31. joulukuuta 2016

Pesto-parmesaanilohi


Jos kaipaat helppoa ja hyvää ruokaa, niin tässäpä ois! Valmistin tätä ekan kerran syyskuussa, kun mun ystäväiset etelästä tulivat mun luokse viikonlopuksi. Pesto-parmesaanilohi on tosi simppeli valmistaa - tarvitset vain lohta, pestoa ja parmesaania sekä hitusen suolaa ja pippuria. Ei haittaa, vaikka lohta ei niin kovin suolaisikaan, sillä pesto ja parmesaani tasoittavat. Ekalla kerralla valmistin lohen kaveriksi maa-artisokkapyreetä, tokalla kerralla rapsakoita home made -ranskiksia, ja molemmat toimivat tosi kivasti!

Ainoa miinushan tässä on lohen karvas hinta, sillä kun mä esimerkiksi ostin lohta viidelle, sain pulittaa siitä parikymppiä. Halusin ehdottomasti kuitenkin tarjota kalaa, joten päätin sen ostoskoriin kiikuttaa. Ja kyllä mä ruoasta noin niin kuin muutenkin maksan ihan mielelläni, kunhan ei nyt joka päivä ole satasen laskua, haha.

Ja hei, tätähän ehtis valmistaa vielä vaikka uudeksi vuodeksi! ;-)


Tarvitset
kirjolohta
suolaa
pippuria
pestoa
parmesaania

lisukkeeksi esim. itse tehtyjä ranskiksia tai vaikkapa maa-artisokkapyreetä

1. Leikkaa lohi haluamasilaisiksi annospaloiksi. Ripottele lohen pintaan hieman suolaa ja pippuria. Aseta lohipalat leivinpaperille uunipellille nahkapuoli alaspäin. Viillä veitsellä kaksi ristikkäistä viiltoa loheen ja lusikoi siihen reippaasti pestoa. Ripottele pinnalle sitten parmesaania.
2. Paista 200°C uunissa noin 15 minuuttia tai kunnes lohi on kypsä. Tarjoile esim. itse tehtyjen ranskisten tai maa-artisokkapyreen kaverina.


Peeäs Mua alkoi tympimään tuo mun ylppärikuva ja mustavalkoinen lakki blogin bannerissa, joten vaihdoin sen hieman ajankohtaisempaan. En voi käsittää, että ensi keväänä tulee kolme (3) vuotta ylioppilaaksi valmistumisesta! Ihan hullua, miten aika juoksee. :D


©2016 • Taikakaulin

30. joulukuuta 2016

Mansikka-suklaaraakakakku

Yhteistyössä: Exotic Snacks


Heipsan,

niin sitä taas ollaan vuoden vikoissa päivissä, ihan hullua! Ajattelin palata kuitenkin vielä meidän jouluaaton herkkuun, joka oli tällä kertaa raakakakku. Aluksi suunnittelin jotakin tosi suklaista ja makeata hyydykekakkua, mutta yhteistuumin päätettiin siskon kanssa, että raakakakku ois aika jees. Ja niinpä mä sitten siskon toiveiden mukaan tein mansikka-suklaaraakakakun. En löytänyt mieleistä, valmista reseptiä, joten miksailin tämän aikaisempien raakakakkujeni perusteella.

Ja voi kyllä, ovat nämä raakakakut vaan niiiin raikkaita ja ihania - tääkin upposi hyvin nopsasti parempiin suihin. Mun ei oo koko joulun aikana tehnyt oikeen yhtään mieli mitään konvehteja tai makeisia, joten senkin puolesta raakakakku oli oikkeen bueno valinta. En saanut joululahjaksikaan yhtään suklaata ja hyvä niin, olen syönyt yhteensä ehkä 10 pientä joulusuklaata.

Tein tämän kakun pieneen 15cm halkaisijan irtoreunavuokaan, johon laitoin pohjalle leivinpaperin ja reunoille muoviset reunakalvot - irtoaa helpommin ja nätimmin vuoasta. Mansikkatäytettä tehdessä kannattaa olla tarkka, että pakastemansikat todella ovat sulia blendausvaiheessa. Sulan kookosöljyn takia koko täytemassa nimittäin jämähtää köntiksi heti, jos mansikat ovat vähänkin jäässä. Nimimerkillä been there done that... 

Ja lämpimästi suosittelen todella tehokasta blenderiä, sillä olen yhden meidän blenderin tuhonnut pyörittämällä siinä tällaista melko raskasta raakakakkumassaa. Voi sitä palaneen kumin hajua, ja arvatenkin blenderi hohkasi tulikuumana. Jos kuitenkin päätät valmistaa raakakakun ei-niin-tehokkaalla blenderillä tai sauvasekottimella, ainekset kannattaa pilkkoa valmiiksi todella pieniksi paloiksi. Raakakakkumassaa kannattaa myös irrotella koneen teristä usein, ja tietty silloin kun blenderin/sauvasekottimen terä ei pyöri. Mulla itselläni ei ole omaa blenderiä, mutta mun äipän Vitamix on ihan huippu - suolaisesta hinnasta huolimatta suosittelen... Varsinaisia uuden vuoden lupauksia en tee, mutta voin melkein niinku luvata, että raakakakkuja tulee täällä näkymään paljon!

Raakaa ja raikasta uutta vuotta 2017! 


Tarvitset pohjaan:
1,5 dl Exotic Snacks pekaanipähkinöitä
1 dl kuivattuja taateleita
2 tl hunajaa
tarvittaessa 1-2 rkl vettä

mansikkatäytteeseen:
2 dl Exotic Snacks cashewpähkinöitä, yön yli liotettuna
1/2 dl hunajaa (maun mukaan)
2 dl mansikoita
1 rkl psylliumkuitua
1 dl kookosöljyä, sulana
tarvittaessa 1-2 rkl vettä

suklaatäytteeseen:
2 dl Exotic Snacks cashewpähkinöitä, yön yli liotettuna
1/2 dl hunajaa (maun mukaan)
3 rkl raakakaakaojauhetta
4 taatelia
1/2 rkl psylliumkuitua
0,5 dl kookosöljyä, sulana
0,5 dl raakakaakaomassaa, sulana
tarvittaessa 1-2 rkl vettä

koristeluun:
1 rkl kookosöljyä
loraus hunajaa (maun mukaan)
2 rkl raakakaakaojauhetta
mantelilastuja
kookoshiutaleita


1. Pohja: Blendaa pohjan ainekset sekaisin ja painelee pienen 15cm irtoreunavuoan pohjalle. Pohjalle kannattaa laittaa leivinpaperi.
2. Mansikkatäyte: Blendaa kaikki ainekset sekaisin. Jos täyte on kovin jämäkkää, lisää hieman vettä. Kaada ja tasoita täyte pohjan päälle ja laita jääkaappiin odottamaan.
3. Suklaatäyte: Blendaa kaikki ainekset sekaisin. Lisää tarvittaessa vähän vettä. Kaada täyte mansikkatäytteen päälle, tasoita ja laita jääkaappiin jähmettymään mieluiten yön ajaksi.
4. Koristelu: Irrota täytekakku vuoasta. Sulata kookosöljy ja sekoita siihen hunaja ja raakakaakaojauhe. Anna seoksen paksuuntua ja vetele lusikalla kakun pintaan suklaaraitoja. Ripottele  pinnalle vielä kookoshiutaleita sekä murennettuja mantelilastuja.


Tänä syksynä innostuin neulomaan joululahjat :)


Yhteistyössä:


©2016 • Taikakaulin

18. joulukuuta 2016

Parhaat porkkana-saksanpähkinäsämpylät


Yhteistyössä: Exotic Snacks


Heipähei,

ja mukavaa joulukuuta! Nyt ois ihan superherkullinen sämppäriresepti tarjolla. Nämä leivoin viime sunnuntaiaamuna, ja voi miten olikin suloinen sunnuntai. Aurinko paistoi ihanasti ja kämpässä tuoksui tuore sämpylä. Nää ovat porkkanaraasten ansiosta tosi meheviä, joten ei oo pelkoa kuivista känttyröistä! Me teimme näitä kuukausi takaperin myös lasten kanssa leivontakurssilla, ja upposivat kyllä ihan loistavasti. Sämpylät saivat kiitosta saksanpähkinöistä, sopivat kuulemma oikein mainiosti. :)

Siispä pidemmittä puheitta: porkkana-saksanpähkinäsämppärit!



Tarvitset
3 dl vettä
1 pss kuivahiivaa
1 rkl sokeria
2 tl suolaa
n. 9-10 dl vehnäjauhoja
3 dl porkkanaraastetta
1 kananmuna
1/2 dl sulaa voita tai öljyä
3 dl Exotic Snacks saksanpähkinöitä


1. Lämmitä vesi hieman kädenlämpöä lämpimämmäksi. Sekoita kuivahiiva pieneen määrään vehnäjauhoja ja sekoita veteen. Lisää veteen myös sokeri ja suola. Sekoita.
2. Lisää puolet vehnäjauhoista ja vaivaa hetki. Lisää sitten loput vehnäjauhoista ja vaivaa kunnolla.
3. Lisää lopuksi porkkanaraaste, kananmuna, voisula/öljy sekä murskatut saksanpähkinät. Kohota taikinaa puolisen tuntia leivinliinan alla.
4. Kaada taikina pöydälle ja vaivaa hetki. Jaa se sitten noin 10 osaan ja pyörittele sämpylöiksi. Paista uunissa 200°C noin 15-25 minuuttia.

Vinkki Voit korvata osan vehnäjauhoista kaurahiutaleilla!

Kaunis olet, Savonlinna <3

Yhteistyössä

©2016 • Taikakaulin

22. marraskuuta 2016

Laku-suklaamuffinssit

Yhteistyössä: Exotic Snacks


Hej på dej,

Olin viikonloppuna pitkästä aikaa käymässä kotikotona ja päätin tehdä iskälle myöhäisiä isänpäiväherkkuja. Yksi mun ihan all time favourite kakuista on Syntinen salmiakki-suklaakakku, jonka kehittelin viime keväänä kandipuserruksen vastapainona (ja joka on oikeestaan enemmän suolalakritsia kuin salmiakkia). Nyt halusin tehdä jotakin himppusen vastaavaa, ja päädyin tekemään näitä muffinsseja. Mä käytin Exotic Snacksin Fem Synder -herkkupussia, jossa on erilaisia suolalakritsinameja.

Jos haluat ihan hullun lakritsisia muffinsseja, niin laita toki enemmän lakuja. Mä ja koemaistelijat oltiin kyllä sitä mieltä, että nää olivat tällaisinaan just passeleita. Ette arvaa, kuinka mieltä lämmitti esimerkiksi seuraava kommentti: "Oli aivan erittäin tosi hyvää - oikeesti. Niinku nam nam!" Joten lakun ja suklaan ystävät, tää ois teille! Perunajauhot voi korvata vehnäjauholla, mutta perunajauhot tuovat vain pehmeyttä leivonnaisen rakenteeseen. Tuossa kuorrutuksessa on tummaa suklaata, Exon suklaapäällysteisiä lakritsifudgepalloja sekä sellaisia ufon näköisiä suolalakritsikarkkeja, jotka erottaa Fem Synder -pussista helposti. Joten jos laku ja suklaa nappaa, niin ei muuta kuin leipomaan. :)


Tarvitset: (n. 20 kpl)
100g voita
2,5 dl sokeria
2 kananmunaa
3 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 dl tummaa kaakaojauhetta
1 rkl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
1 dl vettä tai maitoa
100g tummaa suklaata
1 pss (170g) Exotic Snacks Fem Synder -herkkuja

kuorrutus:
70g suklaata (tumma tai maito)
70g Exotic Snacks Fem Synder -pussin lakufudgepalloja sekä ufon näköisiä karkkeja

koristelu:
Exotic Snacks Fem Synder -herkkuja
suklaakastiketta


1. Vaahdota voi ja sokeri. Lisää kananmunat yksitellen.
2. Sekoita kuiva-aineet keskenään ja lisää taikinaan vuorotellen maidon kanssa.
3. Rouhi suklaa ja pilko Fem Synderit. Lisää taikinaan ja sekoita.
4. Jaa muffinssivuokiin ja paista 200°C 15-20 minuuttia. Ota uunista ja anna jäähtyä.
5. Kuorrutus: Rouhi 70g suklaata ja 70g Exon fudgepalloja sekä ufon näköisiä karkkeja. Laita vesihauteeseen sulamaan ja sekoittele samalla. Ei haittaa, vaikka kuorrutteesta ei tulisi silkkisen sileää. Kuorruta muffinssit.
6. Koristelu: Ripottele kuorrutteen päälle pilkottuja Fem Syndereitä ja viimeistele suklaakastikkeella.

Kuva: Exotic Snacks

Peeäs Muffinssivuoat kannattaa laittaa muffinssipellille, sillä tällöin muffinssit pitävät nätisti muotonsa kohoten ylöspäin eikä muffinssipeltikään sotkeudu kauheasti. :)



Yhteistyössä

©2016 • Taikakaulin

14. lokakuuta 2016

Porkkanakakku pekaanipähkinöillä

Yhteistyössä: Exotic Snacks

Heipsun,

Voi, kuinka sopivaan saumaan perjantaivapaapäivä tulikaan! Mulla on opetusharjoittelu meneillään ja oon vähän väsynyt. Oon lukiosta asti lukenut ja opiskellut suurimmaksi osaksi iltakymmenen jälkeen yöllä, sillä silloin hiljaisuudessa ja pimeydessä mä vaan pystyn opiskelemaan tehokkaimmin. Muuten tuo yhtälö on toiminut hyvin, mutta aamukuuden herätysten kanssa ei toi yöllä häärääminen oikein sovi, haha. Opettamassa kun on nyt pitänyt olla usein jo aamukasilta. Toisaalta vaikka nukkuisin neljä tuntia yössä, en ole seuraavana päivänä ollenkaan väsynyt. Pidemmän päälle toki univelkaa kertyy, ja olikin ihana saada nukkua tänään pitkään. Heräillä hitaasti ja syödä rauhassa aamupalaa.

Tuossa äsken porkkanaa puputtaessani muistin tämän luonnoksissa olleen porkkanakakun. Mä jotenkin miellän porkkanakakun ja muutkin vihannesleivonnaiset satokauden ansiosta syksyyn. Viikko sitten leivoin pitkästä aikaa porkkanakakkua, jota maustoin kanelin lisäksi myös kardemummalla. Suutuntumaa porkkanakakku sai aromikkaista pekaanipähkinöistä, joita käytin myös koristelussa. Tuplaamalla ohjeen ainekset saat pellillisen mehevää porkkanakakkua.


Tarvitset (n. 18cm vuoka tai pieni uunipannu)
2 kananmunaa
2 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
1, 5 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
2 tl kanelia
1/2 tl jauhettua kardemummaa
n. 3 dl porkkanaraastetta
1 dl Exotic Snacks pekaanipähkinöitä
100g voita

kuorrutus:
100g voita
200g maustamatonta tuorejuustoa
3 dl tomusokeria
Exotic Snacks pekaanipähkinöitä


1. Vaahdota munat ja sokeri.
2. Sekoita kuiva-aineet keskenään.
3. Raasta porkkanat ja murskaa pekaanipähkinät pieniksi. Sulata voi.
4. Lisää muna-sokerivaahtoon vuorotellen kuiva-aineita, porkkanaraastetta, pekaanipähkinöitä sekä sulatettua voita. Sekoita. Kaada taikina pieneen, leivinpaperilla vuorattun vuokaan (minulla soikio uunivuoka) tai uunipannulle. Paista 200°C noin 30 minuuttia. Anna jäähtyä ennen kuorruttamista.
5. Kuorrutus: Sekoita huoneenlämpöinen voi sekä maustamaton tuorejuusto sähkövatkaimella. Lisää mukaan tomusokeri. Kuorruta kakku ja koristele pekaanipähkinärouheella.



Yhteistyössä


©2016 • Taikakaulin

21. syyskuuta 2016

Pestohyrrät

 
Yhteistyössä: Exotic Snacks


Pikamoikat Etelä-Savosta - täällä mä tällä hetkellä asustelen opintojen takia :)


Tässä ois ihan superhelppo ja nopsa ohje pestorulliin, jotka voi ottaa vaikkapa piknikille tai ihan minne vaan mukaan! Mulla nää vähän räjähti uunissa, sillä en taikinan rullausvaiheessa kiinnittänyt taikinan liitoskohtaa kunnolla litistämällä kiinni. Vaikka ulkonäkö olikin nyt vähän sekundaa, maku oli oikein onnistunut. Näistä pidettiin kovasti, joten näköjään tämä hyvin yksinkertainen suolapala oli vallan toimiva.

Pestoa voi toki tehdä itse, mutta mä oikaisin peston suhteen tällä kertaan kaupan hyllyn kautta. Suutuntumaa halusin kuitenkin oikeista pinjansiemenistä, joten Exotic Snacksin kätsy pikkuinen pinjansiemenpussi oli just passeli näihin!


Ihania, syksyisiä kokkailu- ja leipomishetkiä kaikille!



Tarvitset
1 pkt (500g) voi- tai lehtitaikinaa
n. 140g pestoa (3/4 prk, á 185g)
n. 3/4 dl parmesaaniraastetta

pinnalle
kananmuna
Exotic Snacks pinjansiemeniä
juustoraastetta, esim. gouda


1. Sulata taikina. Muovaa yhtenäiseksi köntiksi ja kaulitse ohueksi suorakaiteeksi.
2. Levitä pesto ja ripottele parmesaaniraaste. Rullaa napakaksi rullaksi ja siivuta.
3. Voitele hyrrät kananmunalla, ripottele pinnalle pinjansiemeniä sekä juustoraastetta.
4. Paista 200°C noin 20 min.


Vinkki Taikinarullaa ei kannata leikata veitsellä siivuiksi vaan kuristaa ompelulangalla! Tulee tosi siisti ja symmetrinen jälki. :)


Yhteistyössä


©2016 • Taikakaulin

27. elokuuta 2016

Vadelma-sitruunaraakakakku


Ihanaa elokuun vikaa viikonloppua!

Me oltiin eilen parin kaverin kanssa viettämässä iltaa Töölössä yhdessä ihanassa ja idyllisessä tapasravintolassa. Jälkkärille menimme takaisin keskustaan päin, ja mä otin palan juustokakkua - virhe! Kyseessä oli siis ihan tavallinen suklaahyydykekakku, mutta mua vaan jotenkin alkoi ällöttää sen jäätävä makeus. Siinä sitä äklömakeeta kakkusta suuhun haarukoidessa mietin, että vois ite tehdä jotakin raikasta ja herkullista raakakakkua.

Tänään lauantaina heräsin ihanaan aurinkoon ja eipä tarvinnut hirveän kauan miettiä, mitä tekisin. Mulla vilkku raakakakun kuvat silmissä ja syöksyinkin heti keittiöön äitin Vitamixin ääreen, mutta kotona ei ollutkaan kaikkia aineksia. Autoja ois ollut pihassa käytettävissä useampikin kipale, mutta mua ei pätkääkään kiinnostanut tuhlata ihanaa kesäsäätä autossa. Niinpä mä nappasin pyörän ja polkasin kauppaan. Enkä edes lähimpiin kauppoihin, sillä kolmenkymmenen kilsan aamulenkki oli oikeesti aivan ihana, suosittelen!

Kaupasta päädyin nappaamaan pääraaka-aineiksi vadelmaa ja sitruunaa. Kotiin päästyäni katselin mun aiempia raakakakkureseptejä sekä muutaman blogin vatturaakakakkuja, ja niiden perusteella heittelin blenderiin aineksia vähän fiilispohjalta. Pohjasta halusin paksun, sillä kirpakan täytteen rinnalla taatelisen makea pohja on ihana. Raakakakut ovat siitä supereita, että kaikki oikeastaan surautetaan blenderissä tasaiseks ja kipataan vuokaan. Niinpä tääkin kakku on yhtä surauttelua vaan*, ja pakastin hoitaa loput! Kakun kannattaisi olla pakkasessa vähintään sellaisen pari tuntia, mutta aivan hyvin voi olla pidempäänkin - kunhan muistat ottaa noin tuntia ennen sulamaan. Kakku saattaa huoneenlämmössä hieman pehmentyä, mutta kasassa sen kyllä tulisi pysyä kookosöljyn ansiosta.

Ja voi nam oikeesti, tää oli superraikas ja ihana, äippä ja iskä tykkäsivät myös paljon. Eikä tästä tuu mitään sokeriöveriä. Tarkoituksena oli muuten tehdä kakku, joka näyttäisi mahdollisimman ns. normijuustokakulta, ja ainakin ite oon hitsin tyytyväinen ulkonäköön, jee!



Tarvitset pohjaan:
2 dl pekaanipähkinöitä
1 dl saksanpähkinöitä
16 kpl pehmeitä taateleita
1 rkl (limellä maustettua) kookosöljyä
2 rkl vettä

täytteeseen:
3,25 dl cashewpähkinöitä
1 tl sitruunankuorta raastettuna
1,5 sitruunan mehut
0,75 dl hunajaa (maun mukaan)
(1 tl vaniljauutetta)
1,5 dl kookosöljyä
n. 2,5 dl tuoreita vadelmia

koristeluun
vadelmia soseutettuna
vadelmia
muita marjoja, mulla mustikkaa ja puolukkaa
sitruunamelissaa
kaakaonibsejä


1. Laita täytteen cashewpähkinät likoamaan kylmään veteen vähintään kahdeksi tunniksi.
2. Blendaa pohjan ainekset sekaisin tasaiseksi mössöksi ja painele irtoreunavuoan pohjalle. Laita jääkaappiin odottamaan. (Vuokaan kannattaa laittaa leivinpaperi pohjalle ja reunoille reunakalvot.)
3. Blendaa cashewpähkinät, sitruunankuoriraaste ja -mehu, hunaja ja vaniljauute tasaiseksi massaksi. Lisää mukaan sulatettu kookosöljy ja blendaa tasaiseksi. Kaada noin puolet massasta pohjan päälle, levitä tasaiseksi ja laita pakkaseen tekeytymään.
4. Lisää loppuun täytteeseen vadelmat ja blendaa tasaiseksi. Kaada hieman jähmettyneen vaalean täytteen päälle ja anna olla pakkasessa vähintään 3 tuntia. Ota kakku pakastimesta noin tuntia ennen tarjoilua.


*Peeäs Tehokkaalla blenderillä tää tosiaan on simppeliä surauttelua, ja mitä tehokkaampi blenderi on käytössä, sitä tasaisempi ja hienojakoisempi täytteen koostumuksesta tulee. Mulla kerran oikeesti kärysi rikki yksi blenderi, kun terien pyöritettävänä oli niin paljon raskasta raakamassaa. Vitamix kyllä jaksaa kääntää vaikka mitkä sörsselit, mutta suosittelen pilkkomaan ainekset pieniin osiin sekä blendauksen aikana nostella ja sekoitella massaa, mikäli käytössä on hieman tehottomampi blenderi.

Osviittaa katselin mun ihan suosikki raakaleivontaguru Karita Tykältä SuperLemon-blogista sekä Syötävän hyvä -blogin ihanista raakaresepteistä.

©2016 • Taikakaulin

26. elokuuta 2016

Kiuaspersikat

Yhteistyössä: Exotic Snacks

Me oltiin mun ystäväisen kanssa pikkusella roadtripilla elokuun alussa. Tällä kertaa menimme pyörien sijaan autolla ja ajelimme Turun ja Ahvenanmaan saaristojen kautta Ruotsiin. Ajoimme Ruotsin rannikkoa pohjoiseen ja sit Torniosta lähdimme taas Suomea alaspäin. Nukuttiin totta kai teltassa, sillä siellä on ehkä parasta nukkua - raikkaassa ja viileässä ilmassa nukkuu vaan niin hyvin! Vain nenä tuhisee makuupussin ulkopuolella.

Iissä pysähdyimme eräälle leirintäalueelle ja vuokrasimme sieltä saunan. Valmistimme kiukaalla iltapalaksi näitä persikoita, joihin tuikkasimme Exon jogurtti- ja suklaanamit. Nämä voisivat toimia myös banaanin kanssa, eli ei muuta kuin viilto banskun kuoreen ja namskut väliin! Makoisia herkutteluhetkiä :)


Tarvitset
persikoita
Exotic Snacks Topp Fem -pussin


1. Halkaise persikat ja poista kivet. Laita kiven tilalle Topp Fem -herkku. Kääri persikanpuolikkaat folioon ja kypsennä kiukaan kivillä, grillissä tai uunissa (n. 175°C). Anna persikoiden pehmentyä ja jogurtti- ja suklaanamien sulaa. Anna hieman jäähtyä ja syö!


Yhteistyössä

 ©2016 • Taikakaulin
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...