26. marraskuuta 2011

Elämäni sämpylät. Herasta.




Ensin sitä voi vaikka miettiä, mistä eläimestä tulee heramaitoa. No, voin sen verran kertoa, ettei itse HERAA mistään eläimestä sinänsä tule. Kun tehdään vaikka juustoa, juuston ollessa muotissa siivilämuotin läpi valuu ylimääräinen neste, jolloin juustosta tulee kiinteää. Se ylimääräinen neste on heraa. Ja tässä tapauksessahan se on "lehmän heraa".

Pappa toi mulle pullollisen heraa, kun hän oli tehnyt piimäjuustoa. Pakastin heran ensin, koska ei vaan ollut mitään aikaa tehdä MITÄÄN. Nyt kun koeviikolla oli yksi kokeeton päivä, päätin sen pullollisen heraa sulattaa ja tehdä papan suosittelemia sämpylöitä. Älkää vaan kuvitelko, ettenkö mä olisi kokeisiin lukenut, haha, luin nimittäin varmaan ihan liikaa.

Hera antaa sämpylöihin ihanaa makua ja ranskankerma (Créme Fraiche) puolestaan tuo samettista pehmeyttä. Kerrankin sain tehtyä sämpylöistä pehmeitä - sellaisia pehmeitä, jotka ovat oikeesti pehmeitä vielä muutamankin päivän kuluttua! JES!

Tarvitset:

 8 dl heraa
2 pss kuivahiivaa  (tai 50g tuorehiivaa)
suolaaaaaaaaaaa
hyppysellinen sokeria (jotta hiiva toimii)
75g voita
1,5 dl oliiviöljyä
1 prk Créme Fraichea
n. 6-10 dl vehnäjauhoja

voiteluun:

vettä 


1. Kuumenna hera kädenlämpöiseksi tai vähän kuumemmaksi.
2.Sekoita kuivahiivat ½ dl vehnäjauhoja ja sekoita heraan. / Murenna tuorehiiva lämpimään heraan. Lisää suola ja hyppysellinen sokeria.
3. Lisää jauhoista noin kolmasosa (2-3 dl) ja vaivaa. Vaivaa niiin kauan, että taikinassa alkaa olemaan sitko (sen näkee silmillä). Sulata voi ja lisää taikinaan. Lisää 1 dl oliiviöljyä.
4. Lisää jauhoja ja vaivaa taas. Tarkkaile tilannetta - lisää jauhoja vain siihen asti, että taikina ehkä juuri ja juuri saattaa irrota kulhosta. Sitten sirottele taikinamöntin päälle vähän jauhoja, suolaa ja loraus (n. 0,5 dl) oliiviöljyä. Lisää myös Créme Fraiche ja sekoita. Anna kohota jääkaapissa noin neljä tuntia (4 h).

Kohosi tosi mainiosti!

5. Vaivaa taikina jauhotetull leivinalustalla. Jaa taikina osiin (mulla 13) ja pyörittele pöytää vasten palleroita. Anna kohota vielä kymmenisen minuuttia ennen uuniin laittoa. Sivele vedellä ja paista 225 °C uunissa kunnes kauniin ruskeita, noin 20-35 min. riippuen sämpylöidesi koosta.


Peeäs Kannattaa katsoa tuota edellistä kuvaa: taikina kohoaa paljon. Itse laitoin lautasen "kanneksi", niin se esti taikinan ylikohoamista.

©2011 • Taikakaulin

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Koitappa joskus korvata noin 1/3 vehnäjauhojen (oletan siis että käytät ihan puolikarkeita/erikoisvehnäjauhoja :D) määrästä durum-vehnäjauhoilla. Ihanan mureita!

Krike kirjoitti...

Moi! Juu, puolikarkeita käytän. Täytyy kokeilla!! Just mureita sämpylöitä kaipaan... :)

Anonyymi kirjoitti...

kannattaa varata sitten siihen kulhoon tyhjää tilaa koska taikina nousee valtavasti! jääkaappi on tällä hetkellä täynnä taikinaa...

ja tuota ohjeessa ei kerrota, että milloin tämä Créme Fraiche laitetaan... :)

Krike kirjoitti...

Anonyymi kiitos hei kommentista!! Arvaappas, menin katsomaan tuolta hallintopaneelista, niin olin julkaissut täyyysin epähuomiossa tän ekan version. Eli päivitänpä jutun..... Vaikka sikäli ei ole niin suurta merkitystä, milloin Creme Fraichen lisää. Kiitos! :)

Murska kirjoitti...

Vihdoinkin mulle tuli tilaisuus testata herasämpylöitä, mulla on ollu tää resepti tyrkyllä jo ties kuinka pitkään! Créme fraiche puuttui, mutta mahdollisimman reseptinmukaisesti tein, ja tuli kyllä tosi hyviä! Kiitti reseptistä. :)

Krike kirjoitti...

Voi kuinka ihana kuulla!! Kiitos ihanasta kommentistasi, Murska :-)