8. kesäkuuta 2011

Auringonkukat




Tällaisia tuli tässä värkkäiltyä. Myöhemmin postaan oman synttärikakkuni, johon nämä ajattelin laittaa. Aloitin auringonkukkien valmistusprosessin googlettamalla "auringongkukat marsipaanista", mutta jokaisessa hakutuloksessa ne tehtiin esimerkiksi gerbera-kukkamuotilla. Itse kun en minkäänmoisia kukan terälehtimuotteja omista, oli jälleen aika säveltää ja soveltaa. Ja niin kehittelin tällaisen rezeptin auringonkukille. Turhaa muuten ostaa kaikkia ihmeen kukanvalmistustarvikkeita yms. Ne on tarkoitettu laiskoille ihmisille. No, okei, myönnetään - neljättä auringonkukkaa tällä esittelemälläni tavalla tehdessä voi lievä tympääntyminen kyllä rantautua.

Tarvitset:

valkoista sokerimassaa
keltaista elintarvikeväriä
vihreää elintarvikeväriä
sinistä elintarvikeväriä
punaista elintarvikeväriä
(sokerikuorrutetta)



1. Värjää ensin koko massa keltaiseksi, värjäysapua saat  Sokerimassa-/marsipaaniruusut -tekstistä. Muotoile 9 pötkylää. Aseta ensin kolme pötkylää Mersun merkin tavoin. Aseta sitten aina kaksi pötkylää jokaisen ensin asettelemasi kolmen pötkylän väliin. Paina marsipaanityökalulla keskusta littuun. Pyörittele/painele samaisella työkalulla terälehdistä ohuet ja laakeat tomusokeroidulla alustalla. Vedä kuvassa näkyvällä marsipaanityökalulla tai hammas-/coktailtikulla terälehtiin uria elävöittämään kukkaa.

VIRHE! Oik. yksi pötkylä alhaalta puuttuu :O



 Valmista tuollaisia yllä olevia keltaisia kukan alkuja kaksi kappaletta. Nosta ne limittäin päällekkäin folion päälle, joka on aseteltu esim. lasin tai Piltti -purkin päälle. Foliota taivuttelemalla pystyt antamaan kukillesi muotoa. Asettele eri kukkien alkujen väliin hammastikkuja antamaan muotoa ja 3D-vaikutelmaa.
2. Jos sinulla jäi äsken keltaista massaa yli, värjää sitä sinisellä värillä! Silloin saat vihreitä lehtiä varten vihreää massaa, sillä kelt. + sin. = vihr. :) Jos ei jäänyt  kelt. massaa yli, värjää lisää massaa suoraan vihreäksi. Kauli värjätty, vihreä massa noin 3mm paksuksi levyksi. Napsaise piha sireenistä/syreenistä yksi lehti. Aseta lehti vihreän massalevyn päälle ja kauli niin, että levy ohenee reilusti. Nosta lehti pois ja leikkaa lehti irti. Vahvenna viivoja marsipaanityökalulla/hammastikulla.


3. Nyt värjäät massasi kaikilla mahdollisilla väreillä, jotta saat ruskeaa! Muotoile ruskeasta massasta pallomainen köntti. Paina se kevyesti siivilää vasten, jolloin saat hauskan kuvion. Nostele sitten terävällä marsipaanityökalulla/tikulla pintoihin kuvanmukaisia pieniä "töyhtöjä/koloja" (?).



Asettele kukan "ydin" (anteeksi, bilsan opet....) keltaisen kukan keskustaksi. Voit halutessasi liimata sen sokerikuorrutteella kiinni. Taivuttele kukat haluamaasi muotoon ja anna kuivua muutaman päivän (2-5). Koristele tomuväreillä (minun kukissa ei vielä ole).

Kuivumassa
RUSKEAKSI VÄRJÄÄMINEN = IHANAA!


©2011 • Taikakaulin

Ei kommentteja: