17. helmikuuta 2013

Café Esplanad



Niin vaikea uskoa, että hiihtoloma on jälleen, enää yksi plus puoli jaksoa koulua ennen kesälomaa, vuoden päästä abiristeilyt risteilty ja vimpat kirjoitukset edessä. Ja tosi vaikea uskoa, että wanhojen tanssit tuli, oli ja meni. Mun mielestä tanssiminen oli ja on tosi kivaa, ja lempparitanssit wanhoissa olivat boogie ja hullusta pyörimisestä huolimatta polkka.

Wanhojen päiväksi sattui kivasti juuri ystävänpäivä, ja alkumarssia eteenpäin sipsutellessa kaverin kanssa huomattiin, että vaihto-oppilaana Saksassa oleva ystävämme oli täydeksi yllätykseksi tullut katsomaan meidän tansseja! Siihen loppui kaikki jännitys ja tanssit menikin tosi kivasti. :)

Ennen kuin tämä paras ystäväni pakkaa kamppeet ja hilppaa takaisin Saksaan, mentiin Helsinkiin. Käveltiin varmaan puoli vuotta ja sitten eteen tuli Café Esplanad. Voitte nyt toki kuvitella tämän paikan olleen melkoisen hintava, mutta vain kerran tätä elämää eletään, joten yhesti tai kahdesti vuodessa on ihan fine.

Mä otin tollasen vuohenjuustoleipäsysteemin, suklaa-toscapullan ja kaakaon. Vuohenjuustoleipäjuttu oli tosi hyvä, suosittelen! Pullanen ja kaakao olivat myös herkkua, mutta ihan hitsin makeita. Kaverini otti kanssa kaakaon sekä sitruunakakkua ja verigreippisorbettia. Jos kahvila näyttää tosi täydeltä, kannattaa välillä katsoa, mihin portaat johtavat. Tällä kertaa koko kahvilan alakerta sohvineen, pöytineen oli meidän käytössä ja saatiin jutella ihan rauhassa. Oikeastihan tämä kellariravintola toimii tilausravintolana, mutta jos puomi alakertaan on auki, niin kuka estää sinne menemästä ;) 




Peeäs Kunnes saan kavereiltani wanhojen tansseista lisää kuvia, voin laittaa tännekin vielä muutaman. Alla kuitenkin jo hieman esimakua ;)

hahaha bataattikeiton voi lusikoida myös mekolle...


Café Esplanad
Pohjoisesplanadi 37
00100 Hki

©2013 • Taikakaulin

3 kommenttia:

kissanminttu kirjoitti...

Todella kauniina on helmat hulmuten tanssittu!

Krike kirjoitti...

:-)

Krike kirjoitti...

<3 !