9. kesäkuuta 2012

Kotitalouden lukiodiplomi


Suoritimme kaverini kanssa kotitalouden lukiodiplomin. Meidän lukiollamme on mahdollisuus suorittaa tämä diplomi yhteistyössä naapuriammattioppilaitoksen kanssa. Diplomi koostui itsenäisestä työskentelystä - portfoliosta - ja  diplomin näyttötyöstä, jossa valmistimme kolmen ruokalajin menun. Diplominäytön ajankohta oli harmillisesti juuri ennen koeviikkoa, mutta näin koeviikon jälkeen voin sanoa, että ei haitannut yhtään: koeviikko meni tosi hyvin. 


Maanantaina 21. toukokuuta menimme tekemään esivalmisteluja amiksen ammattikeittiöön. Valmistimme etukäteen korianteri- sekä mangochutneyt. Tilasimme reilusti ennen näyttöpäivää Heinon tukusta tarvittavat ainekset, mutta sieltä tulleet mangot olivat aika raakoja. Niinpä sitten juoksimme lähi K-Marketiin, jossa onneksi oli syöntikypsiä, pehmeitä, tuoreita mangoja. Valmistimme myös näyttöä edeltävänä päivänä intialaiset keksit. Ennen kuin lähdimme takaisin tien toiselle puolelle lukiollemme, nostimme myös kattaukseen kuuluvat somisteet ja astiat pöydälle valmiiksi.

ammattikeittiön toinen ruokasali

vas. keittiö aamulla, oik. suurtalouskoneita

 

korianteri


Tiistaina 22. toukokuuta oli varsinainen näyttöpäivä ja teimme aamukahdeksasta lähtien kaikki loput ruoat amiksen keittiössä.

Kattasimme pöydän alla olevalla tavalla. Oranssit tabletit muistuttivat intialaista menoa ja oranssi kynttilä, joka jäi lopulta sytyttämättä kokonaan, sopi tabletteihin. Emme olleet suunnitelleet ollenkaan, miten taittelisimme servetit. Muistin yhtäkkiä sellaisen paperista taiteltavan kirppupelin, ja niin päätimme taitella sellaiset.



Nostimme (tarjoilimme) ruoat suoraan keittiöstä pöytään. Olimme tehneet esivalmistelut niin hyvin ja toimineet näyttöaamuna sen verran rationaalisesti, että keittiössä oli todella rauhallinen meno koko ajan. Vain silloin, kun superohuiksi kaulimani ja pinoomani raa'at roti-leivät olivat litistyneet kiinni toisiina, tuli hiki otsaan. Ei auttanut muu kuin kaulia ne pikapikaa uudestaan. Juuri kun paistinpannut olivat kuumat, olivat uudet roti-leivät jo onnellisesti paistumassa. Jes!


Samosat ja korianterichutney

Roti-leipä ja intialaiset ruoat 

Intialainen tee ja keksit

Alla olevassa kuvassa kaadan intialaiseksi pukeutuneena intialaista teetä ja pian tämän kuvan ottamisen jälkeen lähdimme kiikuttamaan jälkkäreitä ruokailijoille, jotta tee pysyi mahdollisimman kuumana. Veimme pöytään myös pienen maitokannun, sillä intialaiset tapaavat juoda teen maidon kanssa.

 



Palautimme diplomiportfoliot "näyttötiistaita" seuranneena perjantaina 25. toukokuuta. Diplomi meni kaiken kaikkiaan todella hyvin ja saimme arvosanaksi erinomaisen 5/5!! Olin niin iloinen ja onnellinen, että ennen kuin bussi kotiin lähti, kävin ostamassa äitille, iskälle ja siskolle vähän suklaata :--)


feelin' SO gooooood!

Kiitokset Keudan ihanalle kotitalouden lehtorille Annelle!! Kiitos myös iskälleni, joka ystävällisesti antoi järkkärinsä mukaan keittiön menoon, vaikka varmasti tiesi että tahmaisenahan se kamera kotiin tuli.


© 2012Taikakaulin

7 kommenttia:

Anna kirjoitti...

Onnea diplomista! :) Sehän meni hienosti! :)

Krike kirjoitti...

Jep, kiitti, niin meni! :-)

Anonyymi kirjoitti...

Hih, sinuahan saa onnitella jatkuvasti, hieno suoritus jälleen! :D Mitähän seuraavaksi... ;)

Krike kirjoitti...

Haha, kiiitos! :D

Anonyymi kirjoitti...

Hei! Olen itsekin tekemässä kotitalouden diplomia. Mulla olisikin pari kysymystä sinulle. Kuinka monisivuinen tuo portfolio oli? Onko vaikeaa saada tuo 5/5 arvosana tai kuinka syvällistä perehtymistä aiheeseen tarvitaan? Kuinka tarkasti listasitte työvaiheet ym. Kiitos jo etukäteen ja onnittelut lukiodiplomista! :)

Krike kirjoitti...

Moikka! Portfolio oli kansineen ja lähdeluetteloineen yhteensä 15 sivua. Minä ja tuo ystäväni, jonka kanssa teimme yhdessä diplomin näyteosuuden, kävimme ammattikoulun kokkikolmosten (3. vuoden kokkiopiskelijat) tunneilla kokkailemassa ja katselemassa meininkiä. Olimme muutenkin aktiivisesti ja innokkaasti mukana ammattikoulun kotitaloustoiminnassa varsinaisen koulunkäynnin eli lukion sallimissa rajoissa.

Mun mielestä 5/5 oli yllättävän helppo saada, mutta toisaalta kyllähän se vaati ihan kunnon perehtymistä. Opiskeltiin muun muassa ruokasanastoa intiaksi - vieläkin muistan, että ghee tarkoittaa kirkastettua voita. :-D

Teimme molemmat siis omat kirjalliset diplomityöt, ja ainakin minä listasin kaiken todella tarkkaan. Tämänhetkisiä lukion kotitalousdiplomiohjeita en ole katsonut, mutta veikkaanpa ettei tarkkuudesta ja täsmällisyydestä ainakaan haittaa ole.

Kysy ihmeessä, jos jokin vielä mietityttää. :-)

Anonyymi kirjoitti...

Hei! Muo mietityttää, että miten siis se essee joka kirjotetaan koulussa eroaa portfoliossa? Koska, jos molemmissa kuvaillaan sitä työtä mitä on tehnyt, vai?