3. kesäkuuta 2014

Behind the scenes - lakkiaiset osa 2


Heipparallaa. Pääsin töistä tänään jo aikaisin, ja tarkoitukseni oli tulla kirjoittelemaan tänne. Edellisyön miniunet kuitenkin painoivat melkoisesti päälle, joten käperryin olohuoneemme sohvalle kirpunkokoiseksi mytyksi vähän päikkäröimään. Seuraavan kerran havahduin iskäni tultua kotiin, mutta minä vetelin unta kaaliin vielä toisen puolitoistatuntisen. Nyt olo on tosi pirteä, ja ajattelinkin jakaa teille muutamat kuvat ja sanat ylppäreideni järjestelyistä. 

Yllä olevissa kuvissa valmistin herkullisia timjami-parmesaanikakkuja, jotka pakastin ennen juhlia.


Paistelin jo kuukautta ennen juhlia pakkaseen macaronsin kuoria. Ne säilyivät ihan superhyvinä ja mehukkaina pakkasessa, ja juhlia edeltävänä päivänä vain täyteltiin ne ystäväiseni kanssa. Pihlis tuli avustelemaan tarjottavien teossa, ja niin nämä macaronsitkin saivat tehdastyylillä täytteensä - Pihlis lusikoi täytteen ja minä lyttäsin kuoret vastakkain.


Myöskin marengit valmistin jo muutamaa viikkoa ennen lakkiaisia. Säilytin niitä huoneenlämmössä muovisissa, ilmatiiviissä rasioissa, joiden olemassaolon muistinkin vasta lakkiaisten jälkeen illalla. Eivätpä siis olleet nämä makeat herkut tarjoilupöydässä, mutta toisaalta ei haitannut - tarjottavia oli enemmä kuin tarpeeksi. :-D


Hyvissä ajoin valmistin myöskin tarjottavien kyltit sekä kiitoskorttia varten KIITOS-kyltin, jota tosin ei lopullisessa kiitoskortissani kuitenkaan ole.


Muutamat tiukkasanaiset keskustelut tuli käytyä maman kanssa liittyen kuohuviin alkumaljoihin. Minä olisin ehdottomasti halunnut kuusenkerkkäkuohuvaa sekä viinimarjalehtikuohuvaa, jotka molemmat ovat ihan älyttömän ihanan makuisia sekä alkoholittomia. Äitini oli kuitenkin sitä mieltä, että teetettyäni jo kutsukortit säästetään ropposia sitten juomapuolella. Iskäni hommasikin sitten alkoholilliset kuplajuomat, ja elämäni ensimmäistä kertaa kulauttelin kurkusta alas oikeasti todella hyvää kuohuvaa! Kyseessä on juuri tuo kuvassa näkyvä Gancia Asti, joka on jättimäinen pullo makeaa sihijuomaa.

Täytekakkusaha

Makeiden kakkujen kakkupohjat valmistin myöskin etukäteen pakkaseen. Pari päivää ennen juhlia sulattelin pohjat sekä täyttelin kerrankin tismalleen suunnitelmieni mukaan. Vimppana iltana ennen lakkiaisia kuorrutin kaikki neljä makeata kakkua, ja pääsinkin nukkumaan yhdeltä yöllä...

Tuplasatseissa kulhot loppuvat kesken :-D
Reilun Kaupan terttuneilikat

©2014 • Taikakaulin

Ei kommentteja: