28. heinäkuuta 2012

Surupullat




Kerroin Mansikkasacherien yhteydessä soittaneeni eläinlääkäriin ja varanneeni ajan Tupsu-pupulleni, mutta enpä osannut arvata, että se jäi viimeiseksi lekurisoitoksi tämän kanin osalta. Viime vuoden lopulla Tupun kaulasta tyhjennettiin paise, ja se hetkellisesti antibiooteilla parantuikin. Sama paise alkoi uusimaan, ja pasteurella-bakteeri oli tulehduttanut nyt ulospäin näkymättömästi hammasjuuren. Kahdeksanvuotiaan, elämänsä loppuun asti reippaasti syöneen ja rauhoittavista aineista huolimatta tolpillaan sinnitelleen pupun kannalta parasta oli nukuttaa se ikuiseen uneen. Siihen se muru mun syliin sitten nukahti. Tuskin olen kaikissa hautajaisissa yhteensä itkenyt yhtä paljon kuin eilen 27.7. eläinlääkärissä ja sen jälkeen kotona. Ja arvatkaa vaan itkenkö esimerkiksi nyt. No joo.

Iskän kanssa haudatiin niin symppis ja ihana Tupu-pupu meidän pihan koivikkoon. Tupsu oli alunperin siskoni kani, mutta siirtyi mun hoitoon nelisen vuotta sitten. Muistelin kaikkia ihania hetkiä melkein yhdeksän yhteisen vuoden varrelta lähtien minun 9-vuotissyntymäpäivästäni. Muistan niin hyvin, kun sisko kysyi lähes joka kesäpäivä ollessamme hieman nuorempia: "Mennäänks kanihäkkiin?" ja sitten me siellä pihalla kanihäkissä leikittiin pupujen kanssa päivät pitkät. Onneksi aika kultaa muistot 

Koska taikinaterapia auttaa kaikkeen - myös suruun - päätin tehdä korvapuusteja, joita aivan älyttömän harvoin teen. Tuli tosi hyviä ja oli syytäkin tulla.


Tarvitset:
2 dl maitoa
3 dl vettä
2 pss kuivahiivaa
2,75 tl suolaa + muutama suolainen kyynel
2,25 dl sokeria
(1 rkl kardemummaa)
1 kananmuna
n. 13-15 dl vehnäjauhoja
225g voita

väliin:
n. 125g voita
tummaa ruokokidesokeria
taloussokeria
kanelia

päälle:
1 kananmuna
raesokeria


1. Lämmitä maito ja vesi samassa kulhossa noin 44°C. Sekoita kuivahiiva noin 1/2 desilitraan vehnäjauhoja ja lisää nesteeseen. Sekoita. Lisää myös suola, sokeri ja kardemumma sekä kananmuna.
2. Alusta. Lisää ensin noin 3 dl jauhoja ja sekoita todella hyvin, moneen kertaan. Lisää seuraavat 3 dl ja sekoita 2-3 minuuttia. Lisää voisula ja tunge kädet taikinaan. Lisää jauhoja vähän kerrallaan, kunnes taikina juuri ja juuri irtoaa käsistä. Laita kohoamaan lämpimään paikkaan leivinliinan alle.
3. Kohota noin 45 minuuttia tai kunnes on kohonnut kaksinkertaiseksi. Jaa taikina puoliksi ja kauli suorakaiteen muotoiset levyt. Sulata n. 125g voita ja levitä levyille. Ripottele sokereita ja kanelia ja rullaa. Leikkaa korvapuusteiksi ja paina sormilla keskeltä "kasaan". Anna kohoa pellillä sen aikaa, kun uuni lämpenee 200°C tavislämmityksellä. Paista noin 10-15 minuuttia.

Tupu-pulla 



Tämä reppana jäi nyt yksin 

On näissä päivissä jotain hyvääkin, sillä tänään on äidin ja iskän hääpäivä. Näääääin paljon onnea! 

the hääpäivälahja 


Peeäs Mua harmittaa myös kaikkien Vuodatuksen bloggaajien puolesta kuvien katoaminen monen vuoden ajalta. Onneksi itse silloin joskus valitsin tämän Bloggerin!


©2012 • Taikakaulin

4 kommenttia:

Repsu kirjoitti...

:(

Anonyymi kirjoitti...

voi ei:(
-Fanny

Anonyymi kirjoitti...

Voimiii sulle <3 otan osaa sun pupun menetyksest mut koita ajatellla et nyt hää pääs parempaa paikkaa <3

Serena

Krike kirjoitti...

Kiitos, niin täytyy vaan yrittää ajatella!