2. tammikuuta 2011

Nougattäytekakku



Tämän ihanan nougattäytteen löysin Kinuskikissalta. Tein kakun viime marraskuussa isänpäiväkakuksi. Itse käytin halkaisijaltaan 26 cm irtoreunavuokaa.


Tarvitset

kakkupohja:

6 kananmunaa
1 1/2 dl sokeria
1 1/2 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 1/2 dl leivinjauhetta

kostutukseen:

1 tl vaniljasokeria
1/2 dl maitoa

täyte:


7 liivatelehteä
4 dl kermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
2 kananmunaa
1 dl sokeria
2 1/2 dl mantelijauhetta
7 Maraboun Dubbel Nougat -patukkaa (54g per patukka)
1/2 dl vettä


1. Valmista kakkupohja. Voitele irtoreunavuoka voilla tai margariinilla. Korppujauhota vuoka. Itse en ole käyttänyt korppujauhoa, vaan kookoshiutaleita. Ne antavat ihanaa makua! :)
2. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
3. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää sihdaten taikinaan. Sekoita nopeasti tasaiseksi käsin vaikka kierrevatkaimella. Ei koneella!
4. Kaada taikina jauhoitettuun vuokaan ja paista 175 °C noin 35-40 minuuttia. Kokeile hammastikulla paiston loppuvaiheessa kakun kypsyyttä. Tökkää tikku keskelle kakkua ja nosta samassa linjassa ylös. Jos tikkuun ei jäänyt taikinaa kiinni, kakku kypsä. Jos taikinaa jäi vielä tikkuun, jatka paistamista.
5. Kumoa valmis kakkupohja ritilälle ja estä sen kuivuminen.

6. Sitten valmistetaan täyte. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen noin kymmeneksi minuutiksi.
7. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää napakan kermavaahdon sekaan tuorejuusto.
8. Vaahdota munat ja sokeri. Lisää munavaahto muuhun täytteeseen. Sekoita myös mantelijauho täytteeseen.
9. Nyt tarvitset mikroaaltouunin kestävän lautasen. Paloittele nougat lautaselle ja sulata mikrossa suklaasulaksi.
10. Sillä aikaa kun suklaa on sulamassa, mittaa kattilaan vesi ja anna sen kiehua. Puristele liivatelehdistä liika vesi pois ja sulata veteen hyvin sekoittaen. Lisää liivateseos taikinaan.
11. Lisää täytteen sekaan myös suklaasula.

12. Leikkaa täytekakkupohja kolmeen osaan. Sekoita kostutukseen tarvittavat aineet.
13. Aseta kakun alimmainen osa (siis kakun pohja) keskelle lautasta. Laita sen ympärille irtoreuna (HUOM! Vain irtoREUNA, ei metallipohjaa). Kostuta pohja pullasudilla ja lappaa noin puolet täytteestä. Nosta seuraava kakku"pohja" ja kostuta se. Kaada loput nougat-täytteestä. Nosta päälle kakkukansi ja kostuta sekin vaniljamaidolla. Laita jääkaappiin hyytymään ainakin viideksi-kuudeksi tunniksi (itse annoin hyytyä varman päälle yön yli).

14. Sitten vain koristelet miten haluat! Kermavaahdopursotuksia, suklaata, vapaa valinta :) (Tulossa kyllä on koristelu-/pursotusohjeita.

VINKKI Älä vatkaa kermavaahtoa liian kovaksi, mutta älä jätä liian löysäksikään. Voit halutessasi lisätä kermavaahdon sekaan vaniljakreemijauhetta (2 rkl v.kreemijauhetta / 2-2,5 dl kermaa). Mikäli haluat värjätä vaahtoa, tee se vatkauksen puolessa välissä. Muista myös, että kerman tulee olla KYLMÄÄ ennen vatkausta!




©2011 • Taikakaulin

2 kommenttia:

Marilele kirjoitti...

Suloinen kakku!

Kiitokset kommentistasi blogissani. Tietenkin sopii lisätä suosikkeihin. :)

Krike kirjoitti...

Kiitos! =)