30. heinäkuuta 2012

Mansikka-vaniljahyydykekakku



Äitini lähti muutamaksi päiväksi kummeilleni, ja minä tein mukaan pari pikkuista, Ø 15 cm, hyydykekakkua, joista tämä oli toinen. Ajattelin, että voisin kerrankin tehdä kakun jonkin reseptin mukaan, täysin sitä noudattaen. Ja oliko se viisas valinta? No ei ollut. Jämäkakkua maisteltuani voin todeta, että mun makuuni täytteessä olisi ehdottomasti saanut olla enemmän mansikkaa! Toisaalta, olen ehkä tottunut täytteisiin, jotka maistuvat ihan superkunnolla joltakin tietyltä marjalta. Ei tämä siis pahaa ollut, ei ei, mutta en vaan ole tällaisiin "miedompiin" versioihin niin tottunut. 

Äidin hippaillessa kummitätini kanssa ja siskon leireillessä maailmalla (no, ihan Suomessa) maisteltiin iskän kanssa jämäkakkusta kera tuoreiden mustikoiden ja mansikoiden, ja minun siinä valitellessa kakkujen makuja iskä osuvasti totesi: "Sähän oletkin MATKALLA makujen maailmaan." No niinhän se on!


Tarvitset:
Keksimurupohja puolikkaana TAI Gluteeniton pähkinäpohja hyydykekakulle puolikkaana

täytteeseen:
5 liivatelehteä
1 prk (2,5 dl) vaahtoutuvaa vaniljakastiketta (minulla Valio, käy myös esim. Flora Vanilla)
1 prk maustamatonta tuorejuustoa (tässä Philadelphia)
200g mansikkasosetta (mulla itsekeitettyä)
n. 1/2 dl sokeria
2-3 rkl kiehuvaa vettä

koristeluun:
mansikoita
kiille hyytelösokerista ja vedestä


1. Valmista kakkupohja hyydykekakulle eli tämä tai tämä. Laita pohjan alle leivinpaperi.
2. Laita liivatelehdet likoamaan jäisen kylmään veteen.
3. Vaahdota vaniljakastike niin kovaksi vaahdoksi kuin mahdollista, eli toisin sanoen aika löysäksi verrattuna jämäkkään kermavaahtoon. Lisää sekaan tuorejuusto ja sekoita kunnolla. Lisää mansikkasose ja mausta sokerilla maun mukaan.
4. Sulata lionneet liivatteet kiehuvaan veteen ja lisää liivateseos ohuena nauhana täytteeseen. Kaada täyte kakkupohjan päälle vuokaan ja jähmetä jääkaapissa.


5. Kun hyydykekakun pinta on ainakin jähmettynyt, asettele siivuiksi leikatut mansikat ja valmista hyytelösokerista kiille. Kiehauta 1 dl vettä ja 1 dl hyytelösokeria, keittele noin 30 sekuntia sekoitellen, jäähdytä hieman ja lusikoi mansikoiden päälle. Jähmetä jääkaapissa.


Aatelkaa! Iskä ei ole juuri koskaan ollut sitä mieltä, että meijän pupsit olisi mitenkään kivoja tai ihania tai niin, mutta iskä oli laittanut Facebookiin Tupulle ton alla olevan muistojutun ja laittanut linkin tänne mun blogiin. Tätä mä arvostan! Tupsusta kerroin enemmän tässä julkaisussa.


©2012 • Taikakaulin

Ei kommentteja: