8. kesäkuuta 2014

Pursotettu ruusukakku


Vietimme mummuni syntymäpäiviä sekä serkkupojan läksiäisiä mummelini rivarinpätkässä. Mummu vaatimattomaan tapaansa pyysi jotakin ihan yksinkertaista, helppoa ja vähän aikaa vievää kakkua. Jälleen mentiin siis ihan normaalilla sokerikakkupohjalla, joka sai täytteekseen vadelmahilloa ja simppelin suklaamoussen.

Pinnan ruusupursotus on näyttävä, mutta todellisuudessa melkoisen yksinkertainen. Tähän ruusupursotukseen riittää aivan tavallinen tähtitylla eli -pursotinterä, eikä irrallisissa pursotettavissa ruusuissa käytettäviä ruusunaulaa ja terälehtityllaa tarvita ollenkaan. Edellä mainitut ruusunaula ja lehtitylla ovat varmasti monelle never heard -juttuja, ja siksi juuri onkin tosi huisia, että sillä kaikkein yleisimmällä ja yksinkertaisimmalla tähtityllalla onnistuukin saamaan yllättävän siistin kuorrutuksen aikaiseksi! Pursotus on kaksivärinen, ja vinkkiset siihen on tekstissä. Myös pienimuotoinen ruusututoriaali lymyää kuvien muodossa, tsekkailkaapa tarkemmat vinksut siis alempaa.

Tarvitset:
4 kananmunan nopea kakkupohja

kostutukseen:
0,5 dl mehutiivistettä
1 dl vettä

täytteeseen:
1,5 dl vispikermaa
1 dl tuorejuustoa (n. 0,5 prk eli n. 100g)
100g tummaa suklaata
maun mukaan sokeria
vadelmahilloa

kuorrutukseen:
3,5 dl vispikermaa
1 dl tuorejuustoa (n. 0,5 prk eli n. 100g)
punaista elintarvikeväriä (jauhe tai geeli, nestekin ihan ok)
sokeria maun mukaan


1. Valmista nopea kakkupohja linkin takaa aukeavan ohjeen avulla. Anna pohjan jäähtyä ja leikkaa sitten kolmeen osaan.
2. Valmista täyte. Vaahdota vispikerma. Lisää sekaan tuorejuusto ja sekoita vatkaimella. Sulata suklaa miedolla lämmöllä mikrossa sulaksi, ja anna hieman jäähtyä. Kaada suklaa ohuena nauhana kerma-tuorejuustoseokseen ja vatkaa sähkövatkaimella koko ajan. Mausta tarvittaessa sokerilla - maistele!
3. Täytä kakku irtoreunaa käyttäen: tällöin kakusta tulee tasainen ja täytteet pysyvät jämäkästi omilla paikoillaan. Sekoita kostukkeen ainekset. Kostuta alin kakkupohja, levitä siihen vadelmahilloa ja sitten suklaatäytettä. Lisää keskimmäinen kakkupohja ja toista edellinen. Kostuta kaikkein ylintä kakkupohjaa, kakun "kantta" hieman enemmän kuin alempia, sillä kosteus ei painu sinne. Anna kakun jähmettyä kaapissa mieluiten yön yli.
4. Vaahdota kuorrutuksen kerma, lisää sekaan tuorejuusto ja mausta makusi mukaan sokerilla. Sipaise ohut kerros kermaa kakun pintaan. Jaa sitten loput kermat kahteen osaan: jätä toinen osa valkoiseksi ja värjää toinen vaaleanpunaiseksi. Laita pursotinpussiin tähtityllä (minulla Städterin 14mm). Lusikoi toiselle puolelle pursotinpussia valkoista, toiselle puolelle vaaleanpunaista kermavaahtoa. Pursota sitten kakun pintaan myötäpäivään vieri viereen ruusukkeita. 

Peeäs Menossa oli mukana kaikenikäisiä - niin viisikuista kuin kahdeksankymppistä. Serkkuni vauveli oli toki mukana juhlimassa, ja juhlahumun välissä napsittiin ihania kuvia yhdessä pikkuisen kanssa. Mun oli ihan pakko laittaa mukaan myös kuva hiusväkerryksestäni, joka noudattelee kakun yksinkertaisuuslinjaa. Simppeli ja klassinen kampaus syntyy iisisti kieputtamalla tukka pannan ympärille aloittaen sivuilta ja lopettaen taakse, koklatkaa vaikka!


©2014 • Taikakaulin

7 kommenttia:

kissanminttu kirjoitti...

Kiva kakku ja kiva kampaus :)

Krike kirjoitti...

Oi kiitos, kissanminttu :-)

Eija kirjoitti...

Kaunis tyttö ja kaunis kakku! Olen tehnyt kakkuja ruusupursotuksella, mutten ole ymmärtänyt yhdistää kahta väriä kerralla, pitää laittaa idea kiertämään ja blogata se joskus! ☺

Krike kirjoitti...

Voii, kiitos ihanasta kommentista, Eija! :-) Tuo kaksivärinen pursotus on kyllä tosi kiva ja kaiken lisäksi tosi simppeli!

Heidi kirjoitti...

Kiitos reseptistäsi.
Tuli itsellä hieman erinäköinen. Ei niin kaunis kuin siun tekemät pursotukset, mutta ensimmäistä kertaa tein.

Krike kirjoitti...

Kiitokset sinulle mukavasta kommentistasi, Red Dragon! Mun mielestä tärkein on aina se, että tekee ja yrittää. Pikku hiljaa tässäkin harjaantuu :-)

Heidi kirjoitti...

Ja onneksi luonteeni on sellainen etten ihan heti anna periksi.
Yleensä kaiken teen synttäreille, vaikka helpommalla pääsisi, kun kävisi vain kaupasta ostamassa, mutta en tiedä miksei oma mieleni anna siihen periksi :D