1. kesäkuuta 2014

Kun jauhopeukalo valkolakin sai - lakkiaiset osa 1

äiti, mä ja iskä

Tuntuu ihan hassulta, että kauan odotettu lakkiaispäivä onkin jo eilinen. Päivä alkoi osaltani viiden tunnin yöunien jälkeen jo aamulla kuudelta, mutta koko päivän aikana väsymys ei painanut tippaakaan. Lakitustilaisuus koululla oli hieno vaikkakin pitkä, ja ylioppilastodistuksen lisäksi minun matkaani lähtivät niin kotitalouden ja musiikin lukiodiplomit kuin myöskin neljä kappaletta stipendejä: menestyksestä psykologiassa, ruotsissa ja äidinkielessä sekä yleisestä hyvästä opintomenestyksestä.
Jupe, minä ja Larba
Lakituksen jälkeen hengähdimme parituntisen kotona, kunnes vieraita alkoi tulvia yksi toisensa jälkeen. Sain aivan mielettömiä lahjoja, joista kiitos kuuluu tietenkin kaikille vierailleni! KIITOS KAIKILLE ♡

Valmistin kaikki tarjottavat itse lukuunottamatta mummun leipomia ihania pullasolmuja sekä äidin valmistamia erityisruokavalion muffineja. Voin ihan suoraan myöntää, että kaikkien tarjottavien vääntäminen oli melkosen rankka homma, mutta niin vain ne kaikki kakut ja leivokset päätyivät koristeineen kaikkineen täysin aikataulussa pöytään. 

Tarjoilupöydässä keikkuivat:

 

Palaan lakkiaispäivään ja tarjottaviin vielä hieman myöhemmin uudelleen - nyt alan käydä läpi samaisen päivän huisia kuvasaldoa, vi hörs!


 ©2014 • Taikakaulin

7 kommenttia:

Anskuli kirjoitti...

Vau, paljon onnea todella hienoista lukion arvosanoista!!:) ja ihanat herkut oot jaksanut leipoa, oot kyllä tosi tai4ava :)

Taikakaulin kirjoitti...

Voi kiitos ihana! <3

kissanminttu kirjoitti...

Suuret onnittelut vastaleivotulle ylioppilaalle!
Meillä vietettiin siskoni yo-juhlia lauantaina myös, joten kiinnostavaa nähdä, miten sielläpäin ne on toteutettu :)

Nuori Emäntä kirjoitti...

Onnea hienosta suorituksesta! :)

Taikakaulin kirjoitti...

Kiitokset ihanista kommenteistanne, kissanminttu ja Nuori Emäntä! :-)

Anonyymi kirjoitti...

Upeita leivoksia, varmaan on ollut urakkaa. Sulla on myös tosi kaunis ja tyylikäs mekko!

Taikakaulin kirjoitti...

Paljon kiitoksia, voi kun ihana kommentti! :-)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...