23. maaliskuuta 2013

Kin Sushi, Järvenpää


Aamupäivällä auringon ihanasti paistaessa hypättiin siskosen kanssa yhteen niistä harvoista busseista, joita meidän ohitse kulkee. Määränpäänä meillä oli kyllä sama kaupunki, mutta siskon hilpatessa salille ja uimaan mä lähdin jättehyvässä seurassa sushiravintolaan lounaalle. 


Kamat pöytään, kevättakki veks, lautanen kätösiin ja sitten ei muuta kuin susheja poimimaan. Kaikkia susheja mä syön ja kaikista pidän, mutta ehdoton suosikkini on ah-niin-ihana riisi-lohisushi. 


Kin Sushissa on itse sushien lisäksi tarjolla myös ei-susheja eli toisenlaista ruokaa aasialaisesta keittiöstä. Lautaselle voi lapioida esimerkiksi friteerattua kanaa, friteerattuja sipulirenkaita, erilaisia liha- ja pastapaistoksia sekä riisiä.

1. lautanen

2. lautanen

3. lautanen

Eihän tälle ravintolalle voi oikein mitään miinuksia antaa! Ruoka oli todella hyvää, ja sushit kera soija-wasabiseoksen olivat niin taivaallisia. Yksi pikkuinen miinus tulee kuitenkin ravintolatilojen pienuudesta. Hyvin suosittu kun ravintola on, ei enää puoli tuntia ravintolan aukeamisen jälkeen tyhjää pöytää heti ollut. Aamupalan väliin jättäneenä vapautuvan pöydän odottaminen kesti tarpeettoman pitkään, mutta heti kun nenän edessä lautasella lepäili ne tarkoin valitut sushit, unohtui koko kymmenminuuttinen jonotus.




Kin Sushi
Helsingintie 13
Järvenpää
puh. 045 8068 893

Peeäs
Ei muuta kuin munaa ääntä kohti, vai mitesse meni Pihlis? ;)
Näin vähän etukäteen huippua pääsiäistä kaikille!

©2013 • Taikakaulin

2 kommenttia:

Luumukka kirjoitti...

Herranenaika saako Järvenpäästä nykyään sushia! No eipä saanut silloin kun minä asuin, höh. Tossa suhsipaikan tilalla taisi olla ennen (tai joskus muinoin) pop-pizza :D

Taikakaulin kirjoitti...

Voi kyllä saa, onneksi!! Ja jep, joku pizzeria siinä ennen tosiaan oli. :-D

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...