28. huhtikuuta 2016

Avokado-sitrusraakakakku


Mä oon sitä mieltä, että sillon kun leipoo jotakin, niin se pitää tehä kunnolla. Tarkotan siis sitä, että jos nyt vaikka leipoo kakkua, niin käyttää kevytkermojen sijaan oikeeta kermaa. Tai kun tekee pullaa, niin laittaa oikeeta voita ja ihan reilusti sen sijaan että jotain kevytmargariinia minimaalisesti. Nää vaikuttaa makuun ihan yllättävänkin paljon, ja ainakin mä teen mieluummin harvemmin kunnollisia leipomuksia kuin usein  jotakin sinnepäin -versioita. Kevytkermat ja margariinit ovat myös usein tosi teollisia, sisältävät vaikka jos mitä ylimääräistä ainesta ja ovat tosi prosessoituja. Mä oon viimeisen vuoden aikana alkanut kiinnittää melko paljon huomiota siihen, mitä ja millaisia tuotteita mä kaupasta kotiutan. Entistä enemmän mä oon alkanut suosia mahdollisimman puhtaita tuotteita, jotka mieluiten ovat luomuja ja lähellä tuotettuja. Esimerkiksi kananmunista en suostu ostaa minkäänlaisia häkkikanan munia, ja jos kaupassa ei ole vapaan lattiakanan munia, mieluummin en sitten osta mitään. Viimeksi löysin kaupasta paikallisen pientuottajan kananmunia, joten ei varmaan tarvitse edes sanoa, että niitäpä ostin. Toki mä ostan myös vähemmän eettistä kamaa, myönnän, koska esim opiskelijan lompakko kyllä tulee vastaan.

Lähtipäs rönsyilemään, haha. Pointti siis se, että jos leivon, niin leivon kunnolla. Muuten en leivo mitään. Mutta. Sitten on raakaleivonta aivan erikseen. Raakaleivonnassa ei käytetä (valkoista) sokeria, viljoja, maitotuotteita eikä esimerkiksi voita. Raakaleivonnassa käytetään sokerin sijaan luonnollisia makeuttajia, kuten hunajaa. Viljat korvataan erilaisilla pähkinöillä. Raakakakkuja ei jähmetetä liivatteella, vaan kookosöljy tai raakakaakaovoi hoitelevat sen homman. Raakaleivonnaisia ei kypsytetä eikä paisteta, ja muun muassa tämän ansiosta niissä säilyy kaikki ainesten hyvät ja ravintorikkaat ominaisuudet. Raakaleivonnaiset hellivät kehoa, mutta kyllähän niissä kaloreita on. Esimerkiksi raakakaakaovoi ja avokado sisältävät kaloreita aika paljonkin. Mutta puhtaampaa, sitä raakaleivonta on.

Tämä kakku on SuperLemon -blogin Karita Tykän käsialaa. Äiti pyysi mua valmistamaan tämän äitin ja iskän synttäreille, ja mielellänihän mä tämän valmistin. Mä itse pidän raakaleivonnaisista tosi paljon, ja jos totta puhutaan, niin raakaleivonta on paljon helpompaa kuin "oikea" leivonta. Raakaleivonnassa ainekset usein nimittäin surautetaan vain tehosekoittimessa sekaisin ja that's it. Tehokas tehosekoitin helpottaa hommaa hirvittävästi, nimittäin raakaleivonnaisten massat voivat välillä olla melko raskaita. Yhden tehosekoittimen me oikeesti jopa palautimme takaisin kauppaan, kun se ei jaksanut pyörittää taatelimassaa. Voin siis vain suositella Vitamixin tehosekoitinta, on nimittäin hintansa väärti.

Tämä ihana kakku sisältää avokadoa, mutta ei hätää, jos et siitä pidä. Avokado ei nimittäin maistu tässä ollenkaan, vaan ihanat sitrukset antavat raikkaan maun ihanalle kakulle. Muista maistella täytettä ja lisätä hunajaa just sen verran, että se on sulle mieleinen! Ihania raakaleivontahetkiä kaikille, kokeilkaahan ihmeessä!



Tarvitset pohjaan (15cm kakku)
4 dl kookoshiutaleita
8 taatelia
ripaus ruususuolaa
1 tl jauhettua vaniljaa
2-3 rkl vettä (riippuen taateleiden mehukkuudesta)

täytteeseen
120g raakakaakaovoita vesihauteessa sulatettuna
2 isoa avokadoa
1 limen raastettu kuori sekä mehu
1 sitruunan raastettu kuori sekä mehu
1 tl jauhettua vaniljaa
8-10 rkl hunajaa (maun mukaan)
1,5 rkl kookosöljyä vesihauteessa sulatettuna
2 rkl psylliumkuitua

koristeluun
tuoreita mansikoita
mintunlehtiä
kookoshiutaleita


1. Heitä pohjan ainekset monitoimikoneeseen/tehosekoittimeen ja pöräytä tahmeaksi mössöksi. Painele irtoreunavuoan pohjalle ja laita jääkaappiin odottamaan.
2. Heitä täytteen ainekset tehosekoittimeen ja surauta tasaiseksi, tarkista maku ja makeus. Kaada vuokaan ja laita yöksi pakkaseen. Ota sulamaan nelisen tuntia ennen tarjoilua ja irrota vuoka. Koristele mansikoilla ja mintunlehdillä.

Pohja
Raakakaakaovoi 
 


©2016 • Taikakaulin

26. huhtikuuta 2016

Mansikkahyydykekakku pähkinäpohjalla (gluteeniton)

Yhteistyössä: Exotic Snacks

Olipa pitkästä aikaa tosi ihanaa tehdä hyydykekakku! Halusin tehdä jonkin keveämmän kakun -  tiedättekö, sellaisen raikkaan ja rakenteeltaan keveän. Kaloreita tai tuorejuuston rasvaprosentteja mä en siis todellakaan laskenut, vaan mietin lähinnä, mikä ois kevyt johonkin tyyliin suklaahyydykkeeseen tai täytekakkuun verrattuna.

Mua jotenkin kyllästyttää nykyään ihan hirveesti Digestive-keksit kakun pohjassa, kun musta ne vaan on jotenkin tylsiä ja pahvinmakuisia. Niinpä mä usein käytän kaurakeksejä, mutta tällä kertaa mä halusin tuoda keveyttä myös kakun pohjaan. Kirjoittelin jo joskus nelisen vuotta sitten (tämä postaus) kokeilleeni herkullista pähkinäpohjaa hyydykekakulle, ja päätin valmistaa tähän kakkuun pähkinäpohjan Exotic Snacksin ihanista cashew- ja pekaanipähkinöistä. Ja edelleen oon samoilla linjoilla pähkinäpohjasta kuin neljä vuotta sitten: simppeli, erilainen ja ihana! Pohjan maun voimakkuus riippuu aivan täysin käyttämistäsi pähkinöistä. Cashewpähkinät ovat yksistään melko neutraaleja, mutta sen sijaan pekaanipähkinöissä on ihanaa särmää. Kannattaa siis rohkeasti kokeilla erilaisia pähkinöitä, Exotic Snacksilla on vaikka jos mitä eri pähkinöitä myynnissä! Koska valmistin pohjan pähkinöistä, halusin laittaa ehdottomasti myös kakun koristeeksi cashew- ja pekaanipähkinöitä - näin pohja ja koristelu yhdistyivät kivasti. :)

Kakku sai varsin mukavan vastaanoton, ja itse asiassa mun mummu piti tästä ihan hurjasti. Lisäksi kakku sai kiitosta ja peukkuja pähkinäpohjasta sekä aidosta mansikanmausta, joten uskallan väittää tämän olevan ihan passeli kakkunen!

Mun kakku on halkaisijaltaan 15cm eli pieni ja tosi korkea. Käytin reunoissa apuna korkeita reunakalvoja ja lisäksi laitoin irtoreunavuoan pohjalle leivinpaperin helpottamaan valmiin kakun siirtämistä tarjoilulautaselle.


Tarvitset pohjaan (15cm-18cm kakku)
50g Exotic Snacks pekaanipähkinöitä
50g Exotic Snacks cashewpähkinöitä
50g voita

täytteeseen
6 liivatelehteä
2,5 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
1 prk / 200g maustamatonta tuorejuustoa
300g (pakaste)mansikoita soseutettuna
(0,5-1 dl sokeria, maun mukaan)
0,75 dl mansikkamehua tai vettä

koristeluun
tuoreita mansikoita
Exotic Snacks cashewpähkinöitä
Exotic Snacks pekaanipähkinöitä
tuoreita mintunlehtiä

------------------------------

Tarvitset pohjaan (26-30cm kakku)
100g Exotic Snacks pekaanipähkinöitä
100g Exotic Snacks cashewpähkinöitä
100g voita

täytteeseen
12 liivatelehteä
5 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
2 prk / 400g maustamatonta tuorejuustoa
600g (pakaste)mansikoita soseutettuna
(1-2 dl sokeria, maun mukaan)
1,5 dl mansikkamehua tai vettä

koristeluun
tuoreita mansikoita
Exotic Snacks cashewpähkinöitä
Exotic Snacks pekaanipähkinöitä
tuoreita mintunlehtiä


1. Murskaa pohjaan tulevat pähkinät ja sekoita sulan voin kanssa. Painele irtopohjavuoan pohjalle ja laita kovettumaan jääkaappiin täytteen teon ajaksi.
2. Laita liivatteet likoamaan. Vatkaa vaniljakastike vaahdoksi ja lisää mukaan tuorejuusto. Lisää sitten mansikkasose ja makeuta makusi mukaan. Kuumenna mansikkamehu tai vesi kiehuvaksi ja sulata liivatteet siihen. Sekoita liivateseos ohuena nauhana täytteen sekaan samalla sähkövatkaimella sekoittaen. Kaada täyte vuokaan ja laita jääkaappiin hyytymään mieluiten yön yli mutta ainakin 6h.
3. Koristele siivutuilla tuoreilla mansikoilla, murskatuilla pähkinöillä ja mintunlehdillä.


Yhteistyössä

©2016 • Taikakaulin

17. huhtikuuta 2016

Key Lime Pie


Tässä teille ihan maailman simppelein ja heittämällä herkullisin limepiiras! Maistoin tätä ekan kerran viime kesänä mun kaverin synttäreillä, ja voi apua kun se oli ihan hullun hyvää. Päätin nyt vihdoin testata itsekin tätä limeherkkua, joka osoittautui ihan tosi helpoksi ja nopeaksi valmistaa. Koko jutun juju on makea kondensoitu maito sekä limet - ja voi kyllä, makea ja kirpeä ovat ihan lyömätön makupari.

Kondensoitua maitoa myydään nykyään lähes jokaisessa kaupassa tyyliin ihan jotain pikkusia marketteja lukuun ottamatta. Yleisimmät tuotemerkit ovat Dovgan sekä Markomilk, ja molemmilla merkeillä yksi tölkki (kuvat alempana) painaa 397 grammaa. Kondensoitua maitoa ei myydä nimensä mukaisesti maito-osastolla vaan säilykeosastolla, ja mä oon löytänyt sitä muun muassa oliivien ja hedelmäsäilykkeiden viekusta. Tein pientä hintavertailua ihan vaan mielenkiinnosta: tölkistä saa pulittaa Tokmannissa 2,45€, Prismassa 2,49€ ja K-Supermarketissa noin 2,70€. Muistan, kun pari kesää sitten raahasin Tallinnasta monta tölkkiä kondensoitua maitoa, kun siellä se maksaa puolet vähemmän. Toiset raahaa viinaa, mä kondensoitua maitoa, hahhah.

Tän piiraan nimi tulee Key-nimisistä limeistä, ja Jenkeissä on ollu jopa lakialoite viime vuosisadan puolessa välissä tuohon nimeen liittyen. Sen mukaan leipuri olis saanut sakon, jos hän olisi käyttänyt piiraassaan "vääriä" limejä mutta silti kutsunut piirastaan Key Lime Pieksi. No, arvatenkaan laki ei toteutunut ja hyvä niin, sillä onhan se nyt vaan aika turhaa jostain näinkin turhanpäiväisestä taistella - voin luvata, että lime ku lime, niin bueno tulee!

Tarkennukseksi reseptiin vielä sen verran, että laitoin alle kaksi ainesosaluetteloa, joista ensimmäinen on puolet pienempi. Pienemmillä ainesmäärillä tulee joko korkea 15cm halkaisijan kakku tai matala 18cm halkaisijan kakku. Isommalla reseptillä tulee taas korkeampi 20cm halkaisijan kakku tai matala 24cm halkaisijan kakku. Mun tuo kakku on tehty pieneen 15cm halkaisijan vuokaan!

Reseptin alkuperänä Maku-lehti sekä K-ruoka.



Tarvitset (korkeaan 15cm, matala 18cm)
100g Digestive-keksejä
60g voita
1 rkl sokeria

2 limeä (1/2 dl mehua, 1 tl kuoriraastetta)
3 keltuaista
200g kondensoitua maitoa (makeutettu)
2 rkl vaniljasokeria

0,75 dl vispikermaa
sokeria maun mukaan makeuttamiseen
1/2 lime
tuoretta minttua

------

Tarvitset (korkea 20cm, matala 24cm)
200g Digestive-keksejä
120g voita
2 rkl sokeria

3 limeä (1dl mehua, 2 tl kuoriraastetta)
6 keltuaista
400g kondensoitua maitoa (tölkki on á 397g)
4 rkl vaniljasokeria

1,5 dl vispikermaa
sokeria maun mukaan
1 lime
tuoretta minttua



1. Sulata voi ja murskaa keksit. Sekoita voisula, keksimurut ja sokeri. Painele vuoan pohjalle ja reunoille. Vuoan pohjalle kannattaa laittaa leivinpaperi, sillä se helpottaa kakun irrottamista vuoasta.
2. Paista keksipohjaa n. 10min uunissa 150°C.
3. Pese limet huolellisesti. Raasta sitten vihreää kuoriraastetta hienolla/pienellä terällä. Varo raastamasta kuoren alla olevaa valkoista osaa, joka on kitkerää. Halkaise limet sitten ja purista niistä mehu.
4. Erottele keltuaiset ja valkuaiset. Vaahdota keltuaiset ja kondensoitu maito vaaleaksi massaksi. Lisää mukaan limemehu, -raaste sekä vaniljasokeri. Sekoita ja kaada esipaistetun keksipohjan päälle. Paista uunissa 175°C noin 15 minuuttia tai kunnes täyte on hyytynyt. Anna piiraan jäähtyä paiston jälkeen.
5. Vaahdota vispikerma ja sokeroi maun mukaan. Pursota kakun päälle vaikkapa koukeroita tähtityllalla tai lusikoi kermaa pieniksi kasoiksi. Pese lime ja leikkaa siitä ohuita siivuja. Itse tein puoliympyröitä ja  90° sektoreita. Koristele kakku limesiivuin ja viimeistele tuoreen mintun lehdillä.

Oik.puoleinen kuva TÄÄLTÄ

Peeäs Tästä saa tosi helposti gluteenittoman, kun vaihtaa pohjan keksit esim. Semperin gluteenittomiin Digestive-kekseihin, joita itse asiassa on juuri tässä minunkin kakussa. Ja voin kertoa, että maistui paremmalta kuin normikeksipohja! 


©2016 • Taikakaulin

10. huhtikuuta 2016

Pähkinäinen bataattisosekeitto

Yhteistyössä: Exotic Snacks


Mä aina välillä teen ihan jäätävän annoksen jotakin ruokaa, josta sitten suurimman osan heitän pakkaseen. Oikeesti, kuinka ihanaa onkaan pitkän päivän jälkeen nopeasti vaan sulattaa pakkasesta joku ruoka! Mä en kauheesti tykkää kaupan pakasteista - eineksistä ja roska- tai pikaruoista nyt puhumattakaan - joten teen pakasteeni itse, ylläriylläri. Mulla on tälläkin hetkellä pakkasessa pähkinäleipää, sämpylöitä sekä välimerenpastaa, ja nyt lisäksi neljä annosta tätä superhelppoa sosekeittoa.

Mulla pyöri jääkaapissa varmaan useamman viikon pari bataattia, jotka vihdoin päätin tehä sosekeitoksi. Mun ei tehnyt oikeesti yhtään mieli kasvissosekeittoa, mutta kaivatessani jotakin nopeaa ja kevyttä päädyin sitten kuitenkin tekemään tätä. Maustoin oikeen reippaalla kädellä, ja pakko myöntää, että tuli kyllä chilijauheen ansiosta melko tulista! Lisäksi halusin vähän pähkinäistä aromia mukaan, joten heitin sekaan Exotic Snacksin ihania pekaanipähkinöitä. Mikäli haluaa oikein vahvan pähkinänmaun, kannattaa pähkinöitä laittaa tuplamäärä. Pinnalle paahdoin Exotic Snacksin pinjansiemeniä, jotka nyt vaan ovat aina ja kaiken kanssa ihan älyttömän hyviä!

Bon Appétit!


Tarvitset (5-6 annosta)
1,5 L vettä
1 kg bataattia
5 isoa porkkanaa
2 pientä salottisipulia tai 1 iso keltasipuli
2 kasvisliemikuutiota (tai pakkauksen ohjeen mukaisesti 1,5 L vesimäärään)
3 dl / n. 1 pss Exotic Snacks -pekaanipähkinöitä
2 dl ruokakermaa
pippuria myllystä
2 tl chilijauhetta
2 tl paprikajauhetta
2 tl oreganoa
1 tl valkosipulijauhetta
(1 tl suolaa, maun mukaan)

tarjoiluun
raejuustoa
1 pss Exotic Snack -pinjansiemeniä


1. Laita vesi kiehumaan. Paahda pinjansiemenet kuivalla paistinpannulla nätin ruskeiksi.
2. Kuori ja huuhtele bataatit ja porkkanat. Leikkaa pienehköiksi kuutioiksi. Kuori sipulit ja leikkaa muutamaan osaan. Kun vesi kiehuu, lisää sekaan bataatit, porkkanat sekä sipulit. Murenna ja sekoita mukaan kasvisliemikuutiot.
3. Kun vihannekset ovat melkein kypsiä, lisää kattilaan pekaanipähkinät.
4. Kun vihannekset ovat kypsiä, ota kattila liedeltä. Soseuta vihannekset sauvasekottimella ja lisää mukaan ruokakerma. Lisää mausteet. Mikäli kaipailet vielä lisämakua, niin mausta ihmeessä. :)
5. Tarjoile raejuuston ja pinjansiementen kanssa.



Yhteistyössä


©2016 • Taikakaulin
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...