21. heinäkuuta 2018

Superhelppo vanilja-valkosuklaajuustokakku


Helou ja ihanaa heinäkuuta! Tässäpä onkin vierähtänyt yli puolikas vuosi, kun olen edes kirjautunut tänne pikkusen blogini alustalle. Olen aina kirjoitellut tätä blogiani silloin, kun siltä tuntuu ja on ylipäätään jotakin, jonka haluan jakaa muille. Viimeisen puolen vuoden aikana en ole juurikaan leiponut mitään, ja tekemällä tehden mä en halua tätä virtuaalista reseptikirjaani päivitellä. Mutta nyt! Nyt mulla on vaikka ja mitä kivaa! Ollakin, että moni lukijoista tuskin on pysynyt mukana roikkumassa hiljaisen blogin matkassa. Eipä anneta sen kuitenkaan haitata, sillä kuten silloin vuonna 2011 aloittaessani tämän blogin tein tätä omasta ilosta tallettaa reseptejä ja kuvia. Sen jälkeen on totta kai hienoa, jos blogiin eksyneet tyypitkin tykkäävät!

Mulle kuuluu oikein hyvää! Oon leiponut tätä kakkua nyt yhden viikon sisällä kolmesti, sillä tää on vaan ihan hullun hyvää! Maistoin tällaista kakkua Valion järjestämällä aamupalalla Olavinlinnassa, johon minut pyydettiin ihan randomisti suunnilleen kadulta mukaan. Kakun takana on siis Valion Mökkikakku, jota mä kuitenkin halusin pikkusen muokkailla. Mä nimittäin pidän eniten kakuista, jotka pitävät muotonsa leikatessa. Koska tämä kakku ei sisällä liivatetta, nostin täytemassan valkosuklaan määrää sekä lisäsin tuorejuuston. Mitään hytisevän tiukkaa tavaraa tämä kakku ei siltikään ole, vaan täyte on hyvin pehmoista. Kakku kannattaa leikata kylmänä, jopa pikkuisen pakastusoperaation jälkeen. Tällöin kakku pitää helpoiten muotonsa.

Mutta hei, here you are: superherkullinen ja helppo vanilja-valkosuklaakakku! Ja tämän valmistuksessa ei mitään sähkövatkaimia tai kulhoja tarvita – tää tehdään paistinpannulla!

Kuvat: keltaisilla lautasilla olevat kakkupalat tehty 22cm vuokaan, muut puolikkaalla reseptillä 15cm vuokaan


Tarvitset pohjaan
3 dl kaurahiutaleita
3/4 dl sokeria
100g voita

täytteeseen
200g valkosuklaata
150g crème fraîchea
2 prk (á 200g) vaniljarahkaa
150g maustamatonta tuorejuustoa

koristeluun
valkosuklaata
marjoja


1. Pingota leivin- tai voipaperi 22cm irtopohjavuoan pohjalle. Öljyä vuoan reunat.
2. Pohja: Mittaa kaurahiutaleet, sokeri ja puolet voista pannulle. Ruskista kaurahiutaleita, lisää sitten loppu voi ja anna sulaa. Sekoita tasaiseksi ja lusikoi 22cm irtopohjavuokaan. Painele pohjalle ja reunoille.
3. Täyte: Pyyhkäise pannu suunnilleen puhtaaksi talouspaperilla. Laita pannulle pilkottu valkosuklaa sekä crème fraîche. Jos paistolevyn jälkilämpö ei riitä, kuumenna pannua pienellä teholla koko ajan sekoittaen. Kun valkosuklaa on sulanut sekaisin crème fraîchen kanssa, lisää mukaan vaniljarahka sekä tuorejuusto. Sekoita tasaiseksi. Kaada täyte pohjan päälle vuokaan, tasoita ja laita yöksi jähmettymään jääkaappiin.
4. Koristele sulalla valkosuklaalla ja marjoilla.

Valion aamupalalla Olavinlinnassa randomien kanssa!
Mökkikakku á la Valio
Terkut kauniista Savonlinnasta <3

©2018 • Taikakaulin

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...