5. huhtikuuta 2011

Sitruunamarenkitorttu




Voi pojat, tämä on lähes täydellistä! Resepti on äitini ja muistankin, kun äiti sitä monesti on tehnyt. Nyt oli minun vuoro tehdä :) Tai itseasiassa kuvasimme tästä myös videon kaverin kanssa. En vain valitettavasti voi lisätä sitä tänne, koska... a) emme ole vielä editoineet sitä ja b) se on ainakin toistaiseksi liian iso minuuttimäärältään. Tämä piirakka meni äitini matkassa pääkaupunkiin äitin pitämään koulutukseen kuten myös tämä, mutta eri päivänä.

Tämä torttu tai piirakka, ihan kuinka vaan, on makunystyrät lamaannuttavaa, mutta silti niin tosi helppo tehdä. Pohja on tosi helppo, kiisselin tekokin menee kuin vettä vaan ja päällismarenki ei hirveästi aivotoimintaa tarvitse. Kunhan saa valkuaiset eroteltua keltuaisista, niin that's it. Ei kannata tehdä yllärivieraille, sillä piirakka on parhaimmillaan, kun sokeri on ehtinyt hikoilla pisaroiksi marengin pintaan. Tämä marenki on muuten ihan pehmeää.



Tarvitset

pohjaan:

1 satsi Murotaikinaa makealle piiraalle

kiisseliin (täytteeseen):

3 dl vettä
1 1/4 dl sokeria
3 keltuaista
2 1/2 rkl perunajauhoja
sokeria (pinnalle estämään kalvoontumista)
1 sitruuna (mehu + raaste)


pinnalle:

3 valkuaista
1 dl sokeria

koristeluun:

sitruunamelissan lehtiä


1. Valmista piirakkapohja ohjeen mukaan.
2. Mittaa vesi, sokeri, keltuaiset ja perunajauho kattilaan ja kuumenna samalla koko ajan sekoittaen kiehuvaksi. Ripota pinnalle sokeria ettei kiisseli kalvoonnu. Raasta sitruunan kuori raastimen pienimmällä, hienoimmalla terällä raasteeksi ja purista mehu. Varo ettei kivet mene mehuun mukaan. Sekoita kuoriraaste sekä mehu kiisselin sekaan huolellisesti. Levitä hyvin sekoitettu sitruunakiisseli piiraspohjan päälle ja paista 175 °C uunissa 25 minuuttia.

Sokeri ripoteltu kalvon estämiseksi kiisselin päälle.

Sitruunan kuoriraaste ja -mehu

3. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lisää sitten sokeri. Ota piirakka uunista (kun paistunut siis sen 25 min) ja levitä valkuaisvaahto päälle. Jatka paistamista vielä sen aikaa, kunnes marenki saa väriä ja on kauniin ruskea. Anna tasaantua huoneen lämmössä ja tarjoile aikaisintaan, kun sokeri on ruvennut hikoilemaan pisaroita.

Peeäs Tämä sopii mainiosti vaikkapa pääsiäispöytään jälkkäriksi!

©2011 • Taikakaulin

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...