Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kakut: paistetut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kakut: paistetut. Näytä kaikki tekstit

14. lokakuuta 2016

Porkkanakakku pekaanipähkinöillä

Yhteistyössä: Exotic Snacks

Heipsun,

Voi, kuinka sopivaan saumaan perjantaivapaapäivä tulikaan! Mulla on opetusharjoittelu meneillään ja oon vähän väsynyt. Oon lukiosta asti lukenut ja opiskellut suurimmaksi osaksi iltakymmenen jälkeen yöllä, sillä silloin hiljaisuudessa ja pimeydessä mä vaan pystyn opiskelemaan tehokkaimmin. Muuten tuo yhtälö on toiminut hyvin, mutta aamukuuden herätysten kanssa ei toi yöllä häärääminen oikein sovi, haha. Opettamassa kun on nyt pitänyt olla usein jo aamukasilta. Toisaalta vaikka nukkuisin neljä tuntia yössä, en ole seuraavana päivänä ollenkaan väsynyt. Pidemmän päälle toki univelkaa kertyy, ja olikin ihana saada nukkua tänään pitkään. Heräillä hitaasti ja syödä rauhassa aamupalaa.

Tuossa äsken porkkanaa puputtaessani muistin tämän luonnoksissa olleen porkkanakakun. Mä jotenkin miellän porkkanakakun ja muutkin vihannesleivonnaiset satokauden ansiosta syksyyn. Viikko sitten leivoin pitkästä aikaa porkkanakakkua, jota maustoin kanelin lisäksi myös kardemummalla. Suutuntumaa porkkanakakku sai aromikkaista pekaanipähkinöistä, joita käytin myös koristelussa. Tuplaamalla ohjeen ainekset saat pellillisen mehevää porkkanakakkua.


Tarvitset (n. 18cm vuoka tai pieni uunipannu)
2 kananmunaa
2 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
1, 5 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
2 tl kanelia
1/2 tl jauhettua kardemummaa
n. 3 dl porkkanaraastetta
1 dl Exotic Snacks pekaanipähkinöitä
100g voita

kuorrutus:
100g voita
200g maustamatonta tuorejuustoa
3 dl tomusokeria
Exotic Snacks pekaanipähkinöitä


1. Vaahdota munat ja sokeri.
2. Sekoita kuiva-aineet keskenään.
3. Raasta porkkanat ja murskaa pekaanipähkinät pieniksi. Sulata voi.
4. Lisää muna-sokerivaahtoon vuorotellen kuiva-aineita, porkkanaraastetta, pekaanipähkinöitä sekä sulatettua voita. Sekoita. Kaada taikina pieneen, leivinpaperilla vuorattun vuokaan (minulla soikio uunivuoka) tai uunipannulle. Paista 200°C noin 30 minuuttia. Anna jäähtyä ennen kuorruttamista.
5. Kuorrutus: Sekoita huoneenlämpöinen voi sekä maustamaton tuorejuusto sähkövatkaimella. Lisää mukaan tomusokeri. Kuorruta kakku ja koristele pekaanipähkinärouheella.



Yhteistyössä


©2016 • Taikakaulin

22. kesäkuuta 2016

Oreo-juustokakku browniepohjalla


Heipsan,

ja paljon onnea mä! Siis en todellakaan voi tajuta, että täytin tänään aamulla 21. Mun päivä kului tosi vauhdikkaasti eka ihan vaan töissä ja illemmalla kesäteatterilla. Töissä eli miljoonassa kaupassa sahatessani oon nyt jo niin monta kertaa kiinnittänyt huomion keskikäytävillä vaaniviin Oreo-pötköihin, että päätin vihdoin tehdä tätä Jenkkilästä tuttua juustokakkua. Vein näitä kakkupalasia mukanani teatterille, synttärikakkuna niinkus!

Amerikkalaisittain tän nimi on cookies n' cream, ja tässä on siis mutamainen browniepohja. Browniepohjan päällä taas on pääasiassa tuorejuustosta valmistettu täyte, johon on ripoteltu Oreo-palasia ja -muruja. Niin pohjassa kuin täytteessä ainekset oikeastaan vain sekoitetaan, ja koko höskä paistetaan uunissa - mitä nyt browniepohjaa paistellaan vähäsen aikaa yksistään. Tämä mun resepti on hieman soveltaen peräisin Pullahiireltä. Tästä herkusta tykättiin, ja Oreo-juustokakkuhan sopis vallan hyvin vaikka juhannukseen jälkkäriksi. ;)


Ihanaa juhannusta kaikille! 


Tarvitset pohjaan
1 dl vehnäjauhoja
3 rkl kaakaojauhetta
0,5 tl ruokasoodaa
1,5 dl sokeria
75g voita
1 kananmuna
2 rkl maitoa

täytteeseen
600g maustamatonta tuorejuustoa
100g ranskankermaa
2,5 dl sokeria
1 rkl perunajauhoja
3 rkl vaniljasokeria
3 kananmunaa
1 pötkö / 154g Oreo-keksejä murskattuna/pienisteltyinä

koristeluun
mansikoita
Oreo-keksejä
sitruunamelissaa


1. Valmista pohja: Sekoita täytteen kuivat aineet ja sokeri ensin sekaisin. Lisää sitten kananmuna, maito ja sulatettu voi. Sekoita tasaiseksi. Kaada taikina leivinpaperille uunivuokaan (noin 22 x 32 cm) ja paista 175°C asteessa 8 minuuttia.
2. Täyte: Sekoita sähkövatkaimella tuorejuusto ja ranskankerma. Lisää mukaan sokeri, perunajauho ja vaniljasokeri. Lisää kananmunat ja noin 2/3 murskatuista Oreoista. Sekoita ja kaada täyte browniepohjan päälle. Ripottele loput Oreo-murut täytteen pinnalle. Paista 150°C noin 30 minuuttia. Anna jäähtyä kunnolla. Leikkaa paloiksi ja koristele mansikoilla, Oreo-muruilla ja sitruunamelissalla.

 

©2016 • Taikakaulin

11. kesäkuuta 2016

Jauhottomat suklaaleivokset


Heipsun!

Mua jotenkin huvittaa, kun nyt kesällä mulla on ihan sata kertaa kiireempi kuin opiskelujen aikaan. Päivät täyttyvät töistä ja kesäteatterista, ja oon helposti kellon ympäri menossa. Voin myöntää, että kyllä vähäsen väsyttää, mutta kesäteatterinäytösten alkaessa helpottaa - jokailtaiset harjoitukset kun loppuvat. Mä en varsinaisesti ole näytelmässä mukana, mutta on tuo meidän kylän nuorisoseura ja kesäteatteri vähän kuin toinen koti.

Mutta se niistä kuulumisista, sillä hypätäänpä pikakelauksella parin viikon takaisiin siskon valmistujaisiin. Siskoni voisi syödä suklaata kuin leipää, joten raaka-ainetoive oli harvinaisen selkeä: suklaa. Siskoni välttää gluteenia, joten soveltaen valmistin tällaisia suklaisia leivoksia. Näissä ei ole vehnäjauhoa eikä oikeastaan yhtikäs mitään muutakaan jauhoa. Gluteeniton-nimikkeen kanssa kannattaa kuitenkin olla tarkka, sillä esimerkiksi suklaiden ainesosiin täytyy kiinnittää erityishuomiota - niissä saattaa olla gluteenin jäämiä, joita jotkut keliaakikot eivät kestä. Siksi kutsun näitä jauhottomiksi leivoksiksi. Lisäksi nämä ovat laktoosittomia, sillä ainakin Brunberg valmistaa laktoosittomia suklaita.

Nämä leivokset ovat hyvin mutaisia ja tahmeita, joten suosittelen leikkaamaan nämä paloiksi kylminä - mahdollisuuksien mukaan vaikkapa ihan pakkasen kohmeina. Mikäli pidät oikein makeista leivoksista, korvaa osa suklaasta maitosuklaalla.

Makeita leivontahetkiä ja mukavaa kesäkuuta!


Tarvitset (noin 50 pientä palaa)
2 dl kaffeeta (valmiiksi keitettynä)
750g tummaa suklaata
500g voita
4 dl sokeria
8 kananmunaa

koristeluun
kermavaahtoa
mansikoita
sitruunamelissaa


1. Mittaa kahvi ja suklaa kuumankestävään kulhoon ja laita kulho kuumaan vesihauteeseen kattilan päälle. Anna sulaa tasaiseksi, sekoittele.
2. Lisää sokeri ja kuutioitu voi sulaan suklaa-kahviseokseen. Sekoittele. Jäähdytä kunnolla.
3. Riko kananmunat sekaan ja vatkaa tasaiseksi. Vuoraa kaksi uunivuokaa/paistoastiaa leivinpaperilla ja kaada taikina niihin. Paista 175 °C noin tunti. Anna sitten jäähtyä yön yli.
4. Leikkaa tarjoilupaloiksi ja koristele kermavaahdolla, mansikansiivuilla sekä sitruunamelissalla.


Vinkki Yksi mun keliaakikkokaveri on vinkannut, että ainakin Pandan suklaat ovat keliaakikkokelpoisia. Sitten taas esimerkiksi Fazer valmistaa suklaansa sellaisilla tuotantolinjoilla, joissa saattaa olla gluteenin jäämiä.

©2016 • Taikakaulin

3. toukokuuta 2016

Syntinen salmiakki-suklaakakku

Yhteistyössä: Exotic Snacks

Heippa ja ihanaa toukokuuta kaikille!

Maaliskuun alusta asti oon pyöritellyt käsissäni Exotic Snacksin salmiakkitoffeepussia, joka sisältää siis aivan vaarallisen hyviä salmiakki-lakritsimakeisia suklaalla kuorrutettuna. Pussin kyljessä mainitaan sekä salmiakki että lakritsi, ja mun mielestä nuo maistuvatkin ihanasti molemmilta. Mutta niin, pohdiskelin ihan älyttömän pitkään, mitä mä niistä väsäisin. Halusin tehdä jotain spesiaalimpaa, mutta mulla ei ollut aavistustakaan, että mitä...

...Kunnes tuossa yksi ilta kandia kirjoitellessani mun mieleeni pamahti kuin salama kirkkaalta taivaalta suklaakakku. Eikä ihan mikä tahansa suklaakakku, sillä muistin tehneeni joskus todella ihanan ja mutaisen kakun ilman jauhoja. Niinpä mä ryhdyin samantien tuumasta toimeen, ja päätin ihan vaan kokeilla, mitä mahtaa kakusta tulla.

Ja siitähän tuli vallan syntinen.

Kun tähän ei tule jauhoja, kakun paistoaika ei ole niin justiinsa. Miettikää nyt jotain tavallista jauhollista mutakakkua - sehän on kuiva köppyrä, jos unohdat sen ihan vaikka viideksikin liikaminuutiksi uuniin. Mä paistelin kakkua tunnin, ja kakku oli juuri sellainen kuin toivoinkin - pinnasta nätisti paistunut ja ihanasti hieman sitkistynyt. Kakun jäähdyttyä pääsin iskemään siitä palan, ja voi sitä ilon määrää: sisältä se oli niin pehmeä ja sopivan mutainen.

Ja se maku, se oli kyllä kohdillaan. Suklainen ja salmiakkilakritsinen. Suosittelen todellakin kokeilemaan!



Tarvitset (15cm kakku)
0,5 dl kahvia
1 pps (á 160g) Exotic Snacks Lakrits Fudgeja (salmiakkilakritsi-toffeepalloja)
100g tummaa suklaata
140g voita
1 dl sokeria
2 kananmunaa

koristeluun
Exotic Snacks Fem Synder -lakusekoituksesta nameja murskattuna

----------------------

Tarvitset (24cm kakku)
1 dl kahvia
2 pps (320g) Exotic Snacks Lakrits Fudgeja (salmiakki-toffeepalloja)
200g tummaa suklaata
280g voita
2 dl sokeria
4 kananmunaa

koristeluun
Exotic Snacks Fem Synder -lakusekoituksesta nameja murskattuna



1. Mittaa vesihauteessa olevaan kulhoon kahvi, Exotic Snacks -salmiakkipallot ja tumma suklaa. Anna näiden sulaa ja sekoita tasaiseksi. Lisää sitten voi ja sokeri, anna niiden sulaa ja sekoita tasaiseksi. Anna seoksen sitten jäähtyä, jotta kananmunat eivät mee kokkeliksi.
2. Lisää kananmunat jäähtyneeseen kakkumassaan sekoittaen tasaiseksi vaikka lusikalla.
3. Kaada kakkumassa leivinpaperilla vuorattuun kakkuvuokaan ja paista 175°C uunissa noin tunnin verran. Anna jäähtyä jääkaappikylmäksi ennen kuin laitat tarjolle.
Ennen ja jälkeen kananmunien lisäyksen :D

Peeäs Exotic Snacksin salmiakkilakritsipallerot saattavat sisältää pieniä määriä gluteenia. Vaikka kakkuun ei tule siis jauhoja, se ei välttämättä ole täysin gluteeniton.

Yhteistyössä

©2016 • Taikakaulin

17. huhtikuuta 2016

Key Lime Pie


Tässä teille ihan maailman simppelein ja heittämällä herkullisin limepiiras! Maistoin tätä ekan kerran viime kesänä mun kaverin synttäreillä, ja voi apua kun se oli ihan hullun hyvää. Päätin nyt vihdoin testata itsekin tätä limeherkkua, joka osoittautui ihan tosi helpoksi ja nopeaksi valmistaa. Koko jutun juju on makea kondensoitu maito sekä limet - ja voi kyllä, makea ja kirpeä ovat ihan lyömätön makupari.

Kondensoitua maitoa myydään nykyään lähes jokaisessa kaupassa tyyliin ihan jotain pikkusia marketteja lukuun ottamatta. Yleisimmät tuotemerkit ovat Dovgan sekä Markomilk, ja molemmilla merkeillä yksi tölkki (kuvat alempana) painaa 397 grammaa. Kondensoitua maitoa ei myydä nimensä mukaisesti maito-osastolla vaan säilykeosastolla, ja mä oon löytänyt sitä muun muassa oliivien ja hedelmäsäilykkeiden viekusta. Tein pientä hintavertailua ihan vaan mielenkiinnosta: tölkistä saa pulittaa Tokmannissa 2,45€, Prismassa 2,49€ ja K-Supermarketissa noin 2,70€. Muistan, kun pari kesää sitten raahasin Tallinnasta monta tölkkiä kondensoitua maitoa, kun siellä se maksaa puolet vähemmän. Toiset raahaa viinaa, mä kondensoitua maitoa, hahhah.

Tän piiraan nimi tulee Key-nimisistä limeistä, ja Jenkeissä on ollu jopa lakialoite viime vuosisadan puolessa välissä tuohon nimeen liittyen. Sen mukaan leipuri olis saanut sakon, jos hän olisi käyttänyt piiraassaan "vääriä" limejä mutta silti kutsunut piirastaan Key Lime Pieksi. No, arvatenkaan laki ei toteutunut ja hyvä niin, sillä onhan se nyt vaan aika turhaa jostain näinkin turhanpäiväisestä taistella - voin luvata, että lime ku lime, niin bueno tulee!

Tarkennukseksi reseptiin vielä sen verran, että laitoin alle kaksi ainesosaluetteloa, joista ensimmäinen on puolet pienempi. Pienemmillä ainesmäärillä tulee joko korkea 15cm halkaisijan kakku tai matala 18cm halkaisijan kakku. Isommalla reseptillä tulee taas korkeampi 20cm halkaisijan kakku tai matala 24cm halkaisijan kakku. Mun tuo kakku on tehty pieneen 15cm halkaisijan vuokaan!

Reseptin alkuperänä Maku-lehti sekä K-ruoka.



Tarvitset (korkeaan 15cm, matala 18cm)
100g Digestive-keksejä
60g voita
1 rkl sokeria

2 limeä (1/2 dl mehua, 1 tl kuoriraastetta)
3 keltuaista
200g kondensoitua maitoa (makeutettu)
2 rkl vaniljasokeria

0,75 dl vispikermaa
sokeria maun mukaan makeuttamiseen
1/2 lime
tuoretta minttua

------

Tarvitset (korkea 20cm, matala 24cm)
200g Digestive-keksejä
120g voita
2 rkl sokeria

3 limeä (1dl mehua, 2 tl kuoriraastetta)
6 keltuaista
400g kondensoitua maitoa (tölkki on á 397g)
4 rkl vaniljasokeria

1,5 dl vispikermaa
sokeria maun mukaan
1 lime
tuoretta minttua



1. Sulata voi ja murskaa keksit. Sekoita voisula, keksimurut ja sokeri. Painele vuoan pohjalle ja reunoille. Vuoan pohjalle kannattaa laittaa leivinpaperi, sillä se helpottaa kakun irrottamista vuoasta.
2. Paista keksipohjaa n. 10min uunissa 150°C.
3. Pese limet huolellisesti. Raasta sitten vihreää kuoriraastetta hienolla/pienellä terällä. Varo raastamasta kuoren alla olevaa valkoista osaa, joka on kitkerää. Halkaise limet sitten ja purista niistä mehu.
4. Erottele keltuaiset ja valkuaiset. Vaahdota keltuaiset ja kondensoitu maito vaaleaksi massaksi. Lisää mukaan limemehu, -raaste sekä vaniljasokeri. Sekoita ja kaada esipaistetun keksipohjan päälle. Paista uunissa 175°C noin 15 minuuttia tai kunnes täyte on hyytynyt. Anna piiraan jäähtyä paiston jälkeen.
5. Vaahdota vispikerma ja sokeroi maun mukaan. Pursota kakun päälle vaikkapa koukeroita tähtityllalla tai lusikoi kermaa pieniksi kasoiksi. Pese lime ja leikkaa siitä ohuita siivuja. Itse tein puoliympyröitä ja  90° sektoreita. Koristele kakku limesiivuin ja viimeistele tuoreen mintun lehdillä.

Oik.puoleinen kuva TÄÄLTÄ

Peeäs Tästä saa tosi helposti gluteenittoman, kun vaihtaa pohjan keksit esim. Semperin gluteenittomiin Digestive-kekseihin, joita itse asiassa on juuri tässä minunkin kakussa. Ja voin kertoa, että maistui paremmalta kuin normikeksipohja! 


©2016 • Taikakaulin

27. kesäkuuta 2014

Timjami-parmesaanikakku



Tässä tulee mun muistaakseni vimppa lakkiaistarjottava, ja tähän nappasin ohjeen pitkästä aikaa Kinuskikissalta. Mun makuuni kakku oli todella herkkua - ihana parmesaani sekä freesi timjami sopivat yhteen tosi hyvin. Parmesaanin tilalla voi käyttää toki jotakin muutakin juustoa, mutta juuston tulisi olla parmesaanin tapaan aavistuksen vahvempaa ja voimakkaampaa sorttia, jotta se maistuu kakussa.

Valmistin kaikki lakkiaisten tarjottavat vähintään vähälaktoosisina, suurimman osan jopa ihan laktoosittomina. Valmistamani parmesaanikakut kuuluivat niihin täysin laktoosittomiin tarjoiluihin, sillä ainakin Pirkka valmistaa laktoositonta parmesaanijuustoa. Mulla meinasi usko loppua, kun kaupan turkkilaiset sekä muut "paksut" jogurtit sisälsivät kaikki laktoosia, kunnes yhden kylmähyllyn perällä pilkotti Valion laktoositon turkkilainen jogurtti. Eli vegekakun lisäksi tämän voi valmistaa myös huomioiden laktoosi-intolerantit. (Tuossa tarjottava-kyltissä lukee vähälaktoosinen, sillä ajatuksissani tulostin väärän tekstin ja huomasin tämän vasta juhlien jälkeen... :-D)

Tarvitset:
200g parmesaanijuustoa
5 dl vehnäjauhoja
2,5 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
pippuria myllystä
0,5 dl timjamisilppua
2 kananmunaa
200g turkkilaista tai bulgarialaista jogurttia
0,5 dl maitoa
1 dl oliiviöljyä
pippuria myllystä
0,5 dl timjamisilppua

koristeluun:
tuoretta timjamia

1. Voitele kuivakakkuvuoka huolellisesti voilla ja korppujauhota se.
2. Raasta parmesaani. Kippaa parmesaaniraaste kulhoon ja mittaa sekaan vehnäjauhot, suola, timjami sekä pippuria makusi mukaan myllystä.
3. Lisää kananmunat taikinaan. Lisää sitten jogurtti sekä maito. Lisää lopuksi oliiviöljy ja sekoita. Taikina on todennäköisesti melko paksua, joten helpoimmalla pääsee vaivaamalla taikina käsin. Kun massa on tasaista, kippaa se kakkuvuokaan ja paista hieman alle 200°C noin 15-25 minuuttia. Tarkkaile kakkua: laita folio päälle, mikäli kakku alkaa tummua aikaisessa vaiheessa jo paljon. Jos kakku näyttää valmiilta, kokeile tikulla - jos tikkuun ei jää taikinaa, ota kakku pois uunista. Anna kakun jäähtyä kymmenisen minuuttia ja kopauta se sitten vuoasta ulos. Kopautus saa olla ihan napakka ja raju. ;-D
4. Koristele timjamilla.


©2014 • Taikakaulin

15. huhtikuuta 2014

Vuohenjuustotartaletit, naudan entrecôtet bataattipyreellä & New York Cheesecake


Päätin jo ajat sitten, että aion valmistaa äidilleni ja iskälleni syntymäpäiväillallisen nyt huhtikuussa, kun heillä molemmilla on syntymäpäivät huikealla kolmen päivän erolla. En tosiaankaan ole mikään master chef, joten pääruoan pyre voi ekspertin silmään olla ihan muusia ja tartalettikin väärin kirjoitettu (tartaletti vai tarteletti - vai kumpikin oikein?), mutta yllättäen pidän paljon kokkaamisesta enkä noista muotoseikoista jaksa suurempia välittää.

Mun lisäksi keittiössä hääräsi apupoikani V, ja niin me saatiin kaikki illallisen komponentit ajallaan valmiiksi. Alkupalan kohdalla pyörittelin pitkään ajatuksia niin paprikakeitosta kuin näistä tartaleteistäkin, ja tartaletit kera balsamico-kastikkeen ja versosalaatin päätyivät lopulta mun iki-ihanille, Celebration-sarjan juhlalautasille.

Pääruoaksi valmistimme bataattipyrettä sekä omatekoisessa marinadissa maustuneet naudan entrecôte-pihvit eli välikyljykset. Kuuman pihvin kylkeen kippasin siivun niin ikään omatekoista maustevoita sekä pikkukourallisen versosalaattia.

Jälkkäriksi paistelin todella yksinkertaisen New Yorkin juustokakun, jonka kylkeen oli tarkoitus valella paseerattua mansikkakastiketta. En sitten millään löytänyt sopivaa sihtiä paseeraukseen, joten täytyi tyytyä ihan mansikkasoseeseen - oli sekin oikein hyvää. ;-)


Tarvitset vuohenjuustotartaletteihin:
4 levyä (n. 250g) lehtitaikinalevyjä
1 pötkö vuohenmaitojuustoa / vuohen valkohomejuustoa
1 kananmuna
Balsamico-kastiketta
versoja, rucolaa

1. Ota lehtitaikinasta lasilla n. 8cm halkaisijaltaan ympyröitä. Paina pienemmällä lasilla toinen ympyrä melkein taikinan läpi (ei kuitenkaan irti!). Pistele taikinaympyrät haarukalla ja voitele munalla.
2. Leikkaa vuohenjuustot siivuiksi ja laita taikinaympyröiden päälle. Paista 225 °C noin 15 minuuttia tai kunnes vuohenjuusto on nätisti ruskistunut ja taikina kohonnut vuohenjuuston "ympärille".


Tarvitset entrecôteen ja bataattipyreeseen:
2 kpl maustamattomia naudan entrecôte-pihvejä eli välikyljyksiä
pippuria
suolaa

n. 0,3 dl häränlihafondia
n. 0,25 dl (basilika)oliiviöljyä
4 valkosipulinkynttä
pippuria
(suolaa)

2 bataattia (noin 1 kg)
1 sipuli
n. 1-1,5 litraa vettä
4 valkosipulinkynttä
n. 0,3 dl kasvisfondia
pippuria
(suolaa)
voinokare

Maustevoi:
Voita (haluamasi määrä)
n. 2-3 valkosipulinkynttä

1. Entrecôtet: Nuiji lihat samanpaksuisiksi. Rouhi pihvin molemmille puolille hillitysti suolaa ja pippuria. Valmista marinadi: Sekoita kulhossa häränlihafondi, öljy, pilkotut valkosipulinkynnet sekä pippuria (ja suolaa). Pyöritä entrecôtet marinadissa joka puolelta, laita kelmu kulhon päälle ja anna maustua muutaman tunnin ajan jääkaapissa.
2. Pyre: Kuori bataatit ja leikkaa pienehköiksi paloiksi. Silppua sipulit. Kuumenna paistokasarissa tai kattilassa tilkka öljyä ja ruskista sekä paahda raakoja bataatteja vähän aikaa. Lisää kattilaan sitten vettä niin, että bataatit juuri ja juuri ovat veden alla. Anna niiden kypsyä rauhassa. Lisää sipulit kattilaan, kun bataatit ovat melko pehmeitä. Kun bataatit ovat kypsiä ja pehmeitä, kaada vihannekset ja keittovesi siivilään. Ravistele niistä ylimääräinen vesi pois ja kaada sitten vihannekset siivilästä takaisin kattilaan. Voit kaataa bataatit blenderiin ja ajaa tasaiseksi massaksi, mutta myös sauvasekottimella tai muusinuijalla hoituu homma. Lisää sitten kasvisfondi, pippuria sekä voinokare. MAISTELE: Todennäköisesti ainakin suolaa tarvitsee lisätä.
3. Maustevoi: Pehmitä haluamasi määrä voita. Silppua valkosipulinkynnet pieneksi hakkelukseksi ja sekoita voihin. Jos voi on todella juoksevaa, anna hieman jähmettyä. Kippaa voimassa sitten tuorekelmupalalle ja kääri pötkyläksi. Anna jähmettyä jääkaapissa tai kiireen koittaessa pakastimessa, kuten mulla. ;-)


New Yorkin juustokakkuun tarvitset:
220g Digestive-keksejä
n. 60g pehmeää voita
1 rkl juoksevaa hunajaa

200g ranskankermaa
250g mascarponejuustoa
250g maitorahkaa
2,5 dl sokeria
3/4 dl Maizena-maissitärkkelystä
3 tl vaniljasokeria
1/2 appelsiinin raastettu kuori
4 kananmunaa

mansikoita
(sokeria)

1. Pohja: Murskaa keksit ja sekoita voin ja hunajan kanssa. Painele murumassa irtoreunavuoan pohjalle ja reunoille. Anna jähmettyä jääkaapissa täytteen teon ajan. (Voit laittaa vuoan pohjalle leivinpaperin, niin kakun irrottaminen vuoasta on helpompaa.)
2. Täyte: Sekoita sähkövatkaimella kaikki täytteen ainekset (ranskankermasta kananmuniin) kulhossa sekaisin. Kaada massa keksipohjan päälle ja paista 175 °C uunissa noin 50-60 minuuttia. Anna kakun jäähtyä kunnolla ennen tarjoilua.
3. Paseerattu kastike: muussaa mansikat soseeksi ja paseeraa eli painele siivilän läpi sieläksi soseeksi. Voit myös vain soseuttaa mansikat kastikkeeksi ilman paseeraamista.

Vinkki Juustokakku kannattaa valmistaa jo tarjoilua edeltävänä päivänä, jotta koostumus tasaantuu ja maut tasoittuvat.

 ©2014 • Taikakaulin

10. maaliskuuta 2013

Mutakakku á la sisko



Hei jeeeee, leivontakärpänen on ehkä sittenkin purrut mun siskoa! Sisko kysyi vain, että antaisinko sille lainaan tummaa suklaata leivontajemmastani sekä miten meidän uuni toimii. Kaikilta muilta osin tämä on tehty ihan pikkusiskotyövoimalla.

Kakun tullessa uunista ajattelin mielessäni tosi reilusti, että tulipa kuiva käppyrä. Kakkua leikatessa sain kuitenkin imaista sanaseni takaisin, sillä kakku oli tosi onnistunut - en ole varmaan itse koskaan tehnyt yhtä onnistunutta mutakakkua! Kylkeen vähän lakujädeä ja mustikoita sekä kupillinen Muumimamma-teetä, niin kyllä sitä tylsintäkin kirjaa äidinkielen esseetä varten jaksaa kummasti lukea. ;)


Tarvitset:
2 kananmunaa
1 dl sokeria

100g tummaa suklaata
100g voita/margariinia

1,5 dl vehnäjauhoja
0,5 tl leivinjauhetta


1. Voitele ja korppujauhota pieni (tässä halkaisija 15cm, irtopohjavuoka) vuoka reunoja myöten.
2. Vatkaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi.


3. Sulata suklaa ja voi. Sekoita hieman jäähtynyt seos varovaisesti munasokerivaahtoon.
4. Yhdistä vehnäjauhot ja leivinjauhe. Siivilöi ja sekoita varovaisesti jauhoseos taikinaan.

Sisko mitään siivilöinnyt, heitti vaan sekaan :-D

5. Kaada taikina vuokaan. Kypsennä 200°C noin 20 minuuttia alimmalla tasolla (sisko paisteli keskimmäisellä).
6. Anna kakun jäähtyä hetki ja siirrä sitten lautaselle.


Peeäs Aina kun kuuntelen tuon yllä olevan Queenin biisin, mulle tulee ihan mielettömän hyvä "Don't stop me now 'cause I'm having a good time" -fiilis, mikään ei voi pilata sitä. Tiedättekö, kun kirjoissa on kliimaksi eli huippukohta? Mun logiikalla biiseissäkin voi ihan hyvin olla kliimaksi, ja tämän biisin kliimaksi löytyy mun tulkinnan mukaan sekunneista 0:31 ja siitä eteenpäin.

Superhyviä fiiliksiä ja ihanaa kevättä teille kaikille, nauttikaahan auringosta ja elämästä!! Toivottavasti teidänkin elämät hymyilevät :)


 ©2013 • Taikakaulin