31. tammikuuta 2017

Homemade ranskalaiset


Heipsan!

Ne, jotka tuntevat mut, tietävät tasan mun mäkkiheseinhon. En pidä noiden puljujen burgereista, sillä yksinkertasesti en vaan halua syödä semmosta pullahöttöä lähes tulkoon einestäytteillä. Myöskään ne prässätyt ranskanperunat eivät houkuta just yhtään. Oon syönyt pikaruokalahampparin viimeksi joulukuussa 2012, joten ehkä se tosiaan kertoo jotain.

Vaikka kierrän pikaruokalat friteeraushajuineen kaukaa, pidän toki loistavista ja maukkaista burgereista samoin kuin ranuista. Elämäni heittämällä parhaat burgerini olen syönyt Lönkan Naughty BRGR:ssa, josta saa myös ihan taivaallisia bataattiranuja. Tietty myös itse saa tehtyä hyviä burgereita, ja niiden kylkeen onkin kiva väsätä nämä simppelit ja rapsakat ranskikset.

Mä käytän aina kiinteitä pottuja - yleensä siikliä - jotka leikkaan mahdollisimman ohuiksi siivuiksi/tikuiksi. Sitten mä huuhtelen niistä tärkkelyksen kraanan alla pois, minkä jälkeen kuivaan perunat ihan superhuolellisesti talouspaperiin. Yleensä heitän kuivatut perunatikut isoon Minigrip-pussiin, johon lorottelen oliiviöljyä sekä heittelen ainakin suolaa ja pippuria. Hullut Minigrip-sheikkaukset vaan ja jopas ovat mausteet ja öljyt levinneet. Sitten kippaan potaatit leivinpaperille pellille, levitän tasaisesti ja paistan rapeiksi uunissa. Nam!


Tarvtiset:
(kiinteitä) perunoita
oliivöljyä / rypsiöljyä
suolaa
pippuria
(oreganoa)
(basilikaa)
(grillimaustetta)


1. Pesaise perunat. Mä en ikinä kuori. Leikkaa ohuiksi ja kapeiksi tikuiksi. Huuhtele tikkujen pinnasta tärkkelys vedellä ja kuivaa perunatikut huolellisesti talouspaperiin.
2. Laita isoon Minigrip-pussiin perunatikut, öljy sekä mausteet. Ravista hulluna ja levitä leivinpaperille pellille. Paista 225°C uunissa, kunnes ranut ovat kultaisia ja rapsakoita.



©2017 • Taikakaulin

19. tammikuuta 2017

Do it yourself: RAVINTOLAPIZZA

Yhteistyössä: kitchentime.fi

Heipähei,

Oottekos kokeilleet koskaan pizzakiveä? Mä en ollut ennen kuin KitchenTimelta sellaisen sain, ja voi hyvää päivää - kylläpä nousi kotipizza ihan uudelle levelille! Pizzakiven käyttö on simppeliä, kunhan muistaa muutamat jutut. Pizzakivi kannattaa kuumentaa uunissa samalla, kun uunin laittaa lämpenemään. Laitoin siis kylmän pizzakiven uuniritilälle ja uunin nupit kaakkoon. Kiven hidas lämmittäminen on tärkeätä siksi, että muutoin se voi haljeta. Kun uuni ja kivi ovat tulisen kuumia, lätkäistään superohueksi litistelty pizzapohja kivelle. Suosittelen, että pizzapohjaa paistaa hetken aikaa yksinään uunissa, jolloin siitä haihtuu turhaa kosteutta pois ja se alkaa heti rapsakoitumaan. Tämän jälkeen sitten täytteet kehiin ja pizza uuniin.

Ja mitä nyt täyttämisestä mulla on sanottavaa, niin tässä todellakin less is more. Mun jääkaapista sattui löytymään bruschetta-leivistä jäänyttä tomaattitäytettä, josta simppelisti lorotin ylimääräiset nesteet pois myöhempää sosekeittoa varten. Sitten kippasin tompsutäytteen kattilaan ja kiehautin siitä alta aikayksikön tomaattikastikkeen suurustaen sen pienellä määrällä pottujauhoja, kun muuten oisi ollut aika löysää. Ja voi että, tomaattikastikeessa oli kyllä aivan ihanat valkosipulin ja basilikan aromit. Jos ei kuitenkaan jaksa kastiketta itse keitellä, on kaupan hyllyssä yhtä jos toisenlaista käypää kamaa. Lisäksi mä hyödynsin viikonlopulta jääneet prosciutot sekä marinoidut latva-artisokan sydämet, jotka itse marinoin oliiviöljyssä valkosipulien ja mausteiden kera. Näiden kaveriksi heitin vielä mozzarellaa, juustoraastetta sekä valmiin pizzan päälle rucolaa.

Kuulostaa varmaan ihan hullulta, mutta mä oikeesti tuijotin nenä uuninluukussa sitä pizzaa. Sitä, kun reunat kohoavat, turpoavat ja rapeutuvat. Sitä, kun juustot kuplivat. Se uunista tulviva pizzan tuoksu oli huumaava, ja kappas, kun otin pizzan ulos uunista ulos - siinähän oli kerrassaan rapea pohja. Tuttuun tapaani leikkasin pizzan osiin saksilla, hilasin slaissit lautasille ja päästiin maistelemaan. Voi päivää, että oli hyvää! Hetken ihmettelin, olenko pizzeriassa vai sittenkin ihan vaan kotosalla.


Tarvitset:
2 dl vettä
2 tl sokeria
1 tl suolaa
2 tl kuivahiivaa
4-5 dl vehnäjauhoa
n. 1/2 - 1 dl oliiviöljyä

täytteeksi esim.:
tomaattikastiketta
mozzarellasiivuja
juustoraastetta
marinoituja latva-artisokan sydämiä
prosciuttoa eli ilmakuivattua kinkkua

päälle:
rucolaa
oreganoa


1. POHJA Mittaa kädenlämpöä hieman lämpimämpi vesi kulhoon. Lisää siihen sokeri ja suola. Sekoita kuivahiiva pieneen määrään vehnäjauhoja ja sekoita nesteeseen. Lisää noin puolet vehnäjauhoista desi kerrallaan samalla sekoittaen. Kun taikina alkaa tuntua paksulta, lisää oliiviöljyä (minä lorottelin sekaan mututuntumalla useampaan otteeseen). Vaivaa taikinaa. Lisää taikinaan vehnäjauhoja sen verran, että taikina juuri ja juuri irtoaa käsistä. Anna taikinan kohota lämpimässä ja vedottomassa paikassa tunnin verran.
2. Laita kylmä pizzakivi ritilän päälle uuniin ja laita uuni lämpiämään tasalämmöllä 250°C.
3. PIZZAPOHJAT, TÄYTTÖ JA PAISTO Jaa taikina kahteen osaan. Vaivaa taikina jauhotetulla alustalla nopsasti ja pyöritä palloksi. Litistä pallo leivinpaperin päällä ja painele taikinasta iso ja todella ohut pizzapohja. Kun uuni on valmis, ota pizzakivi ulos. Kippaa ohut pizzapohja leivinpaperin avulla kuumalle pizzakivelle. Laita pizzapohja paistumaan uuniin noin viideksi minuutiksi.
4. Ota pizzakivi uunista ja levitä pizzapohjalle sitten ohuelti tomaattikastiketta, ripottele hieman juustoraastetta ja asettele mozzarellasiivut, kinkut sekä artisokan sydämet. Nosta pizzakivi uuniin ja anna pizzan paistua noin 15-20 minuuttia tai kunnes pizza on saanut nätisti väriä.
5. Ota pizzakivi uunista ja liu'uta pizza kiveltä esim. leivinpaperille ja tee toinen pizza. Tarjoile rucolan ja oreganon kanssa.

Kyseessä tämä yksilö
 
Behind the scenes

Peeäs Yhteistyö ei velvoittanut minua kehumaan tai suosittelemaan tuotetta, vaan mielipiteeni ovat täysin minun omiani. Ja voin oikein lämpimästi suositella kyseistä pizzakiveä sekä kyseistä keittiötarvikkeiden verkkokauppaa. :)

©2017 • Taikakaulin

16. tammikuuta 2017

Chia-raakakaakaovanukas

Yhteistyössä: Exotic Snacks

Heipsun,

Mä tulin pilateksesta juuri himppadeen ja pistelen tässä viikonlopulta jäänyttä parmesaanirisottoa naamariin. Kunhan oon nää tuosta lautaselta saanut imuroitua, aattelin pistää jääkaappiin tekeytymään tätä chia-raakakaakaovanukasta huomiseks aamupalalle. Tein eilen illalla pitkästä aikaa tätä vanukasta, kun satuin löytämään muutaman pussin chiaa kuivakaapin perältä. Eilen nimittäin pistin kirjaimellisesti humpaksi, kun hetken pakkomielteestä raivasin Katri-Helenan tahdissa tuon raivostuttavan ja tilasyöpön kulmakaapin järjestykseen. Nolottaa etten edes muistanut, että mulla oli siellä jemmattuna muun muassa chiasiemeniä, papu- ja pinaattipastaa sekä kuivattuja suppilovahveroita...

Tällä kertaa jatkojalostukseen pääsivät chiasiemenet. Chiasiemenethän ovat sellaisia pieniä, kuivia ja mustia siemeniä. Kun niitä sekoittaa vaikkapa maitoon ja antaa olla tovin, chiat turpoavat sellaiseksi sammakonkutumaiseksi vanukkaaksi. Kun sekaan heittää vielä vähäsen raakakaakaojauhetta, maukkaita pekaanipähkinöitä sekä lorauksen hunajaa, on kuitupitoinen ja terveellinen aamupala tai herkku helposti valmis. :) Noissa mun kuvissa toisessa lasissa on maitoa enemmän kuin toisessa, siitä johtuu siis tuo koostumusero. 


Tarvitset: (1 annos)
2,5 dl maitoa / mantelimaitoa / kauramaitoa / soijamaitoa
1/4 - 1/3 dl chiasiemeniä
1,5 rkl raakakaakaojauhetta
loraus hunajaa
n. 1/2 - 3/4 dl Exotic Snacks pekaanipähkinöitä, murskattuna


1. Sekoita ainekset kippoon tai lasiin ja anna tekeytyä jääkaapissa yön yli.
2. Ennen tarjoilua sekoita vanukkaan koostumus vielä tasaiseksi. Ripottele pinnalle murskattuja pekaanipähkinöitä.


Yhteistyössä

©2017 • Taikakaulin

5. tammikuuta 2017

Appelsiininen porkkana-inkiväärikeitto



Voi mä muistan, kun tammikuussa 2011 kirjoitin ekan julkaisun ikinä tänne blogiini. Jotenkin ihan käsittämätöntä, että kuusi vuotta sitten olin 15 vuotta ja päätinpä vaan alkaa pitämään tätä leipomispäiväkirjaani. Ei mulla koskaan ole ollut sen suurempia tavoitteita tämän blogini suhteen kuin tosiaan pitää päiväkirjaa leipomuksistani ja kokkailuista. Onhan se tietty kivaa, että kaverit, tutut ja kuka vaan voi lukea näitä jutskujani täältä. Ja en mä myöskään voi kieltää, etteikö ois kivaa, kun kävijätilastot ovat tasaiseen tahtiin kasvaneet - onhan se nyt ihan huippua. 

Mutta asiasta kakkuvuokaan. Viime syyskuussa mun parhaat kaverit etelästä tulivat mun luokse, ja halusin kokkailla heille kolmen ruokalajin menun idealla Neljän tähden illallinen. Silleen siis, että hostausvuoro kiertää meidän porukassa aina sen mukaan, kenen luona ollaan. Alkupalaksi mä valmistin Pia Alapeterin Lyhyenä hetkenä -blogista bongaamaani appelsiinista porkkana-inkiväärikeittoa, ja siis morjensta vaan, tää oli tosi hyvää! Tämä sopii erinomaisesti rapsakoihin pakkaspäiviin, onhan tuo inkivääri ihanalla tavalla polttavaa. Ainoa itse aiheutettu miinus oli tosin kyllä se, että pidin puuhaarukkaa koko keittelyn ajan kattilassa. Curry ja porkkanahan aiheuttivat sitten sen, että tämä kyseinen puuhaarukka on edelleen oranssinkeltainen...

Oikein ihanaa uutta vuotta 2017! ❤︎


Tarvitset:
n. 1,5 kg porkkanaa
2 (salotti)sipulia
6 valkosipulinkynttä
3 rkl voita
3 rkl tuoretta inkivääriä raastettuna
4 dl appelsiinimehua (käytin valmista)
1/2 litraa vettä
2 kasvisliemikuutiota
4 tl curryjauhetta
pippuria
suolaa
2 prk ranskankermaa

koristeluun
smetanaa
basilikaa / minttua / korianteria


1. Kuori, pese ja pilko porkkanat. Kuori ja pilko myös sipulit ja valkosipulit.
2. Kuumenna voi kattilassa ja kuullota siinä sipulit, valkosipulit sekä raastettu inkivääri. Lisää sitten porkkanapalat ja kuullota pari minuuttia. Kaada kattilaan vesi ja appelsiinimehu. Lisää lopuksi kasvisliemikuutiot ja curry. Kiehauta ja anna porista hissuksiin n. 45 minuuttia tai kunnes porkkanat ovat tarpeeksi pehmeitä soseutettaviksi. 
3. Soseuta sauvasekottimella ja mausta suolalla sekä pippurilla. Hämmennä sekaan 1,5 prk ranskankermaa.
4. Annostele keitto tarjoilulautasille ja nosta nokare huoneenlämpöistä ranskankermaa pinnalle. Anna ranskankerman hetki sulaa ja pyöräytä sitten lusikalla keittoon nätit kermakaaret. Viimeistele basilikan- / mintun- / korianterinlehdillä.


©2017 • Taikakaulin
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...