4. lokakuuta 2015

Lohi-vuohenjuustopasta & blogitauon syy


Melkein viisi kuukautta edellisestä julkaisusta, aika juoksee ihan älytöntä vauhtia. Tässä vajaassa viidessä kuukaudessa on kuitenkin ehtinyt tapahtua paljon juttuja, eikä tällä kertaa niitä elämän iloisia juttuja. Koska en jaksa enkä halua kierrellä, kaarrella saati sitten kokonaan pimittää, kerron nyt ihan suoraan mitä elämäni rankimmat kevät ja kesä pitivät sisällään.

Keväällä mun poikaystävällä diagnosoitiin harvinainen ja vakava sappiteiden syöpä, johon ei ole oikeastaan mitään hoitokeinoa paitsi leikkaus. Leikkaus ei poikaystäväni kohdalla ollut mahdollinen kasvaimen sijainnin ja levinneisyyden takia. Koska kyseisen syövän ennuste on murskaavan huono, en halunnut tuhlata aikaa blogin parissa vaan vietin kaiken ajan poikaystäväni kanssa - milloin olin hänen kanssaan yötä sairaalassa, milloin vietimme rentoja kesäpäiviä mökillä, milloin herkuttelemassa ravintolassa.

Vietimme niin normaalia ja tavallista arkea kuin vain oli mahdollista. Kokkailimme yhdessä, kävimme lenkeillä ja nautimme auringosta rannalla. Karu tosiasia oli kuitenkin se, että poikaystäväni vointi huononi melko nopsaa vauhtia, ja heinäkuun lopulla koitti elämäni hirvein päivä. Poikaystäväni nukahti viimeisen kerran.

Ei varmastikaan tarvitsisi siis sanoa, että rankkaa on ja on ollut sekä ikävä on pohjaton. Kevään ja kesän aikana tein tosin enemmän ja vähemmän alitajuisesti surutyötä jo "etukäteen",  tiedostin tilanteen vakavuuden ja tavallaan sitä osasi vähän varautua tulevaan vaikka toivoa ei missään vaiheessa menetettykään. Kuoleman jälkeisestä alkusokista toivuttuani päätin vastoin kaikkia aiempia päätöksiäni palata nyt syksyllä takaisin susirajalle eritysopettajaopintojeni pariin. Ja nyt kun opinnot ovat taas käynnissä ja arki upouudessa, ihanassa opiskelija-asunnossani alkanut rullaamaan, en voi sanoa muuta kuin että varmasti oli paras päätös jatkaa opintoja ja päästä arkeen kiinni.

Siispä pitemmittä puheitta tässä yksi ihan arkinen ja tavallinen herkkuruoka.


Tarvitset (n. 2-3 hlö)
 tagliatelle-pastaa
150g graavilohta tai kylmäsavulohta
tuppo ruohosipulia
1 salottisipuli
1 valkosipuli
1 prk creme fraichea eli ranskankermaa
n. 1 dl tomaattipyreetä tai ketsuppia
mustapippuria
1/2 pötköä vuohenjuustoa


1. Laita kattilaan vettä kiehumaan. Kun vesi kiehuu, lisää haluamasi määrä pastaa keittymään.
2. Pilko lohi sekä ruoho-, salotti- ja valkosipulit.
3. Laita pannulle öljyä ja paista lohet siinä. Lisää mukaan sipulit sekä creme fraiche ja tomaattipyree. Mausta pippurilla ja MAISTA! Voit lisätä vuohenjuuston nökäreinä joko tässä vaiheessa kastikkeen sekaan tai sitten vasta lautaselle annoksen päälle.
4. Kaada pasta lävikköön.
5. Nautiskele!


Peeäs Ootan niin kovin, että pääsen taas bloggailun pariin! Oon lykännyt tätä tämän postauksen tekemistä, mutta nyt kun sain asian sanottua niin varmasti helpompi jatkaa. 

©2015 • Taikakaulin

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Voi osaaotot ja paljon voimia sulle!<3 se on niin käsittämätöntä että tällaista tapahtuu nuorelle ihmiselle.. Tsemppiä myös opiskeluihin!

Kaura kirjoitti...

:( Osanotto. Voimia opintoihin.

Anonyymi kirjoitti...

Hei! Äitini (72v) sairastaa leukemiaa, rankemmat sytostaatit nyt käytössä, joten aihe liippaa läheltä..Tilanne on vakava, muttei vielä toivoton. Sairaalajaksojen aikana näkee ja kuulee kaikenlaista ja äitini onkin todennut ymmärtävänsä ja hyväksyvänsä oman sairautensa paremmin, nähtyään nuoria vakavasti sairaita, on ymmärrettävä, että iän myötä jokaiselle tulee jotakin..Äitini on aina ollut henkisesti vahva, niin nytkin, lääkäritkin ovat ihmetelleet hänen suhtautumistaan, kyllä se osin kannattelee omaisiakin..Isäni kuoli 27 vuotta sitten, ollessani 8-vuotias, kyllä äiti siitä lähtien on ansiokkaasti hoitanut molempien roolit. Vaikka olen ollut omillani jo pitkään ja minulla on oma perhe, olemme paljon yhteydessä, ja iän myötä, itsekin äidiksi tulleena, tuntuu, että olen ystävystynyt äitini kanssa uudella tavalla, siitä on vaikea luopua. Poikanikin kaipaisi mummin hoivaa vielä pitkään.. On varmasti hyvä, että olet toiminut niinkuin kerroit, rankatkin kokemukset kantavat hedelmää jossakin elämänvaiheessa, näin uskon..Ikävä ei koskaan täysin jätä meitä, ehkäpä se niin täyttääkin tarkoituksensa, mutta niiden jotka jäävät elämään, on elettävä elämäänsä, kaikesta huolimatta tai ehkä juuri siksi. Voimia tuleviin päiviin! T. Annina-80

Tita kirjoitti...

Lämmin osanotto! Niin väärin nuoren ihmisen kuolema :( Voimia jatkoon ja tulevaisuuten.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...