1. toukokuuta 2012

Macaronsit suklaa-limetäytteellä



Tiedän, että nämä leivokset ovat monikossa "macaronit", mutta "macaronsit" kuuulostavat paljon veikeämmiltä, ja teenpä taas niin kuin huvittaa ja käytän macaronsit-sanaa.

Äiti on jo monen vuoden ajan huomautellut, että voisin tehdä macaronseja. Aivan yhtäkkiä päätin  näitä ranskalaisia herkkuja tehdä, tosin sillä varauksella, etteivät ne onnistu. Kävimme äidin kanssa taas pitkän taistelun - tällä kertaa macaronsien valmistamisen helppoudesta/vaikeudesta. Niin monessa blogissa olen törmännyt jollakin tavalla epäonnistuneisiin macaronsseihin, että mielestäni tämä kuuluu niihin hieman haastavampiin leivoksiin. Äiti puolestaan oli sitä mieltä, että hänen lehdestä repäisemänsä ohje on ihan helppo, että piece of cake koko macarons-projekti.

Kokosin tämän minun ohjeeni Jauhot suussa -blogin Jonnan reseptistä ja YLE.fi Olotilan reseptistä. Ikinä en oikeesti ole tehnyt mitään keittiössä näin tarkkaan. En harrasta reseptejä, jotka ovat tyyliä "gramma tätä, gramma tota", mutta nyt punnitsin kaikki ainekset. Ja otsanikin poltin uuniluukkuun leivoksia vahtiessa.

ARVATKAAS KUKA IHAN VÄHÄSEN VAIN HYPPI JA POMPPI JA KAIKKEA, KUN NE MACARON-KUORET - kelatkaa - ONNISTUIVAT! Toivottavasti ei vain ensikertalaisen tuuria. ;)

Tarvitset:

110g mantelijauhoa
170g tomusokeria
90g (n. 2,5) valkuaista
30g hienoa sokeria
tomuväriä (mulla vihreää)

väliin:

Lime Curd -tahnaa
100g maitosuklaata
3/4 dl kuohukermaa


1. Valmista macaron-kuoret: Sihtaa mantelijauho kolmeen kertaan pienireikäisen siivilän läpi. Yhdistä tomusokerin kanssa. Sihtaa tomusokeri-mantelijauhoseos vielä kertaalleen siivilän läpi.

operaatio mantelijauhon sihtaus

sihdattu mantelijauho + tomusokeri

tomusokerin + mantelijauhon sihtaus

 2. Vaahdota valkuaiset. Kun valkuaiset ovat kevyttä vaahtoa, lisää sokeri samalla vaahdottaen. Vatkaa suhteellisen kiinteäksi ja kovaksi vaahdoksi.



3. Lisää mantelijauho-tomusokeriseos kolmessa erässä valkuaisvaahtoon. Sekoita viimeisen lisäyskerran yhteydessä tomuväriä. Sekoita aluksi voimakkaammin ja loppua kohti sekoitusnopeutta "rauhoitellen".
4. Lappaa kama pursotinpussiin. Pursota pyöreitä marenkeja ja lyö peltiä pariin, kolmeen kertaan ihan kunnolla vaikka uunin reunaa vasten, niin mahdolliset marenkihuiput laskevat. Anna macaron-kuorien kuivahtaa 45 minuuttia huoneenlämmössä.

 


kuiva on kuori!
 
5. Paista kuoret 150 °C lämmössä alimmalla tasolla n. 15 minuuttia. Irrottele leivinpaperista pellin hieman jäähdyttyä. Anna jäähtyä kunnolla ennen täyttämistä.

älä polta otsaa.. hiuksissa peppijämät
ps. eiks meil ookki tosi kivat kaapit......

 6. Täytä macaronsit: Sulata suklaa lautasella mikrossa. Kuumenna kerma kattilassa (ei kiehuvaksi) ja yhdistä suklaasulan kanssa, sekoita tasaiseksi. Jäähdytä hieman. Nosta Lime Curdia macaronin keskelle ja sen päälle lusikoi suklaaganachea. Sit kansi päälle ja jähmettymään!




Taikakaulimen 10 käskyä (vinkkiä) onnistumiseen:
  1. Voit piirtää harppia apuna käyttäen leivinpaperille rinkuloita, joihin macaronmassan pursotat.
  2. Voit "vanhettaa" rikottuja valkuaisia lasissa yön yli - huoneenlämmössä tai jääkaapissa. Minä vanhetin 45 minuuttia ennen leivonnan aloittamista huoneenlämmössä (en osaa sanoa oliko käytännössä hyötyä/merkitystä). Vanhettamisen ansiosta valkuainen vaahtoutuu paremmin.
  3. Älä vaahdota valkuaista liian kovaksi! Vaahdon tulee olla toki jämäkkää, mutta sen ei tarvitse pysyä kulhon pohjassa kulhoa käännettäessä normaalin valkuaisvaahdon tapaan niin kauaa.
  4. Sihtaa mantelijauho huolellisesti siten ettei seassa ole yhtään kökkäreitä tai isompia hippuja. 
  5. Yhdistä tant-pour-tant eli mantelijauho-tomusokeriseos ja valkuaisvaahto aluksi nopeammin sekoittaen, loppua kohti hidastaen. Hullun sekoittelun sijaan kannattaa "nostella" taikinaa kevyesti. Yleisesti tätä vaihetta kutsutaan "macaronage"-vaiheeksi.
  6. Vetäessäsi veitsellä viillon valmiiseen, raakaan macaronmassaan, tulee viillon noin 10 sekunnissa vetäytyä umpeen.
  7. Jos seos on liian jämäkkää, lisää hieman ylijäänyttä (löysää, nestemäistä) valkuaista.
  8. Itse en ottaisi riskiä käyttämällä kiertoilmauunia. Niin, ei meillä ensinnäkään ole sellaista. Voi toimia, mutta mielestäni looginen strategia: uunissa kiertävä ilma liikkuu liian nopeasti ja muokkaa macaronsien muotoa (?).
  9. En nää syytä uuniluukun turhaan availuun. Pese se uunin lasi niin näät siitä, mitä macaronseillesi milloinkin kuuluu! (Syy miksi poltin otsani: tiirailin likaisen uunilasin läpi liiian läheltä)
  10. Paista mieluummin hieman yliaikaa kuin liian vähän!
   +11. Paiston loppuvaiheilla, juuri kun olet aikeissa ottaa macaron-peltiä uunista, nosta kevyesti yhtä macaron-kuorta: jos irtoaa, niin it's ready!
   +12. Tällä tyylillä valmistetut macaron-kuorimarengit ovat ranskalaista marenkia. Italialaisissa - vaikeammissa - marengeissa läträtään kiehuvalla vedellä ja sokeria.


©2012 • Taikakaulin

12 kommenttia:

Porkkanatyttö kirjoitti...

Olen itse tehnyt melkein samalla ohjeella macaroneja, paitsi tomusokeria oon laittanu 200 g. Muut ainemäärät ovat ihan samat. Ja hyvin ovat onnistuneet joka kerta! Olin ihan samanlainen ekalla kerralla kun tein näitä. Mittasin aineet tarkemmin kuin ikinä ja vahtasin uunissa olevia macaroneja nenä kiinni lasissa :D

Anonyymi kirjoitti...

Ihailla täytyy taas kärsivällisyyttäsi... :) Kun en ole näitä "macaronseja" koskaan maistanut saati itse tehnyt, niin kysyisin vain, että kai nämä edes ovat herkullisia ts. kaiken tämän vaivan arvoisia? :O :D

millimolli kirjoitti...

Jeee! ihanaa että sulla onnistu. Oon itse tehnyt kerran ja maku onnistu mutta rakenne ei. Laitan nää sun vinkit korvan taakse ja testaan sit ohjeellasi kun seuraavan kerran alan taistoon.

Krike kirjoitti...

@ Susa: Jep, tämä mun resepti on muuten Jauhot suussa -blogin Jonnan, mutta juuri tomusokerin määrä on yle.fi Olotialn reseptistä. :)

@ Nuori Emäntä: Itse asiassa mulla oli näistä leivoksista jotenkin negatiivinen käsitys.. Mutta ainakin näistä tuli tosi hyviä ja mä tykkään!

@ millimolli: Pidän sulle peukkuja!! Minä oon kyllä aikamoinen sählä keittiössä, joten ihan varmasti sinäkin onnistut! :)

Ilona kirjoitti...

Näyttää hyvältä! Sulla on täällä kiva blogi, eksyin näille sivuille vasta ja hauskat jutut ja vaihekuvat kaikkeen :) Merkkailen tämän lukulistalleni oman blogini puolelle! Täällä ei nimittäin näköjään näy vaan pelkkiä reseptejä vaan myös menoa ja meininkiä keittiöstä. Fun :)

Krike kirjoitti...

Olipas mukava kommentti, kiitos Ilona :) Ainakin minusta on hauskaa katella muissa (tosin aika harvoissa) blogeissa menoa keittiössä muiden kuin pelkkien reseptien vaihekuvien merkeissä. Sinunkin blogissasi näytti tosi kivalta! :-)

nami-hiiri kirjoitti...

Olen äitisi kanssa samaa mieltä valmistuksen helppoudesta – ehkä siksi , että olen äiti ja repäissyt ensimmäisen reseptin italialaisesta lehdestä. Italialais-ranskalaisen Macaronsien ‘vaikeus’ on siinä, että mantelin pitää olla tosi hienoa jauhoa, jottei kuorista tule muhkuraisia. – Säästän sinut tarinoiltani. –Ten points siitä, että laitoit täytettä väliin niukalti !

Krike kirjoitti...

Kiitos, nami-hiiri! Nonniin, hyvä että joku on äibänkin puolella! Joo-o, saas nähdä - äiti lupasi valmistaa macaronseja sillä omalla ohjeellan. Perun sanani, jos onnistuu. Voi, olisin mielelläni kuullut tarinoita!

Jenni kirjoitti...

Mausta tuli todella hyvä, mutta ulkonäkö on kaamea... en tiedä, mitä sitten tapahtui, mutta tuli ruman värisiä ja vähän lässähtäneen oloisia :) ei se mitään, syytän siitä meidän uunia, joka välillä uhkaa paistaa vähän epätasaisesti. Keittelin itse ton limecurdin, sekin oli kiva kokeilla :)

Krike kirjoitti...

Mahtavaa, että edes maku oli hyvä - ensi kerralla sitten ulkonäkökin! ;) Uuneissa voi tosiaan olla paljon eroja, enkä tiedä, millä tavalla esimerkiksi meidän uusi uuni paistaa. Voi olla ettei macaronsit enää onnistukaan.. :D

Unknown kirjoitti...

Voiko tomuvärin siaan laittaa semmosta väri uutetta?

Krike kirjoitti...

Mä en ole koskaan kokeillut väriuutetta macaronseissa, joten en osaa sanoa varmaksi. Veikkaisin kuitenkin, että se voisi toimia. :)