22. joulukuuta 2012

Piparkakkutaikina


Jotenkaan en tykkää pipareiden leipomisesta. Piparkakkutalo-osien leikkeleminen on ihan kuolemaa, koska ne menee aina ihan vinoon ja pieleen ja silleen, ja ainakin mä tykkään siitä koristeluosuudesta sata kertaa enemmän. Aattelin kuitenkin, että on mun nyt kerran vuodessa pakko tehdä itse yksi piparitaikina ja siitä piparit. Mutta siis miettikää, jouluaikaan pitäis rentoutua. Se, kun kiusaan mun nikamavikaista selkää roikkumalla kaks ja puoli tuntia keittiönpöydän päällä minikaulimella kaulien astetta isompien ollessa rikki, on kaikkea muuta kuin rentoutumista. 

Ihmetyksekseni mun uudella pikku murulla, iPhonella, saa otettua paljonpaljon parempia kuvia illalla kuin järkkärillä, ja esimerkiksi tuo ylin kuva on just iPhonella napattu.

Supermakoisaa joulua kaikille! 


Tarvitset: (tästä tulee 1,61 kg taikina)
300g voita
1,5 dl tummaa siirappia
4 dl sokeria
2 rkl piparkakkumaustetta (tässä Meira)
3 kananmunaa
2 tl ruokasoodaa
n. 11-13 dl vehnäjauhoja


1. Mittaa voi, siirappi, sokeri ja mausteet kattilaan. Kuumenna samalla sekoitellen kunnes kiehahtaa. Nosta kattila liedeltä ja sekoita, kunnes sokeri on liuennut. Anna massan jäähtyä haaleaksi esimerkiksi pihalla pakkasessa tai kylmässä vesihauteessa.
2. Lisää kananmunat yksitellen haaleaan taikinaan.
3. Sekoita vehnäjauhot ja ruokasooda keskenään kulhossa. Lisää jauhot vähitellen kattilaan. Sekoita tasaiseksi taikinaksi. Kelmuta taikina ja anna olla jääkaapissa yön yli, jotta taikina tasaantuu ja jähmettyy.
4. Leivo piparkakkutaikinasta pipareita ja paista ne 200°C uunin keskitasolla.



©2012 • Taikakaulin

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä, itsetehty piparitaikina vähintään kerran vuodessa, siitä tunnistaa reippaan leipuritytön. :D Hyvää joulua!

Krike kirjoitti...

Hehee, aivan ;) Kiitos ja kivaa joulua myös sinulle! :)

Rouva Kukko kirjoitti...

Mä oon tähän asti tykänny pipareiden leipomisesta, mutt ehkä niitä pitäis leipoa tyyliin juhannuksen tienoilla että niissä ois jotain jujua. Leivottu kyllä on, tänäkin vuonna. Vaan jostain syystä se taikina on vain niin paljon parempaa. Varsinkin vähän lämpimänä kun se on just tehty. Nam!

Hyvää piparintuoksuista joulua teille kaikille sinne joen toiselle puolelle!

Krike kirjoitti...

Totta, se taikina on jotain niin ihanaa...!! Oikeestaan harmittaa, etten sitä taikinaa sellasenaan enempää syöny..

Oikein mukavaa joulua myös joen sille puolen! ;)