3. maaliskuuta 2012

Tapaus pastataikina



Toiset viettävät perjantain ryyppäämässä, toiset tekemässä pastaa. Varmaan jo arvasitkin, että minä ja mun kaveri väännettiin pastataikinaa!

Ihan tosi kauan sitten päätimme kaverin kanssa tehdä itse pastaa, ja tällä kertaa keittiössä söhläämisen tuotoksena oli PASTAA! Tästä taikinasta voi tehdä perus nauhapastaa tai sitten muun muassa ravioleja, tortelleja, tortelliineja, stellejä tai tagliatelleja.

Tähän ei oikeesti tarvitse mitään pastakonetta. On se toki helpompaa sellaisen avulla, mutta ihan hyvin onnistuu kaulimellakin!


Tarvitset:

n. 4,5 dl durum-vehnäjauhoja
3 kananmunaa
2 tl oliivi- tai rypsiöljyä
1 tl suolaa
n. 1-1,5 dl vettä


1. Mittaa jauhot pöydälle keoksi ja tee pesäkolo siihen keskelle. Riko sinne pesään sitten kananmunat, öljy ja suola. Mittaa 1/2 dl vettä ja mömmää taikina palloksi. Vaivaa taikinaa - jos kuivakkaa, lisää vettä. Vaivaa taikinaa, kunnes kiinteä pallero. Anna olla kulhossa leivinliinalla peitettynä 30 minuuttia.


2. Tee pastaa - vaikka tortelleja tai ravioleja. Tavallinen pasta syntyy, kun kaulit pitkulanmuotoisen taikinan SUPER ohueksi ja leikkaat vain suikaleiksi. Keitä sitten reilussa määrässä vettä, johon olet laittanut oliiviöljyä lorauksen ja paljon (meri)suolaa, 5-10 minuutin ajan. Valuta siivilässä.


kauliminennnnn



Peeäs Näyttelijä Olga Temonen asuu tyttäriensä ja miehensä kanssa Iitissä maatilalla. Mä salaa ihailen sentyylistä elämää. Lukekaa vaikka Olgan kotona -blogista lisää. Siskoni mielestä kaikki tuollainen on kieroutunutta elämää - puhumattakaan siitä, että laitoin ukkini vanhat, puiset latusukset kiinni huopatalluihini ja lähdin pellolle suksimaan. Vaihdoinpa sitten äidin suksiin ja lähdin metsään. Hah, kaikkea sitä tekeekin välttääkseen koulutehtävät. No myönnän, oli se ihan kivaa.



Täällä mä asun. :)

©2012 • Taikakaulin

2 kommenttia:

Pihlis kirjoitti...

Mä just vähän editoin tota videoo :D Pitää vaan kuvata se alkusysteemi!

Krike kirjoitti...

Haha hyyvä! Aattelin, että voin julkasta tän taikinan ohjeen jo täällä. Ens vkl kuvaillaan igen! :D