8. tammikuuta 2012

Keitetty Aku Ankka

 



Joudahdin Kulinaarimuruja-blogiin monen, monen muun oivallisen blogin lisäksi. Oli tosi hauska huomata, että em. blogin ankka oli hankittu ihan meidän naapuriankkalasta. Meni ehkä viikko, niin meidänkin jääkaapissa kaksi Alhopakan ankkaa vietti parempia päiviään.

Aiemmin olen nähnyt yksinomaan, että gourmetkokit paistelevat ankanrintaa, mutta niin, mullahan oli kaksi kokonaista ankkaa. Muutamien googlettelujen jälkeen löysin kaikenlaisia ihania reseptejä, joissa oltiin kypsennelty juurikin kokonaista ankkaa erilaisin variaatioin.

Koska meille oli loppiaisena ja Harri-iskäni nimipäivänä tulossa vieraita, päätimme äitini kanssa valmistaa jääkaapissa lepäilleet ankat loppiaisen tarjoilupöytään. Päädyimme ensin marinoimaan ja sitten keittämään ankkaset - keittäminen on ihan idioottivarma tapa valmistaa ankka. Miten se voisi kuivua, kun se on sukelluksissa koko kypsennyksen ajan?

So good.

Tarvitset:

1 kokonainen ankka  (parikiloinen)
3 litraa vettä
2 sipulia
1 kokonainen valkosipuli (EI yksi valkosipulin kynsi, vaan koko SIPULI = monta kynttä)  
2  appelsiinia (kuorineen)
( 2 punaista chiliä, kuivattukin käy! )  
n.10 cm pala tuoretta inkivääriä  
2 kanelitanko 
8 tähtianista
1 rkl kokonaisia neilikoita
2 rkl kiinalaista viisimaustetta
3 dl Hoi Sin -kastiketta (1,5 prk, á 200 ml ~ 2 dl, K-CityMarket)
1 rkl suolaa
2 rkl kokonaisia mustapippureita
2  laakerinlehteä


1. Mittaa vesi kattilaan. Pilko sipulit silpuksi, ei tarvitse olla kovinkaan hienoa silppua. Riko valkosipulin rakenne ja halkaise itse valkosipulinkynnet kahtia. Lisää sipulit veteen. Pese appelsiinit kevyesti mutta huolellisesti, halkaise ja laita kattilaan (kuorineen, lihoineen). Halkaise chilit ja lisää veteen. Leikkaa inkivääristä pätkä, siivuta se ja lisää veteen, joka hiljalleen lämpiää. Kanelitangot ja tähtianikset voit myös vipata kattilaan sellaisenaan. Lisää kiinalainen viisimauste ja Hoi Sin -kastike sekä suola. Lopuksi laita kokonaiset kaksi ruokalusikallista kokonaisia mustapippurieita plus laakerinlehdet (jos joku aines jäi mainitsematta, viskaa kattilaan vaan!). Laita ankka kiehumaan! Anna veden pulpahtaa pari kertaa, mutta laske lämpöä (jos levyn kuumuus max. 6, niin laske 3-4). Veden tulee "elää" eli liikkua silti koko ajan, tarkkaile siis tilannetta. Anna ankan kypsyä noin kolme tuntia leivinpaperiympyrän alla (kuva alla).

 



2. Ongi ankka ylös ja anna jäähtyä. Revi ankka suikaleiksi, oman maun mukaisiksi palasiksi. Maista suolatilanne: lisää suolaa vähän kerrallaan mikäli tarve vaatii. SYÖ!

Juuri liemestä ongittu, ja voi että on mureaa!
Äiti pakotti pistää hanskat :D dont know why


Peeäs
  •  Kiinalaista viisimaustetta ei löydy läheskään kaikista kaupoista. Eipä hätää, sillä se sisältää tähtianista, kanelia, neilikkaa, setsuaninpippuria ja fenkolinsiemeniä, jotka voit itse kasata kaupan maustevalikoimasta ja kotona sitten morttelissa/huhmaressa hienontaa. Pataan sit vaan.
  • Osta kotimaista ankkaa! Onhan se kalliimpaa, mutta eihän tämä lyhyt elämä niuhottamista varten ole. Alhopakan ankkatilalta ostettuna 1kg on 14 €, mutta kevein ankka on silti 2 kg eli 28 €. Alhopakan ankka on tosi hyvää - muun muassa Helsingin gourmet-ravintoloihin, kuten Savoyyn, Chez Dominiqueen ja Sipuliin sitä toimitetaan

Alhopakan Ankka, Markku Pietilä
Puh. 0400-354 435

Ihanaa tammikuuta! Nauttikaa talvesta (ja ankasta)!


©2012 • Taikakaulin

4 kommenttia:

Rouva Kukko kirjoitti...

Hei, täähän oli täydellinen vinkki paikallisesta ankkafarmarista, kiitos siitä! Ja tuo ohjekin kuulostaa niin hyvältä, ettei tässä varmaan muu auta kuin soitella ja tilata yks ankka kotiin :D

Krike kirjoitti...

Kiitoss, kannattaa kyllä!! Vähän kun suolaa lisäsi, niin oli hyväää :)

Anonyymi kirjoitti...

Isänpäivän kunniaksi tuli testattua keitetty Aku Ankka; aivan loistavaa! Kiitokset reseptistä

Krike kirjoitti...

Voi kiitos ihanasta kommentistasi! Tosi mukavaa, että tykkäät :)