9. heinäkuuta 2013

Sitruunainen mansikkakakku





Heippahei kaikki! Muistatteks, kun julkaisin ainakin mun mielestä sen aivan taivaallisen lohihyydykekakkupostauksen? Tää makea kakku oli nimittäin sen kaverina kakkupöydässä mun 18-vuotissynttäreillä. Mua ei tällä kertaa yhtään huvittanut alkaa hifistellä pikkutarkan ja erilaisen kakun parissa, joten päädyin tekemään ihan tällaisen melko tavallisen mansikkakakun. Toisaalta tosin niin kuin minut tuntevat tietävät, en mä ihan perusperuskakkua koskaan tahdo tehdä - niin tässäkin kakussa on välissä sitruunaa, ja mansikat ladoin ruusuasetelmaan (en siis viittaa tuohon kakun päällä kökkivään ruusuun). Mansikoiden päälle vetelin sulaa suklaata muovipusseja säästääkseni ihan vain lusikalla, ja musta ne näytti tosi kivoilta ja rennoilta. Purstotukset tein kahdella tyllalla: luottotyllallani eli Städterin 14mm tähtityllalla sekä samaisen valmistajan koripunostyllalla (16mm).

Mulla on ihan hirmusti kerrottavaa saaristoreissulta! Ihania kahviloita, hyvää ruokaa ja parasta seuraa - luvassa varmasti useampi postaus, sillä en halua tunkea kaikkea kivaa yhdeksi megapostaukseksi. Luvassa on siis saaristopostauksia heti, kun saan omat kuvani selattua läpi sekä saan kuvia kaveriltani!

Tarvitset:
4 kananmunan Nopea kakkupohja

kostutukseen:
1/2 dl vettä
1/2 sitruunan mehu

täytteeseen:
4 dl vispikermaa
300g (1,5 prk) maustamatonta tuorejuustoa
1/2-1 dl sokeria (maun mukaan)
1 prk Lemon Curdia
1 rasia tuoreita mansikoita (tai sen verran kuin haluat!)

koristeluun:
tuoreita mansikoita
tummaa suklaata
oikea ruusu

pursotuksiin:
6dl vispikermaa
1/4-3/4 dl sokeria (maun mukaan!!)

1. Valmista nopea kakkupohja ohjeen mukaan. Leikkaa se kolmeen osaan sitten, kun se on jäähtynyt.
2. Vaahdota täytteen vispikerma. Lisää joukkoon tuorejuusto sekä maun mukaan sokeria.
3. Leikkaa täytteen mansikat puoliksi.
4. Kostuta alin kakkupohja sitruuna-vesiseoksella. Levitä kerros Lemon Curdia ja asettele mansikat päälle. Levitä puolet täytteestä. Nosta keskimmäinen kerros ja toista edellä mainitut. Nosta ylin kakkupohja ja kostuta kunnolla.
5. Leikkaa koristelun mansikat pystysuunnassa siivuiksi. Asettele ensin ulommainen kehä ja asettele seuraavat mansikkakehät edellisten kanssa vähän päällekkäin. Lopulta keskelle mahtuu yksi tai kaksi mansikan siivua. Sulata suklaata lautasella ja kasta lusikka siihen. Roiskuttele suklaata mansikoiden päälle.
6. Vaahdota vispikerma ja sokeroi. Pursota haluamanlaisesi pursotukset.



Peeäs Terkut täältä kukkapenkin keskeltä patiolta, langaton netti toimii yllättävän hyvin!

©2013 • Taikakaulin

4 kommenttia:

kissanminttu kirjoitti...

Todella kaunis kakku :)
Itsekkin viikko takaperin käytin samaa makumaailmaa rippikakuissa!

Krike kirjoitti...

Kiitos! :-) Tää yhdistelmä on vaan niin yksinkertaisen toimiva ja ihana!

Essi kirjoitti...

Kaunis kakku kyllä! :)

Krike kirjoitti...

Kiitti paljon Essi!! :-)