11. kesäkuuta 2011

Aprikoosikakku



Löysin kuivakaapista viime joululomalla ostamiani kuivattuja aprikooseja, jotka oli tarkoitus käyttää kiisseliin joulupuurolle. Äiti olikin ehtinyt tehdä toisen kiisselin, joten aprikoosit jäivät. Nyt huomasin, että viimeinen käyttöpäivä oli jo mennyt, joskin muutama päivä sitten. Siinä oli hyvä syy leipoa ;) Tämä kakku kuuluu sarjaan "pakko leipoa mut ei saa kertoa äitille" tai "kiltti kakku, valmistu ennen kun äiti tulee töistä kotiin". Niin, tämä kuuluu myös sarjaan "sekoita & paista" :). Inspiroiduin kuivatuista hedelmistä Herkkukirpun ansiosta, joka on tehnyt mm. aprikoosipipareita. Muuten kakku on kyllä ihan omasta hatusta. Peruskuivakakkutaikina, johon viskasin vaan pilkotut aprikoosit.

Tulin juuri uimasta ja oli ihanan lämmintä, mutta silti raikasta vettä. Koko päivän Confetissa ja Jumbossa viettäneenä ja sen jälkeen järvessä uineena olenkin pirteä sokerimassatöiden tekoon ;) Tämän kakun päälle voisi laittaa hyvin näitä tekemiäni Päivänkakkaroita ja miksei näitä Auringonkukkiakin voisi käyttää, kannattaa vain tehdä vähän pienempiä. Toki tavisruusujakin voi joka paikkaan tunkea.

Tarvitset:

rasvaa + kookoshiutaleita/korppujauhoja

2 dl sokeria
2 rkl vaniljasokeria
300g vehnäjauhoja
1 kukkurallinen tl ruokasoodaa
½ tl inkivääriä
½ tl kardemummaa
1 tl kanelia
½ tl suolaa
n. 2 dl piimää
2 kananmunaa
125g voita tai margariinia
350g kuivattuja aprikooseja (esim. Zen Of Nature á 200g, Pirkka, Rainbow jne.)


1. Sekoita sokerit, vehnäjauhot, ruokasooda, suola ja mausteet keskenään kulhossa. Lisää piimä ja kananmunat. Sulata rasva ja lisää taikinaan samalla vatkaten.
2. Pilko kylmässä vedessä liotetut (= turvotetut) aprikoosit paloiksi ja lisää taikinaan. Nostele taikina voideltuun ja jauhotettuun kuivakakkuvuokaan ja paista 175 C noin 35-50 minuuttia. Kumoa 5 min. paiston jälkeen.





Peeäs Minun tuo varsinainen kakkuvuokani vetää 1,2L. Taikina oli raakana siinä reilu 3/4 korkeudella ja paistui oikein komeasti + sopivasti. Osan taikinasta laitoin tuollaiseen tosi pieneen n. 3 dl vetoiseen vuokaan, sillä muuten olisi tullut yli varsinaisesta kakkuvuoasta. Sain tuon pienen vuoan 5-vuotiaana pikku lapsena ihan 0-veestä asti tuntemaltani ystävältä, jota voisi oikeastaan tituleerata sisko 2:ksi. Hehe, joo oot se sä, Pihlis :-D Jos sinulla on 1,4L tai 1,5L vetoinen kakkuvuoka, laita vaan kaikki taikina samaan. :)

VINKKI
  • Saat herkullista luumu- tai taatelikakkua, kun lisäät niitä aprikoosin asemasta (ainoa, että mun mielestä taatelit on jotai oksennukseen verrattavissa olevaa kamaa, sorge... mutta toki sitäkin tulee välillä syötyä.
  • Sinäkin olet leipomassa salaa? Kakun jäähdyttyä kääri se folioon ja pakasta.


©2011 • Taikakaulin

2 kommenttia:

Kirsi kirjoitti...

Ihanaa kultsurakas kun mainitset äidin monesti kokkausten yhteydessä. Luulin ettei mitään ole tarttunut hihoihisi. XXX

Taikakaulin kirjoitti...

Hehe, hihoihini on tarttunut vaikka mitä. Taikinaakin joskus. :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...