7. toukokuuta 2011

Daim-suklaakerma



Sisko viettää synttäreitään parin päivän päästä 9.5. ja sain tehtäväkseni hoidella kakun. Tai oikeastaan ihan näin ei asia mennyt :D Ilmoitin, että "teen kakun, onko ookoo, onko toiveita?" Ja vaikka ei olisi sisko kakkua halunnut, olisin sen siitä huolimatta tehnyt. Oon tällanen supersisko. Itseasiassa siskosein innostui tekemään myös itse toisen, toisenlaisen kakun. Tavoitteeni saada siskoni mukaan leivontaan on siis vihdoin viimein onnistunut.

Mun sisko ei tykkää ihmeemmin marjatäytteistä eikä myöskään kovin makeasta. Päätin sitten tehdä suklaakerman, johon upotan Daim-raehippusia. Mutta siitä tuli kyllä aika makea, hehhe, onneksi oli kuitenkin kulhon kaapimisvaiheessa kuulemma "iha ssssssairaaan hyvää".


MITOITETTU 15 CM :N HALKJAISIJAN PIKKUKAKKUUN!

Tarvitset:

2 dl vispikermaa
125g taloussuklaata
1 pss Daim -rakeita


1. Vaahdota vispikerma. Sulata suklaa mikrossa ja lisää vaahtoon ohuena nauhana samalla agressiivisesti sekoittaen. Jep, suklaa jähmettyy kylmään vaahtoon aika nopeesti.
2. Levitä kerros suklaakermaa esimerkiksi täytekakun väliin. Upota Daim -rakeita suklaakermaan. Laita sitten kylmään (=jääkaappi tai katetun kuistin lattia) jähmettymään.




Sopii kakun täytteeksi ... sisko kyllä veteli loput sipsin päällä : )

©2011 • Taikakaulin

2 kommenttia:

Dream kirjoitti...

Herkullisen kuuloinen täyte ja simppelin oloinen ohje mikä on ainakin allekirjoittaneen mielestä aina positiivistä :)

Krike kirjoitti...

Jep, tämä on tosi yksinkertainen, mutta tosi pehmeä ja hyvä. Kannattaa kokeilla, mikäli pitää TODELLA makeasta. : )