-aineet sitten taikinaan, mieluiten ja helpoiten sihdaten. Lisää vimppana maito ja sekoita nopeasti tasaiseksi.
3. Voitele muffinipelti tai laita muffinivuoat pellille. Nosta taikinaa vuoan pohjalle. Painele suklaanapit tai -palat taikinaan ja nosta päälle vielä muffinitaikinaa.


4. Paista muffineja noin 15 minuuttia tai kunnes ovat kauniin ruskeita. Anna sitten jäähtyä.


5. Sekoita kuorrutteen ainekset siten, etteivät ne ole ihan litkua, mutta ei myöskään tönkköä. Nostele kuorrute pieneen, kuivaan ja puhtaaseen muovipussiin. Leikkaa kärkeen pieni reikä ja pursota haluamasi kuviot.
6. Kaada lautaselle strösseleitä ja kasta muffinin kuorrutettu puoli niihin.


©2011 • Taikakaulin

16. tammikuuta 2011

Pikku Kakkuset

Tämä ohje on täysin omaa käsialaani, mutta idean tähän antoi ystäväni pikkusisko, kun yön myöhäisinä tunteina istuimme keittiössä. Tein näitä tosiaan jo ennen Joulua, mutta siirsin sitten tänne vanhasta blogistani. Tai oikeastaan nettisivuiltani. Ja tästä löydät reunakalvon ohjeen.

Tarvitset

pohjaan:

 150 g margariinia tai voita
1 ½ dl sokeria
2 munaa
2  dl vehnäjauhoja
½ dl tummaa kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
2 tl vanilliinisokeria
2 tl sitruunamehua
1 dl kermaa

täytteeseen:

n. 2 dl kermaa
95 g tuorejuustoa
200 g pakastevadelmia
250 g pakastemansikoita
1 dl sokeria
6 liivatelehteä

koristeluun:
Fazerin maitosuklaalevy (200 g) 3 riviä
Pandan valkosuklaalevy (130 g) 2 riviä
Ranskan pastilleja

+ muuta:

piirtoheitinkalvoa
leivinpaperia
teippiä


1. Vaahdota margariini / voi ja sokeri vaahdoksi
2. Vatkaa kananmunat joukkoon yksitellen.
3. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vaahtoon sitruunamehun ja kerman kanssa vuorotellen.
4. Jaa taikina muffinssipellin "koloihin" samankokoisiksi kökkäreiksi :D Minä käytin siis muffinssipeltiä, joka on siis metallia. Voitelin muffinssisisennykset ensin rasvalla. Muffinssipellillä on kivempi tehdä niitä tähän tarkoitukseen, ne pysyvät paremmin koossa uunissa, eivätkä leviä.
5. Paista muffinssit 200 asteessa uunin keskitasolla noin 12 minuuttia tai kunnes ovat kypsiä.

6. Piirtoheitinkalvo oli minulla kokoa A4. Halkaisin sen puoliksi niin, että minulle tuli kaksi pitkää suikaletta, eli pituussuunnassa sen halkaisin.
7. Leikkaa muffinit vaakatasossa puoliksi. Mittaa puolitetulla, piirtoheitinkalvosuikaleella muffinssin alaosan ympäryysmitta ja teippaa kalvo ulkopuolelta kiinni hieman pienemmäksi kuin itse muffinssi on. Näitä tämmöisiä kehikkoja tarvitset 4-6 kappaletta. Aseta tötterökehikot lautaselle ja tiputa jokaisen pohjalle muffinssin alaosa.
8. Sitten aloitetaan tekemään täytettä. Vaahdota kerma vaahdoksi (napakaksi!) ja sekoita sen joukkoon tuorejuusto huolellisesti.
9. Soseuta sulatetut mansikat ja vadelmat tehosekoittimessa soseeksi, ei liian hienoksi mehuksi, vaan hieman paksuhkoiksi. Ota soseesta 1 dl erilleen kattilaan. Sekoita muu nauhana tuorejuusto-kermavaahto -seokseen.
10. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen 5-10 minuutiksi.
11. Kuumenna kattilassa se yksi desilitra marjasosetta kiehuvaksi ja sulata liivatteet sekaan. Kaada liivateseos ohuena nauhana ja nopeasti puuhaarukalla vatkaten muuhun täytteeseen.
12. Annostele täyte kalvotötteröihin joihin olet laittanut sisäpuolelle leivinpaperitötterön!!! Anna hyytyä jääkaapissa yön yli.
13. Juuri ennen tarjoilua irroita leivinpaperi- sekä piirtoheitinkalvotötteröt ja siirrä tarjoilulautasille/-lautaselle.
14. Tee tämä vasta muutama minuutti ennen tarjoilua, sillä "suklaakastikkeeseen" ei tule mitään, mikä pitäisi sen löysänä. Kovettuu siis noin 5-10 minuutissa.Sulata mikrossa samalla lautasella maito- ja valkosuklaat (ei tarvitse temperoida). Sekoita kevyesti sekaisin. Kaada muffinssin päälle ja anna valua reunojen yli. Jos sekoitit suklaat liian sekaisin toisiinsa, pinnalle ei tule kaunista marmorikuviota.
15. Murskaa Ranskan pastillit morttelissa huolimattomasti, erikokoisiksi paloiksi. Ripottele suklaasulan päälle. Tarjoile "lämpimänä" :)

VINKKI Tästä löydät reunakalvojen teko-ohjeen.

©2011 • Taikakaulin

Hiihtolenkin kaakaot


Ihanaa! Meille tänne pikkuiseen Etelä-Suomen kylään vihdoin on ajettu hiihtoladut! Onkin kivat, menevät niin metsässä mäkisine maisemineen kuin tasaisella, tylsemmällä pellolla. Tuli välillä ihan semmoinen fiilis, että ollaan Lapissa. Eilen paistoi aurinko tosi ihanasti, mutta kamerahan ei tietenkään ollut mukana. Tänään sen sitten nappasin taskuun siinä toivossa ettei mene mäkiä laskiessa rikki. Mulla on jäänyt pienoinen laskettelufobia - kolme vuotta sitten mun reisi meni poikki Kuusamon Rukalla lasketellessa tuulen ollessa 26 m/s. Ja siitä sitten Ouluun operoitavaksi... Ei siitä kuitenkaan nyt sen enempää. Mikä voisi olla ihanampaa kuin juoda kuumaa kaakaota tultuuan juuri -15 °C pakkasesta hiihtämästä?

Tein kahta erilaista kaakaota, Turkinpippurikaakaota (vas.) sekä tavallista herkkukaakaota.



Tarvitset

turkinpippurikaakaoon (yhdelle):

2,5 dl maitoa
1 pala tummaasuklaata
reilu mukin pohjallinen Fazerin Tyrkisk Peber Crush -karkkirouhetta
2-3 tl kaakaojuomajauhetta
1 tl leivontakaakaojauhetta (siis tummaa)
tilkka maitoa


herkkukaakaoon (yhdelle):

2,5 dl maitoa
2 palaa tummaasuklaata
2-3 tl kaakaojuomajauhetta
1 tl leivontakaakaojauhetta (siis tummaa)
tilkka maitoa


1. Laita mukin pohjalle suklaapala (ja turkinpippurirouhe). Kaada päälle maito. Kuumenna mikroaaltouunissa ensin yksi minuutti täysillä tehoilla, sitten puolen minuutin pätkissä täysillä tehoilla, kunnes se on sinulle tarpeeksi kuumaa. Sekoittele kuumennuksen välissä, että suklaapala (ja turkinpippurirouhe) sekoittuu.
2. Mittaa kaakaojuomajauhe ja sekoita tasaiseksi. Lisää leivontakaakaojauhe ja sekoita sekin tasaiseksi.
3. Laita pieni tilkka maitoa kulhoon ja vispaa vispilällä paksuksi maitovaahdoksi. Tein tämän ihan käsipelillä, maito vaahtoa todella nopeasti. Nostele maitovaahtoa nopeasti kuuman kaakaon päälle. Sirottele päälle vielä kaakaojauhetta.
Meidän hiihtomaisemia :)


VINKKI Laita kaakaoon yksi Mentol-pastilli tai muu mintunmakuinen kurkkupastilli. Saat siten kaakaosta minttu-suklaakaakaota! :)


©2011 • Taikakaulin

15. tammikuuta 2011

Hunajaiset uunivihannekset halloumjuustolla



Nämä uunivihannekset ovat yksinkertaisuudessaan maukkaita ja helppoja tehdä. Punajuuri värjää kivasti muita vihanneksia, ja halloumjuusto tuo mukavaa suolaisuutta. Kun punajuuren mehua ja oliiviöljyä sekoittaa, tuloksena on nuo lautasen reunalla olevat koristukset. Neste kun ei öljyyn liukene, neste jää öljyn keskelle. Mielestäni varsin hauskan näköisiä. :-) Rakastan sipulia, erityisesti valkosipulia, yli kaiken. Olen varsinainen itkupilli sitten taas real-sipulia leikatessa, joten hoitelen homman kyyneleet säästellen sipuligiljotiinilla - siis Tupperwaren leikkurilla.

Tarvitset:

4 perunaa
3 punajuurta
1/2 lanttu
5 porkkanaa
1 iso punasipuli
1 valkosipuli
2 rkl juoksevaa hunajaa
1/2 dl oliiviöljyä
pippuria
1 rkl suolaa
kapriksia

liemeen:

oliiviöljyä
1/2 dl vettä
pippuria
1 rkl suolaa
2 rkl basilikaa

+ Halloum -juustoa


1. Kuori ja huuhtele vihannekset.
2. Leikkaa vihannekset pieniksi paloiksi. Itse tosiaan hienonsin sipulin sipuligiljotiinillä. Purista valkosipuli. Laita vihannekset isoon kulhoon.

Kuorimatta ja kuorittuina.

3. Mittaa vihanneksien päälle oliiviöljy ja hunaja. Rouhi pippuri sekä lisää suola. Sekoita kaikki ainekset hyvin sekaisin.
4. Kaada vihannekset uunivuokaan. Sirottele päälle oliiviöljyä reilusti. Lisää vesi ja mausteet. Pistä viimeisenä päälle vielä kaprikset. Paista 200 °C uunin keskimmäisellä ritilätasolla niin kauan, kunnes vihannekset ovat kypsiä, eli hammastikku menee läpi.

Tässä vielä raakoina ennen uuniin menoa.

5. Sitten kun vihannekset ovat melkein kypsiä, valmista Halloum -juusto. Leikkaa Halloum -köntistä siivuja. Laita paistinpannuun vettä ja kuumenna kiehuvaksi. Kaada kiehuva vesi pois ja varmista että pannu on kuiva. Paista Halloumit kuumalla paistinpannulla kauniin ruskeiksi molemmin puolin.



©2011 • Taikakaulin

Feta-oliivimuffinit


Etsiskelin tässä joku päivä sitten fetamuffinien reseptiä, mutta en löytänyt oikein mieleistäni... Itse ne resepitit tuntuivat jotenkin mauttomilta. :D Siispä kokosin erilaisista resepteistä mieleiseni, ja tässä se nyt on. Ja näitähän tuli siis 18 kappaletta, mutta aavistuksen kumimaisia kyllä olivat.


Tarvitset:

5 dl vehnäjauhoja
4 tl leivinjauhetta
2 tl suolaa
2 kananmunaa
3/4 dl oliiviöljyä
1 prk (200 g) kermaviiliä
hieman vajaa 1/2 dl maitoa
1-2 rkl kuivattua basilikaa
3 rkl ketsuppia
1 salottisipuli tai pieni "tavis"sipuli
1 pieni punasipuli
1 valkosipulinkynsi
1/2 dl juustoraastetta
pippuria
reilu 100g fetaa
noin 1 dl oliiveja


1. Sekoita vehnäjauho, leivinjauhe ja suola kulhossa sekaisin.
2. Ota toinen kulho (ei tarvitse olla suuri) ja vatkaa kananmunien rakenne rikki. Lisää kananmunan sekaan kermaviili, maito ja oliiviöljy. Sekoita hyvin sekaisin. Lisää kananmunaseoksen sekaan vielä basilika, ketsuppi, sipulit (voit ruskistaa halutessasi pannulla) ja juustoraaste. Siis kaikki loput ainekset.
3. Yhdistä kananmunaseos kuivajauhoihin. Sekoita hyvin.
4. Voitele muffinipelti voilla. Jos käytät silikonivuokia, niin niitä ei tarvitse voidella millään.
5. Annostele muffinivuoan pohjalle nokare taikinaa, niin että se peittää pohjan. Nosta sen päälle 4-5 palaa fetaa ja puolitetut, kivettömät oliivit. Nosta taikinaa "kanneksi".




6. Paista uunissa keskimmäisellä ritilätasolla 200 °C :ssa, kunnes ovat kauniin ruskeita.
7. Kumoa valmiit muffinit lautasell/ritilälle.





©2011 • Taikakaulin

11. tammikuuta 2011

Heippa!

Nyt kun koulut taas alkoivat, ei ehkä ole aikaa niin paljon tälle bloggaamiselle. Yritän kuitenkin postailla jonkin verran leipomuksia ja muita aikaansaannoksia.

Seuraavana on luvassa sokerimassa- ja marsipaaniruusut. Itse en pidä oikein tämän jälkimmäisen mausta, sokerimassa on ihan ok. Ystävänpäiväkakun ajattelin tehdä myös, mutta sitä ennen tulossa on vielä muitakin rezeptejä. :o)


:) Taikakaulin


PS. Tokihan annoit äänesi äänestyksessä?

9. tammikuuta 2011

Maissivuokaleipä (gluteeniton, laktoositon)




Päätin tehdä jotain vähän erilaista leipää ja päädyin tähän maissivuokaleipään. Tämä on gluteeniton mutta ei ollut läheskään sellaista gluteenitonta leipää, mihin olen aiemmin törmännyt, onneksi! Laktoositonkin tämä on, sillä maitoa tähän ei tule missään muodossa. :D
Ja tästähän tulee kaksi leipää.

Tarvitset:

6 dl vettä
50 g tuorehiivaa
4 rkl öljyä
2 rkl hunajaa
2 tl suolaa
3 dl maissijauhoja (Nutana)
1 dl maissiryynejä (polenta, Risenta)
8 dl vähäproteiinista leipäjauhoseosta


1. Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen.
2. Lisää muut aineet listan järjestyksessä taikinaan puurhaarukalla sekoittaen.
3. Ota esille vuoat ja lorauta öljyä vuokiin. Öljyä vuoat esimerkiksi talouspaperitupolla, leviää tehokkaammin kuin sormilla.
4. Nostele taikina vuokiin ja heiluttele, että pinta tasoittuu. Laske altaaseen kuumaa vettä ja laita leivät kohoamaan.

Tässä leivät ovat kohoamassa.

5. Ripottele pinnalle vielä hieman suolaa. Paista 175 °C uunin alimmalla ritilätasolla 25-35 minuuttia tai kunnes leipä on kypsä kun tökkäät tikulla TAI pinta kauniin ruskea.
6. Anna jäähtyä viitisen minuuttia ja kumoa leivät. Laita leivinliinan alle. Kun leivät ovat jäähtyneet reilusti, laita muovipussiin tai astiaan, johon ilma ei pääse kuivattamaan leipiä.

Paiston alkuvaiheilla.

©2011 • Taikakaulin
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...