7. lokakuuta 2012

Sunday breakfast



Ette voi edes kuvitella, miten vaikeeta mun on päästä aamuisin ylös sängystä! Torkutan herätyskelloa varmaan tuhat kertaa ja kouluaamuina meinaan aina myöhästyä sen takia bussista. Tänään, sunnuntaina, tapahtui kuitenkin täydellinen poikkeus: aurinko paistoi niiiiin lämpimästi ikkunasta sisään, ja flunssan tappama nenuni haistoi alakerrasta leijailevan tuoreiden sämpylöiden tuoksun, että muutaman sekunnin päästä olin jo tapittamassa uunissa paistuvia sämpylöitä.


Äiti oli selkeesti keittiötuulella jes, sillä uuniin pääsyä odotti myös omien puiden ompuista tehty piiras. Meillä kotona emme kauheen usein syö aamupalaa yhdessä - oli sitten arki tai viikonloppu - joten tuntui ihan luksukselta syödä aamiaista tälleen!

Sämpylöiden kanssa oli tarjolla vihanneksia, hilloja, marmeladeja, kinkkua... Pöydästä löytyi myös jogurtteja sekä hieman myöhemmin tuo omppupiiras. Piiras oli tosi hyvää!



Aamupalalla juon mieluiten tuorepuristettua appelsiinimehua, joista mun mielestä ehdottomasti parhainta on Tropicana. Jos tuoremehua ei ole tarjolla, juon yleensä vettä, ja joskus maitoakin lasiin päätyy. Sen sijaan Juissin esanssilitkut eivät ole mun lasiin päätyneet varmaan viimeseen viiteen vuoteen.


 Peeäs Aamuisin on jo niin viileää, että pyöräillessäni bussipysäkille oon alkanut käyttämään pari vuotta sitten kutomiani ja huovuttamiani lapasia. Mä niin rakastan niitä, samoin kuin tuota vähän liian hahtuvaista mutta silti niin ihanaa kaulaliinaa. ❤


Ihanaaa syksyä kaikille!   © FN


©2012 • Taikakaulin

13 kommenttia:

Repsu kirjoitti...

oi mäkin haluun tommosen aamupalan! ootkos muuten maistanu god morgon -mehuja, ne on ainakin mun mielestä tosi hyviä! ja hyi joku juissi, en tajuu miten kukaa haluu juoda semmosta sokerilitkua :P

Krike kirjoitti...

Oon maistanut God Morgon -mehuja, ja kyllä niitäkin aina välillä meidän kaapista löytyy. Samoilla linjoilla Juissin suhteen minäkin :D mulle on sikäli ihan sama, jos joku haluaa juoda Juissia, mutta mä en niistä tykkää! :-D

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä, varsinkin viikonloppuisin on ihana hemmotella itseä ja kanssa-asujia kiireettömällä ja runsaalla aamiaisella. Ja voi miten nätit lapaset, kelpaa noissa ottaa syksy vastaan! :)

Krike kirjoitti...

Voi kiitos, Nuori Emäntä! :-)

Anonyymi kirjoitti...

Oi, mäkin haluun tollasen aamiaisen :-D

Krike kirjoitti...

Mäkin haluun uudestaan ;-D Tosin huomenna on taas paluu arkeen eli aamupala bussissa..

lintsi kirjoitti...

Kiireettömät aamiaiset on parhaita!

Krike kirjoitti...

Niin totta :-)

Minka kirjoitti...

Kiireettömät aamut ja pitkälle venyvät aamiaiset ovat kyllä parhautta! :-) Etenkin jos pöytään päätyy itsetehtyjä sämpylöitä, nams!

Lapaset on muuten ihanan väriset :-)

Malviina kirjoitti...

Ihana aamupala! Miten tuollaisen "TYkkään" jutun saa tuonne alareunaan

Krike kirjoitti...

Kiiiitos Mimosa! Mäkin niiin tykkään :-)

@ Marina: Menet hallintopaneeliin --> siinä näkyy niitä 'Tekstit', 'Sivut' ym., niin valitse 'Ulkoasu'. Sulle aukee siihen näkymä, josta klikkaa sen keskimmäisen 'Blogitekstit' -laatikon alhaalta 'Muokkaa'. Sit aukee ikkuna, jossa lukee 'Viestisivun asetukset', niin siinä se 7. kohta on vastaava kuin mun Mitä pidit? -kohta. Toivottavasti mun hieno selvitys oli tarpeeksi ymmärrettävä.. :D

Malviina kirjoitti...

Kiitos paljon

Krike kirjoitti...

Oleppa hyvä vaan :)