18. huhtikuuta 2011

Sokerimassasilmät


Tällaiset sokerimassasta valmistetut silmät saavat paikan iskäni synttärikakussa, jonka hän vie työpaikalleen, minunkin käymälle parhaimmalle ala-asteelle. Kakku on iskän pää. Raakaa, mutta totta. Ilmoitin ystävänpäiväkakun yhteydessä iskälle, että aion tehdä koululle kakun iskän synttäreiksi, ja siitä iskä sitten inspiroitui ja pyysi pääkakkua. Sarjakuvanpiirtäjänä iskä sitten loihti hahmotelman kakusta ja eihän siinä sitten muuta kuin miettimään, miten sen toteutan. Siitä juttua hiukan myöhemmin. :)

Ai niin, tätä varten ei tarvitse hommata konvehtimuottia! Jokin vastaava kelpaa hyvin ja myös ilman mitään muottia onnistuu.



Tarvitset:

silmien koon mukaan valkoista sokerimassaa
salmiakkitoffeekarkki (siskoni luokka myy näitä)


1. Pehmitä toffeekarkkia mikrossa täydellä teholla 10 sekuntia. Viiden sekunnin kohdalla kannattaa tehdä tarkistus, ettei ole mennyt liian löysäksi.
2. Nyppäise tai leikkaa toffeekarkista kaksi samankokoista palaa ja pyörittele täysin pyöreiksi pallukoiksi.


3. Mikäli omistat tällaisen kuvassa näkyvän konvehtimuotin, tipauta mustuainen keskelle pohjaa ja litistä sitä hieman ettei liiku siellä. Jos sinulla ei ole konvehtimuottia tai muuta sopivaa, liitä mustuainen silmämunaan vasta viimeisenä hennosti painaen.


4. Ota sokerimassasta silmien kokoiset köntin ja pyörittele palloiksi. Aseta varovasti mustuaisen päälle ja paina sekä litistä voimakkaasti. Anna sokerimassan kuivua pari päivää ja kumoa silmät irti.


©2011 • Taikakaulin

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...