8. toukokuuta 2011

Maalaisleipä

 


Päätin tehdä äidille äitienpäivälahjaksi leivän. Pitkään pohdin, teenkö kauravuokaleivän vai tämän maalaisleivän. Ruisleipää äiti ei oikein voi syödä, niin sitä en edes harkinnut. Maalaisleivän valitsin, koska en ollut ennen tehnyt taikinajuurta itse. Sehän on siis ihan mielettömän helppo juttu, mutta silti. Tästä leivästä tuli hyväää ja parhainta tietenkin heti lämpimänä. Alkuperäinen ohje on kirjasta Kodin suuri leivontakirja (Valitut palat, 1994).

Ihanaa äitienpäivää meidän äidille ja myös kaikille muille äideille!


Tarvitset


taikinajuureen:

5 dl viileän haaleaa vettä
10 g tuorehiivaa (eli suunnilleen 1/3 kuivahiivapussista)
5 dl vehnäjauhoja

itse taikinaan:

1 rkl siirappia (tummaa tai vaaleaa)
4 tl suolaa
15g tuorehiivaa (tässä laitoin loput kuivahiivapussista)
2 rkl vettä (tuorehiivan liotukseen)
n. 6 dl vehnäjauhoja


1. Liuota tuorehiiva viileään veteen. / Sekoita kuivahiiva 1/2 dl vehnäjauhoja ja sekoita haaleaan nesteeseen. Lisää taikinajuuren vehnäjauhot ja sekoita tasaiseksi seokseksi. Laita joko lämpimään paikkaan peitettynä 5-6 tunniksi tai jääkaappiin yön yli.

"Raaka" taikinajuuri

2. Maistapa taikinajuurta: pitäisi olla paksuuntunut ainakin kaksinkertaiseksi ja on maukas. Lisää siirappi sekä suola ja sekoita tasaiseksi. Liuota tuorehiiva veteen ja lisää taikinaan TAI sekoita kuivahiiva pieneen määrän vehnäjauhoja ja lisää muuhun taikinaan. Lisää taikinaan vehnäjauhot. Kun alustaminen käy hankalaksi puuhaarukalla, vaivaa taikinaa käsin. Nosta kulho lämpimään paikkaan kohoamaan leivinliinan alle noin 20-30 minuutiksi.

Matkalla kuumaan vesihauteeseen : D

3. Leivo leipä jauhotetulla leivinalustalla. Leivän pinnan kuuluu olla jauhoinen. Leikkaa veitsellä ristikkäiset viillot leivän pintaan. Anna kohoa lämpimässä paikassa vielä sen aikaa, kun uunisi lämpenee 200 °C normaalilämmityksellä. Paista sitten 35-45 minuuttia.

Kohoaa ihan kivasti : )

VINKKI Leipä on kypsä ja valmis, kun kääntäessäsi sen ympäri ja koputtaessasi sitten pohjaan kuuluu onttoa ääntä.


©2011 • Taikakaulin

Ei kommentteja: