3. kesäkuuta 2013

Lohivoileipäkakku





Nyt ihan alkuun on pakko kertoa, että mun maailma on lähellä kaatumispistettä: mulle ihan liian rakkaaksi muodostunut iPhone lähti huoltoon jonnekin kauaskauas ja mä kituutan tällä hetkellä jollain Nokian ei-värinäyttöisellä puhelimella. Kelatkaa, jopa mun mummullakin on paljon hienompi puhelin..

Kaiken älypuhelinpuutosmasistelun keskellä kykenin kuitenkin tulemaan tänne Bloggeriin kirjottelemaan tästä voileipäkakusta, jonka enoni multa syntymäpäiväkseen tilasi. Toiveena oli kalakakku ja sitä tuli olla "riittävästi ja vähän enemmän". :-D

Paras leipä voileipäkakkuun olisi esimerkiksi Laivuri-vuokaleipä, mutta sellaista en ehtinyt alkaa metsästelemään, onnistuuhan tällainen kuitenkin ihan hyvin normi palaleivistäkin. Täytteet on, noh, aika perussettiä, mitä nyt lohivoileipäkakkuun yleensä tungetaankin, ja koristelussa mentiin simppelillä linjalla. Musta tosta tuli kivan näkönen!


Tarvitset:
12 palaa (Vaasan Iso graham -)paahtoleipää
6 palaa (Vaasan TaikaRuis 100% -)ruispaahtoleipää

kostutukseen:
2 dl maitoa

täytteeseen:
400g ranskankermaa
600g ruohosipulituorejuustoa
1 ruukku tilliä
1/2 sitruunan mehu
pippuria myllystä
200g kylmäsavulohta
300g lämminsavulohta

koristeluun:
200g maustamatonta tuorejuustoa
200g ranskankermaa
150g graavilohta
tilliä

pursotuksiin:
200g maustamatonta tuorejuustoa
noin 1/4 - 1/2 dl maitoa


1. Leikkaa leivistä ohuelti reunat irti.
2. Leikkaa täytteen tilli silpuksi. Norjista sähkövatkaimella täytteen ranskankerma ja tuorejuusto. Lisää sekaan tillisilppu, sitruunamehu sekä pippuri. Pilko kylmäsavulohet hakkelukseksi ja lisää täytteen sekaan. Murenna lämminsavulohet käsin, mutta älä lisää täytteeseen.


3. Kostuta 6 alinta leipää maidolla. Levitä puolet täytteestä ja ripottele lämminsavulohta päälle. Lado keskimmäinen leipäkerros (ruispaahto), kostuta ja levitä täyte sekä lämminsavulohet. Nosta viimeinen leipäkerros ja kostuta maidolla.


4. Norjista koristelun maustamaton tuorejuusto ja ranskankerma sähkövatkaimella. Levitä kauttaaltaan voileipäkakun pintaan tasaiseksi kerrokseksi.
5. Norjista pursotuksiin tuleva tuorejuusto sähkövatkaimella, lisää tarvittaessa maitoa. Pursota kiehkurat (tähtityllalla). Leikkaa koristelun graavilohi hakkelukseksi sekä tilli silpuksi. Asettele lohet ja tillit kakun pintaan.




©2013 • Taikakaulin

5 kommenttia:

Sarppu kirjoitti...

Tosi kaunis kakku, juuri sopivan yksinkertaisen tyylikäs. Ja hienot yksityiskohtaiset ohjeet. Nyt nautiskellaan kesästä ja toivottavasti puhelin kotiutuu pian :).

kissanminttu kirjoitti...

Suupperrnam!
Kiitos ohjeesta, tällä voisi aloittaa voileipäkakkuilun..

Krike kirjoitti...

@ Sarppu: Kiitos paljon!! Sitä mäkin toivon :-)

@ kissanminttu: suosittelen ;-)

Murska kirjoitti...

Vaau, näyttä hienolta herkulliselta. Samaa sanoisin kun molemmat edelliset kommentoijat. :D

Krike kirjoitti...

Vooi, kiitokset Murska! :-)