31. joulukuuta 2016

Pesto-parmesaanilohi


Jos kaipaat helppoa ja hyvää ruokaa, niin tässäpä ois! Valmistin tätä ekan kerran syyskuussa, kun mun ystäväiset etelästä tulivat mun luokse viikonlopuksi. Pesto-parmesaanilohi on tosi simppeli valmistaa - tarvitset vain lohta, pestoa ja parmesaania sekä hitusen suolaa ja pippuria. Ei haittaa, vaikka lohta ei niin kovin suolaisikaan, sillä pesto ja parmesaani tasoittavat. Ekalla kerralla valmistin lohen kaveriksi maa-artisokkapyreetä, tokalla kerralla rapsakoita home made -ranskiksia, ja molemmat toimivat tosi kivasti!

Ainoa miinushan tässä on lohen karvas hinta, sillä kun mä esimerkiksi ostin lohta viidelle, sain pulittaa siitä parikymppiä. Halusin ehdottomasti kuitenkin tarjota kalaa, joten päätin sen ostoskoriin kiikuttaa. Ja kyllä mä ruoasta noin niin kuin muutenkin maksan ihan mielelläni, kunhan ei nyt joka päivä ole satasen laskua, haha.

Ja hei, tätähän ehtis valmistaa vielä vaikka uudeksi vuodeksi! ;-)


Tarvitset
kirjolohta
suolaa
pippuria
pestoa
parmesaania

lisukkeeksi esim. itse tehtyjä ranskiksia tai vaikkapa maa-artisokkapyreetä

1. Leikkaa lohi haluamasilaisiksi annospaloiksi. Ripottele lohen pintaan hieman suolaa ja pippuria. Aseta lohipalat leivinpaperille uunipellille nahkapuoli alaspäin. Viillä veitsellä kaksi ristikkäistä viiltoa loheen ja lusikoi siihen reippaasti pestoa. Ripottele pinnalle sitten parmesaania.
2. Paista 200°C uunissa noin 15 minuuttia tai kunnes lohi on kypsä. Tarjoile esim. itse tehtyjen ranskisten tai maa-artisokkapyreen kaverina.


Peeäs Mua alkoi tympimään tuo mun ylppärikuva ja mustavalkoinen lakki blogin bannerissa, joten vaihdoin sen hieman ajankohtaisempaan. En voi käsittää, että ensi keväänä tulee kolme (3) vuotta ylioppilaaksi valmistumisesta! Ihan hullua, miten aika juoksee. :D


©2016 • Taikakaulin

30. joulukuuta 2016

Mansikka-suklaaraakakakku

Yhteistyössä: Exotic Snacks


Heipsan,

niin sitä taas ollaan vuoden vikoissa päivissä, ihan hullua! Ajattelin palata kuitenkin vielä meidän jouluaaton herkkuun, joka oli tällä kertaa raakakakku. Aluksi suunnittelin jotakin tosi suklaista ja makeata hyydykekakkua, mutta yhteistuumin päätettiin siskon kanssa, että raakakakku ois aika jees. Ja niinpä mä sitten siskon toiveiden mukaan tein mansikka-suklaaraakakakun. En löytänyt mieleistä, valmista reseptiä, joten miksailin tämän aikaisempien raakakakkujeni perusteella.

Ja voi kyllä, ovat nämä raakakakut vaan niiiin raikkaita ja ihania - tääkin upposi hyvin nopsasti parempiin suihin. Mun ei oo koko joulun aikana tehnyt oikeen yhtään mieli mitään konvehteja tai makeisia, joten senkin puolesta raakakakku oli oikkeen bueno valinta. En saanut joululahjaksikaan yhtään suklaata ja hyvä niin, olen syönyt yhteensä ehkä 10 pientä joulusuklaata.

Tein tämän kakun pieneen 15cm halkaisijan irtoreunavuokaan, johon laitoin pohjalle leivinpaperin ja reunoille muoviset reunakalvot - irtoaa helpommin ja nätimmin vuoasta. Mansikkatäytettä tehdessä kannattaa olla tarkka, että pakastemansikat todella ovat sulia blendausvaiheessa. Sulan kookosöljyn takia koko täytemassa nimittäin jämähtää köntiksi heti, jos mansikat ovat vähänkin jäässä. Nimimerkillä been there done that... 

Ja lämpimästi suosittelen todella tehokasta blenderiä, sillä olen yhden meidän blenderin tuhonnut pyörittämällä siinä tällaista melko raskasta raakakakkumassaa. Voi sitä palaneen kumin hajua, ja arvatenkin blenderi hohkasi tulikuumana. Jos kuitenkin päätät valmistaa raakakakun ei-niin-tehokkaalla blenderillä tai sauvasekottimella, ainekset kannattaa pilkkoa valmiiksi todella pieniksi paloiksi. Raakakakkumassaa kannattaa myös irrotella koneen teristä usein, ja tietty silloin kun blenderin/sauvasekottimen terä ei pyöri. Mulla itselläni ei ole omaa blenderiä, mutta mun äipän Vitamix on ihan huippu - suolaisesta hinnasta huolimatta suosittelen... Varsinaisia uuden vuoden lupauksia en tee, mutta voin melkein niinku luvata, että raakakakkuja tulee täällä näkymään paljon!

Raakaa ja raikasta uutta vuotta 2017! 


Tarvitset pohjaan:
1,5 dl Exotic Snacks pekaanipähkinöitä
1 dl kuivattuja taateleita
2 tl hunajaa
tarvittaessa 1-2 rkl vettä

mansikkatäytteeseen:
2 dl Exotic Snacks cashewpähkinöitä, yön yli liotettuna
1/2 dl hunajaa (maun mukaan)
2 dl mansikoita
1 rkl psylliumkuitua
1 dl kookosöljyä, sulana
tarvittaessa 1-2 rkl vettä

suklaatäytteeseen:
2 dl Exotic Snacks cashewpähkinöitä, yön yli liotettuna
1/2 dl hunajaa (maun mukaan)
3 rkl raakakaakaojauhetta
4 taatelia
1/2 rkl psylliumkuitua
0,5 dl kookosöljyä, sulana
0,5 dl raakakaakaomassaa, sulana
tarvittaessa 1-2 rkl vettä

koristeluun:
1 rkl kookosöljyä
loraus hunajaa (maun mukaan)
2 rkl raakakaakaojauhetta
mantelilastuja
kookoshiutaleita


1. Pohja: Blendaa pohjan ainekset sekaisin ja painelee pienen 15cm irtoreunavuoan pohjalle. Pohjalle kannattaa laittaa leivinpaperi.
2. Mansikkatäyte: Blendaa kaikki ainekset sekaisin. Jos täyte on kovin jämäkkää, lisää hieman vettä. Kaada ja tasoita täyte pohjan päälle ja laita jääkaappiin odottamaan.
3. Suklaatäyte: Blendaa kaikki ainekset sekaisin. Lisää tarvittaessa vähän vettä. Kaada täyte mansikkatäytteen päälle, tasoita ja laita jääkaappiin jähmettymään mieluiten yön ajaksi.
4. Koristelu: Irrota täytekakku vuoasta. Sulata kookosöljy ja sekoita siihen hunaja ja raakakaakaojauhe. Anna seoksen paksuuntua ja vetele lusikalla kakun pintaan suklaaraitoja. Ripottele  pinnalle vielä kookoshiutaleita sekä murennettuja mantelilastuja.


Tänä syksynä innostuin neulomaan joululahjat :)


Yhteistyössä:


©2016 • Taikakaulin

18. joulukuuta 2016

Parhaat porkkana-saksanpähkinäsämpylät


Yhteistyössä: Exotic Snacks


Heipähei,

ja mukavaa joulukuuta! Nyt ois ihan superherkullinen sämppäriresepti tarjolla. Nämä leivoin viime sunnuntaiaamuna, ja voi miten olikin suloinen sunnuntai. Aurinko paistoi ihanasti ja kämpässä tuoksui tuore sämpylä. Nää ovat porkkanaraasten ansiosta tosi meheviä, joten ei oo pelkoa kuivista känttyröistä! Me teimme näitä kuukausi takaperin myös lasten kanssa leivontakurssilla, ja upposivat kyllä ihan loistavasti. Sämpylät saivat kiitosta saksanpähkinöistä, sopivat kuulemma oikein mainiosti. :)

Siispä pidemmittä puheitta: porkkana-saksanpähkinäsämppärit!



Tarvitset
3 dl vettä
1 pss kuivahiivaa
1 rkl sokeria
2 tl suolaa
n. 9-10 dl vehnäjauhoja
3 dl porkkanaraastetta
1 kananmuna
1/2 dl sulaa voita tai öljyä
3 dl Exotic Snacks saksanpähkinöitä


1. Lämmitä vesi hieman kädenlämpöä lämpimämmäksi. Sekoita kuivahiiva pieneen määrään vehnäjauhoja ja sekoita veteen. Lisää veteen myös sokeri ja suola. Sekoita.
2. Lisää puolet vehnäjauhoista ja vaivaa hetki. Lisää sitten loput vehnäjauhoista ja vaivaa kunnolla.
3. Lisää lopuksi porkkanaraaste, kananmuna, voisula/öljy sekä murskatut saksanpähkinät. Kohota taikinaa puolisen tuntia leivinliinan alla.
4. Kaada taikina pöydälle ja vaivaa hetki. Jaa se sitten noin 10 osaan ja pyörittele sämpylöiksi. Paista uunissa 200°C noin 15-25 minuuttia.

Vinkki Voit korvata osan vehnäjauhoista kaurahiutaleilla!

Kaunis olet, Savonlinna <3

Yhteistyössä

©2016 • Taikakaulin
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...