8. joulukuuta 2012

Valkosuklaakakku papan muistolle





Voin sanoa, että kannattaa ihan oikeesti olla tosi onnellinen, mitä enemmän vaan on isovanhempia vielä elossa. Mulla on enää yksi mummu - viimeksi tänään itkin kirkossa melkein piilarit pois silmistäni urkujen ja oboen säestyksellä rakkaan pappamme siunaustilaisuudessa. Niin, että pää särkee vieläkin ihan hulluna ja silmäluomet on kyynelten kuivattamat. Olo on niin hassu.. Pappa oli aina tosi läheinen, ja yhtäkkiä sitten tulee hitsin sairaus ja ollaankin jo hautajaisissa.

Tein muistotilaisuuteen tämän kakun, jonka koristelu ei kyllä liity varsinaiseen täytteeseen just mitenkään. Välistä löytyy lakkahilloa ja valkosuklaamoussea - vähän kuin tässä kaverilleni tekemässä Saksa-kakussa. Kokinhan täytyy maistaa tekeleitään ennen kuin tarjoaa niitä muille - niin minunkin tätä täytyi ihan pikkusen maistaa wanhojentansseihin asti kestävästä suklaalakostani huolimatta. Täytyy sanoa, että suklaalakossa oleminen ja siinä pysyminen on muuten kyllä ollut ihmeellisen helppoa! Tuntui ihan oikeesti vastenmieliseltä edes katsella suklaata. 

Lepäile rauhassa, pappa  


Tarvitset:
3 x 4 kananmunan Nopea kakkupohja pellillä paistettuina

kostutukseen:
n. 0,75 dl sitruunamehua
n. 1,5 dl vettä

täytteeseen:
7 dl vispikermaa
2 prk maustamatonta tuorejuustoa
350g valkosuklaata
2 prk lakkahilloa  (Meritalo, á 310g)

suklaakuorrutukseen:
210g tummaa suklaata
1,5 dl kuohukermaa
kiva nonkare voita

koristeluun:
6 dl vispikermaa
1/2 - 1 dl sokeria
5 rkl maitorahkaa
karpaloita (mummelin poimimia, tietty)
puolukanlehtiä (kyllä niitä sieltä lumen alta saa....!)


1. Valmista kakkupohjat ja paista kolmella pellillä levyt.
2. Sekoita kostukkeen ainekset. 
3. Vaahdota täytteen vispikerma. Notkista tuorejuusto toisessa kulhossa. Sulata valkosuklaat mikrossa lyhyissä erissä. Jäähdyttele hieman ja sekoita ensimmäiseksi tuorejuuston kanssa sekaisin. Lisää sitten kermavaahdon sekaan.
4. Kostuta alin kakkupohja, levitä ensimmäinen purkillinen lakkahilloa ja lappaa puolet valkosuklaatäytteestä päälle. Nosta seuraava kakkupohja ja toista. Kostuta päälimmäistä kakkupohjaa puolet enemmän kuin alempia, sillä kosteus ei tiivisty ja painu ylöspäin. Voit halutessasi teippailla jesaria apuna käyttäen piirtoheitinkalvosta kehikon kakulle, jotta täytteet pysyvät kuosissa ja nättinä.
5. Kuumenna kuorrutuksen kerma kattilassa melkein kiehumispisteeseen asti. Lisää paloitellut suklaat sekaan ja sekoita, kunnes tasaista massaa. Lisää nokare voita ja sekoita tasaiseksi. Jäähdytä muutama sekunti ja kaada ja levitä kakun päälle. Anna jähmettyä.


6. Vaahdota koristelun vispikerma vaahdoksi. Lisää sokeri ja maitorahka. Pursota haluamillasi tyllilla - minulla perussetti käytössä eli tähti-, lehti- ja koripunostyllani. Koristele karpaloilla ja puolukanlehdillä.

Jos joku luuli mun kokkailun olevan siistiä, on tässä totuus..



äiti leipoi kinuskihalon 


Pääsin suurtalouskeittiöön kokkien sekaan koristelemaan tämän kakkuni ;)


©2012 • Taikakaulin

13 kommenttia:

Pieni leipurityttö kirjoitti...

Voi ei, otan osaa :(

Taikakaulin kirjoitti...

Kiiitos, Pieni leipurityttö!

nami-hiiri kirjoitti...

Muistot säilyy sydämessä aarteina!
Asiallisen kaunis kakku!

Taikakaulin kirjoitti...

Kiitokset, nami-hiiri!

Anonyymi kirjoitti...

Todella kaunis ja tavallaan herkkä kakku. Kaikkea hyvää ja voimia sinulle.

Taikakaulin kirjoitti...

Kiiitos kauniista kommentistasi!

Repsu kirjoitti...

no höh! :( osanottoni! ja kaakku on tosi nätti!

Taikakaulin kirjoitti...

Kiitoksia, Repsu!

kissanminttu kirjoitti...

Otan osaa .
Kauniin kakun olet tehnyt!

Taikakaulin kirjoitti...

Voi, kiitos paljon!

Anonyymi kirjoitti...

Voiko tohon tehä käätetorttupohjan eikä tota nopeaa kakkupohjaa?:)

Anonyymi kirjoitti...

Vai paistuuko noi pohjat pellillä nopeemmin ku vuoassa?

Taikakaulin kirjoitti...

Moikka! Voi aivan hyvin tehdä kääretorttupohjista! Kääretorttupohja on aika lailla sama kuin kakkupohja, joten ei ole väliä kumman tekee :-)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...