30. joulukuuta 2015

Pavlovat karpalolla ja kinuskilla


Tämän vuoden toiseksi viimeisin ilta meneillään, enkä mä voi käsittää, kuinka hirvittävän nopeasti tämä 2015 oikein hujahti. Mun syksy meni kaiken kaikkiaan hyvin, ja kaikenlaista ohjelmaa on ollut aina lasten leivontakurssin ohjaamisesta kuoroharjoituksiin ja joulun alla parin kaverin kanssa tehtyyn Oslon reissuun asti. Kevät jatkuu lähes yhtä vauhdikkaana, sillä kaiken muun koulun ohella tarkoituksenani on tehdä kevään aikana kandidaatin tutkielma.

Mutta palataanpa vielä jouluaattoon ja jälkiruokaan. Halusin nimittäin tarjolle jotakin muuta kuin joulutorttuja, -pipareita tai kakkua, joten päätin aattoaamuna valmistaa tällaisia pikkupavlovia. Pavlovat itsessään ovat sen verran makeita, että kirpeät karpalot sopivat tosi buenosti sokeripommin kaveriksi. Ja mikäs sitten taas karpaloiden kylkeen sopisi mainiommin kuin kinuski, jota ohuelti valutin vielä hela hoidon päälle.

Mä vannon, että nämä sopivat loistavasti myös uuden vuoden tarjoilupöytään. Jos kuitenkin jouluisenväriset karpalot ovat ehdoton no-no, voi näiden päälle heittää ihan mitä sattuu mieli tekemään. Suklaata, mangoa, mansikoita, passion-hedelmää - you name it.

Näiden kaloripommien myötä toivotan kaikille makoisaa uutta vuotta 2016!


Tarvitset: (9 pienempää / 1 iso)
4 kananmunan valkuaista
2,5 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 tl omenaviinietikkaa
2 tl maissitärkkelystä

täytteeseen ja koristeluun:
1 dl vispi- tai kuohukermaa
1 prk vaniljarahkaa
(sokeria)
karpaloita
kinuskikastiketta
puolukan lehtiä



1. Erottele valkuaiset ja keltuaiset. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri parissa erässä mukaan samalla (sähkö)vatkaten. Sitten kun seos kiiltää, lisää vaniljasokeri sekä omenaviinietikka. Sihtaa sitten maissitärkkelys esimerkiksi pienellä teesihdillä mukaan samalla vatkaten.


2. Lusikoi marenkimassa leivinpaperin päälle pienemmiksi kasoiksi tai yhdeksi isoksi. Paista 100°C uunissa oin 1,5 tuntia. Tällaisia pienemmille pavloville riittää usein 1h 15min.


3. Anna pavlovien jäähtyä kunnolla ja irrota sitten leivinpaperista.


4. Vasta hieman ennen tarjoilua: Vaahdota täytteen kerma ja lisää sen sekaan vaniljarahka (ja sokeri). Lusikoi täyte pavlovien päälle, ripottele sitten karpalot ja valuta kinuskikastiketta. Viimeistele puolukan lehdillä.


Peeäs Pohjalla siis Valion pavlovaresepti, jonka valkoviinietikan vaihdoin kaapista löytyneeseen omppuviinietikkaan - kumpikin soppii oikein hyvin.


©2015 • Taikakaulin

Ei kommentteja: