8. syyskuuta 2011

Kasvien kandeeraaminen



Eli sokeroiminen, jolloin ne säilyvät pidempään. Itse törmäsin ekan kerran tähän Kinuskikissan blogissa, mutta jutun luin ja "opiskelin" Ebeltä Mansikkamäessä. Ymmärtääkseni homma hoituu myös arabikumilla, mutta minulla ei sellaista kyllä löydy, joten valkuaisella mentiin.

Tähän käy kaikki syötäväksi kelpaavat, myrkyttömät kukat. Mainitakseni nyt orvokki, apilat, kehäkukka, ketunleipä, sitruunamelissa...

Juuri loppui täällä lukiolla hyppytunti ja sitä seuraava tunti oli toki sitten peruttu. Oli juuri sopivasti aikaa tulla päivättämään blogia :D Sitten liikkaamaan..

Tarvitset:

kananmunan valkuainen
sokeria
kukkia, lehtiä


1. Erottele keltuainen ja valkuainen. Valuta valkuainen laakeaan astiaan ja mikäli siinä on niitä klönttejä, riko ne vispilällä tai haarukalla kevyesti.
2. Uita kukka valkuaiseen. Joka kohdan pitää olla valkuaisessa! Pyyhi ylimääräiset valkuaiset talouspaperiin ja tiputa sokerikippoon. Vetele kukkaa / lehteä siiinä kevyesti, siten että sokeria tarttuu tasaisesti. Laita kuivumaan leivinpaperin päälle noin vuorokaudeksi.




VINKKI Rypistele leivinpaperia, niin kukat kuivuvat hauskasti erilaisen muotoisiksi!


©2011 • Taikakaulin

2 kommenttia:

Anna kirjoitti...

Hauskoja noi kukkaset! :)

Koska saadan ARVONTATULOKSIA?!! :D

terv. malttamaton.. ;-)

Krike kirjoitti...

Hih kiitos :D
Arvonta on itse asiassa suoritettu, voittajan julkaisen heti vaan kun ehin. Lukio on vaan aikas aikaa vievää. Mites sun sibelis-lukio on alkanu?