9. huhtikuuta 2011

Perunarieskaset



 Voi kyllä! Nämä onnistuivat tosi hyvin, jopa voin sen itsekin sanoa! Sinänsä helppoja ja nopeita tehdä, mutta kuitenkin tosi maukkaita ja hyviä. Käytin Mummon muussi -perunamuussijauhetta, mutta yhtä hyvin muut vastaavat käyvät. Tämä versio on maidoton, mutta voit tehdä perunamuussin myös veden sijasta maitoon. Itse en kuitenkaan haaskaisi maitoa tähän (meillä juodaan laktoositonta = kallista).


Olen himohamstraaja. En kuitenkaan kuluta siihen rahaa :D Messuilla on ihan huippua käydä, kun sieltä saa kaikkea kivaa ilmaiseksi. Tavallisista ruokakaupoista saa myös esimerkiksi Pirkka-lehtiä ottaa matkaansa ja sellaisesta tämäkin on otettu (1/2009). Mun leivonta- ja kokkauskansiosta löytyy varmaan kolmen vuoden Pirkka-vuosikerrat. Äiti tykkää tosi paljon, kun aina raahaan ne kotiin. ;D


Tarvitset:

1 pss (105g) perunamuussijauhetta
5 dl vettä / maitoa
1 kananmuna
n. 1 tl leivinjauhetta
n. 1 tl suolaa
2 1/2 dl vehnäjauhoja


1. Kiehauta neste. Lisää perunamuussijauhe kuumaan nesteeseen samalla koko ajan sekoitellen. Jäähdytä pihalla tai kylmässä vesihauteessa ihan viileäksi (muutoin kohta lisättävä kananmuna menee kokkeliksi).

Perunamuussijauhe sekaaaaaaan ja sitten vain sekoittelemaan!
2. Lisää kananmuna ja sekoita ihan tasaiseksi massaksi. Sekoita leivinjauhe ja suola vehnäjauhoihin ja lisää muuhun taikinaan.


3. Ota taikinasta haluamasi kokoisia pallukoita ja pyöritä ne ensin lähes ilman jauhoja pyöreiksi palloiksi. Nosta leivinalustalle vehnäjauhoja reippaalla kädellä. Nosta pyöreä pallukka vehnäjauhon päälle ja paina lätyksi. Kääntele vehnäjauhoissa siten, että koko lättynen on yltä päältä vehnäjauhossa. Painele vajaa 1/2 cm paksuksi. Taikina on tosi löysähköä, kannattaa siis jauhottaa! Sivele ylimääräiset jauhot pois rieskasesta, pistele ympäriinsä haarukalla ja laita uunipellille leivinpaperin päälle. Paista 200 °C noin 15-25 minuuttia tai kunnes ovat kauniin ruskeita.




Peeäs Tällä ohjeella tulee noin 11 pientä rieskasta tai 3-4 isoa.


©2011 • Taikakaulin

Ei kommentteja: