14. huhtikuuta 2011

Marja-omenakimarat



Tänään 14.4. on äitin synttärit! Ilmoitin jo hyvissä ajoin äitille ja iskälle, etten anna mitään konkreettista lahjaa. Kuitenkin jotain haluan aina antaa, jotain itse tehtyä. Eilen koulussa ensimmäisillä tunneilla pohdin, mitä voisi äitille antaa. Äikän tunnilla opettajan selittäessä jotain Franz Kafkasta muistin Sara La Fountainin Passion For Food -kirjasta tutun paistoksen ja päätin, että siitä sovellan jotain. Koska tänäänkin oli kouluaamu, täytyi suurin osa ideastani hoidella edellisiltana. Pistin nämä tosiaan vasta aamulla astioihin ja paistoin. Heräsin kyllä normaalia aiemmin, klo 6:01 laittaen uunin pikalämmitykselle :) Ai niin, äitille superdyperpaljon onnea vielä tätäkin kautta! ♥



Tarvitset (4 kpl)

muruseokseen:

60g margariinia tai voita
1 dl kaurahiutaleita
1 dl vehnäjauhoja
1/2 dl sokeria

"täytteeseen":

1 iso omena
1/2 sitruunan mehu / 3 rkl "valmista"
1 1/2 dl puolukoita
1 1/2 dl mustikoita
1/2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 1/2 tl kardemummaa
3 tl kanelia
1 kanelitanko


1. Laita kaikki muruseoksen ainekset kulhoon ja sekoita tasaiseksi seokseksi (= murumainen).
2. Pilko omena paloiksi ja laita kulhoon. Lisää sekaan sitruunamehu huolellisesti sekoittaen. Mittaa sekaan mustikat ja puolukat. Lisää sokerit, kardemumma, kaneli ja viimeisenä kanelitanko. Anna maustua ainakin tunti.
3. Jaa "täyte" neljään pikku kulhoon ja ripottele muruseos päälle. Paista 200 °C noin 15-20 minuuttia eli kunnesa murukuori on kullanruskea.


VINKKI Tarjoile juuri uunistatulleena jäätelön kanssa!

Peeäs Tein täytteen ja muruseoksen jo edellisiltana erillisiin kulhoihin valmiiksi ja aamulla vasta laitoin pieniin paistokulhoihin ja paistoin. Täyte oli maustunut ihanasti.

Oli hieman erilainen, mutta hyvä aamupala!


©2011 • Taikakaulin

2 kommenttia:

Kanelitytön kakkuparatiisi kirjoitti...

Voi kiitos paljon : ) Ihan kivasti nuo käpyleivokset onnistuivatkin, ollakseen ihkaensimmäisiä koskaan tekemiäni.

Tämä onkin takuulla ollut IHANA aamupala, namskis! :p Ja sulla aina täällä on kaikkia superihania herkkuja muutenkin : )

Krike kirjoitti...

Kiitän ja kumarran! :)