24. joulukuuta 2013

Lumihiutalemacaronsit




Ihanaa aattoaamua kaikille! Vaikka lumi puuttuu maasta, niin ainakin mulla glögi, Michael Bublén joululevy sekä mun oma pieni joulukuusi olkkarin isomman kuusen lisäksi kompensoivat pienoista lumimasennusta melko kiitettävästi. Yleensä en jouluaattona ole tietokoneella saati sitten päivittämässä blogia, mutta nyt en keksinyt muutakaan tekemistä - en nimittäin saa mennä alakertaan, sillä muut haluavat kuulemma nukkua... 

Meille kotiin väänsin viime yönä vaniljaisen puolukka-kinuskikakun, mutta näitä macaronseja tein V:n perheelle sekä meidän naapureille. Nuo macaronien jalat eivät meinanneet nousta eivätkä nousseetkaan aivan kunnolla, mutta eivät ne jääneet onneksi häiritsevän mataliksikaan. Talvista fiilistä hain lumihiutaleilla, jotka pursotin pikeeristä. Näiden lisäksi keittelin suklaafudgepalloja sekä paistoin piparikortin, jollaisista saatte kuulla vähän myöhemmin.

Nyt keittiöstä kuuluu selkeä riisipuuron porina, joten taidan lähteä maistelemaan salaa ihanaisia joulun makuja. Oikein rauhallista ja mukavaa jouluaattoa kaikille! 


Tarvitset:
110g mantelijauhoa
170g tomusokeria
90g (n. 2,5-3) valkuaista 
30g hienoa sokeria 

väliin:
65g maitosuklaata
50g ranskan kermaa (Creme Fraiche)

koristelu:
1/4 dl valkuaista
1 1/2 dl tomusokeria
2-3 tippaa sitruunamehua


1. Valmista macaron-kuoret: Sihtaa mantelijauho kahteen tai kolmeen kertaan pienireikäisen siivilän läpi. Yhdistä tomusokerin kanssa. Sihtaa tomusokeri-mantelijauhoseos vielä kertaalleen siivilän läpi.
 2. Vaahdota valkuaiset. Kun valkuaiset ovat kevyttä vaahtoa, lisää sokeri samalla vatkaten. Vatkaa suhteellisen kiinteäksi ja kovaksi vaahdoksi - sellaiseksi, että pysyy kulhon pohjassa käännettäessä kulho väärinpäin.
3. Lisää mantelijauho-tomusokeriseos kolmessa erässä valkuaisvaahtoon. Sekoita aluksi voimakkaammin ja loppua kohti sekoitusnopeutta "rauhoitellen".
4. Lappaa kama pursotinpussiin. Pursota pyöreitä marenkeja pellille ja lyö peltiä pariin, kolmeen kertaan ihan kunnolla vaikka uunin reunaa vasten, niin mahdolliset marenkihuiput laskevat. Anna macaron-kuorien kuivahtaa 45 minuuttia huoneenlämmössä.


5. Paista kuoret 150 °C lämmössä alimmalla tasolla n. 10-15 minuuttia. Irrottele leivinpaperista pellin hieman jäähdyttyä. Anna jäähtyä kunnolla ennen koristelua ja täyttämistä.
6. Koristelu: Vatkaa valkuaista sekä 1 dl tomusokeria noin viisi minuuttia sähkövatkaimella. Lisää sitten loput tomusokerit sekä sitruunamehutipat. Jatka vatkaamista vielä muutama minuutti. Pursota kuvioita macaronsien päälle (minulla oli Wiltonin 2mm pyöreä kirjoitustylla, mutta 1mm tylla olis ollut parempi!). Muista, että vain puoliin macaron-kuorista tulee koristelu (alakuoreen ei).


7. Sulata täytteen suklaa miedolla lämmöllä mikrossa ja jäähdyttele se. Sekoita ranskankerma jäähtyneen suklaasulan joukkoon ja sekoita. Lusikoi tai pursota jäähtyneille macaron-kuorille. Anna jähmettyä




Jo monta vuotta oon paketoinut lahjat vanhanaikaisesti 

©2013 • Taikakaulin

5 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Ompa kauniit!

-Heidi

Krike kirjoitti...

Voi, kiitos paljon! :-)

Murska kirjoitti...

Hauskaa uutta vuotta! Ja voimia alkuvuoden ylppäripakertamiseen! :)

nami-hiiri kirjoitti...

Tasaisen kauniita pikkukakkusia...hauska moderni koristelutyyli!
Alppimaassa ollaan vanhoillisia, eikä näitä vielä julkisesti näy koristeltavan, juuri lainkaan. - Toronton huolimattomat leipurit taas voisivat ottaa mallia sinulta !

Kaikkea mahdollista hyvää alkaneelle uudelle mielenkiintoisalle vuodelle !!

Krike kirjoitti...

Murska, kiitokset! :-)

Ja nami-hiiri, kiitos paljon! Mielestäni näihin saa uutta ilmettä ja kivaa twistiä erilaisilla koristeluilla, mutta ovat nämä sinälläänkin klassisen ihania.