17. joulukuuta 2014

Homemade sushi


Mä oon ihan vallaton sushin rakastaja ja eilen vihdoin valmistin elämäni ekaa kertaa susheja ihan itse. Luin vaikka ja mitä ohjeita ja vinkkejä onnistuneisiin susheihin, ja keskeisimmäksi pointiksi nousi hyvä ja oikein valmistettu riisi. Tuolla vähän alempana on kirjoittelemani ohjeet erikseen niin riisin keittämiseen kuin makien ja nigirien valmistamiseen. Suosittelen kokeilemaan, oli nimittäin hyvvää!

Oon tosi fiiliksissä, kun huomenna saan hypätä tänä vuonna vimppaa kertaa InterCityyn ja hurauttaa kotikotiin kolmeksi viikoksi joulunviettoon! Voin vain kuvitella, miltä mahdan näyttää raahatessani yhtä matkalaukkua ja jättimäistä reppua pitkin loskan- ja jääntäyteisiä katuja... Mutta ei haittaa, odotan nimittäin ihan hirvittävän kovasti sitä, että saan olla kotikotona tällaisen pidemmän ajanjakson. Mua myös odottaa jouluruokien valmistaminen, sillä ilmoitin äidilleni, että minä haluan valmistaa ne tänä vuonna. Kaikkea ihanaa tekemistä siis riittää, joten pysykääpä kuulolla. :-)


Tarvitset sushiriisin valmistamista varten:
4 dl sushiriisiä
4,5 dl vettä keittämiseen

7 rkl ruusuviinaetikkaa
0,5 rkl suolaa
4 rkl (inkkari)sokeria

1. Laita puhdas uunipelti jääkaappiin kylmenemään.
2. Huuhtele sushiriisejä niin kauan, että vesi on kirkasta. Aluksi vesi on hyvin sakeaa, sillä riisistä irtoaa tärkkelystä. Mulla kun ei ole pienireikäistä siivilää, laitoin riisit sauvasekottimen kulhoon ja törkkäsin päälle teehauduttimesta irrottamani sihtiosan. Hyvin toimi huuhtominen näin!


3. Laita riisit kattilaan ja kaada päälle kylmää vettä. Anna riisien seisoa näin 15 minuuttia ja keitä sillä aikaa riisiviinaetikkaliemi.
4. Mittaa riisiviinaetikka, sokeri ja suola kattilaan/pannulle ja keitä kiehumispisteeseen asti. Kaada seos esim. kermanekkaan tai mukiin ja jäähdytä.
5. Seuraavaksi koske pelkkään lieden levyn lämmönsäätelynappulaan ja pidä riisikattilan kansi kiinni koko ajan. Älä siis sekoita riisejä missään vaiheessa. Kuumenna riisit kiehumispisteeseen asti ja kiehuta sitten hiljaisella lämmöllä noin 10 minuuttia. Katkaise sitten levystä virta ja anna hautua vielä 10 minuuttia kattilassa.
6. Ota kylmentynyt uunipelti jääkaapista ja kaada riisit siihen. Levitä ne mahdollisimman ohueksi kerrokseksi, jotta kaikki riisit jäähtyvät tasaisesti. Pellin tulee olla kylmä, sillä silloin alimmaisiksi jäävät riisit eivät jatka kypsymistä. Kaada riisiviinaetikkaliemi risteävin, leikkaavin liikkein riisien päälle. Älä sekoita riisejä vaan jäähdytä niitä esimerkiksi viuhkalla (tai Hesarilla) viuhkoen. Mikäli et käytä riisejä kohta puolin, peitä ne kostealla liinalla. Näin ne säilyvät noin päivän verran.



Makisushit


Tein kolmenlaisia makisusheja. Noihin ihan kauimpaisiin tuolla lautasen takareunalla käärin riisin kamuksi norjanlohta sekä kurkkua. Kahteen keskimmäiseen vaakatason riviin laitoin kurkkua ja rapu-majoneesitahnaa sekä päälle koristeeksi ohuen kurkkutikun. Etualalla olevissa makeissa on sitten norjanlohta ja avokadoa.

Raputahnaan tarvitset:
1/2 tlk säilykerapuja (Dovganin jokirapuja, Cittarista)
4-5 rkl majoneesia
rouhaus pippuria
rouhaus suolaa

Lisäksi tarvitset:
valmista sushiriisiä
kurkkua
norjanlohta
1/2 avokadoa
3 levämattoa
bambumatto rullaukseen

1. Valmista raputahna: hienonna ravut veitsellä pieneksi mössöksi ja laita ne pieneen kippoon. Lisää mukaan majoneesi, pippuri sekä suola ja sekoita. Anna tekeytä hetkinen.
2. Valmistele muut täytteet: Leikkaa lohi pitkiksi, ohuehkoiksi pitkuloiksi suikaleiksi. Leikkaa myös kurkku pitkiksi ohuiksi tikuiksi. Halkaise avokado, leikkaa avokado siivuiksi ja irrota siivut kuoresta.
3. Makit: Aseta levämatto kiiltävä puoli alaspäin bambumatolle. Levitä ohut kerros jäähtynytttä riisiä levämatolle. Laita haluamasi täytteet levämaton "etureunaan" eli kohtaan, josta rullaus aloitetaan - minä laitoin...
  • lohisiivuja ja kurkkusuikaleita
  • raputahnaa ja kurkkusuikaleita
  • lohisiivuja ja avokadosuikaleita
Rullaa levämatti napakaksi rullaksi bambumaton avustuksella ja laita pötkylä jääkaappiin tekeytymään ja jähmettymään. Riisiviinaetikkainen riisi nimittäin kovettuu jääkaapissa. Leikkaa makit noin puolen tunnin kuluttua kiekoiksi.


Dovganin ravut venäläisellä tekstillä
Riisi ei oikeesti ollut tollasta klähmästä, mutta puhelimen kamera...


Lohi- ja avokadonigirit


Tarvitset:
valmista sushiriisiä
norjanlohta
avokadoa
ohut kaistale levämattoa
3 tl riisiviinaetikkaa
3 tl vettä

1. Muovaa riisipötkylät: Minä käytin Ikea litranvetoisia  minigriptyylisiä pusseja apuna. Lusikoin sushiriisiä poikittan keskelle muovipussia ja nostin muovipussin toisen reunan riisien yli ja painoin riisit pötkyläksi (kts. alla). Sitten kun olin painanut pötkylän tiiviiksi, jaoin sen neljään osaan. Painoin vielä jokaista palaa tiiviimmäksi ja laitoin sitten tarjoiluastialla jääkaappiin. 


2. Leikkaa lohi sekä avokado haluamasilaisiksi siivuiksi ja asettele nigirien päälle.
3. Sekoita riisiviinaetikka sekä vesi pienessä kulhossa. Leikkaa levämaton kaistaleesta ohuita suikaleita, jotka laitat avokadonigirien ympärille. Kostuta levämaton suikaleen toinen pää riisiviinaetikka-vedellä, jotta suikale pysyy paremmin kiinni. Laita levänauha niin, että yhdistymiskohta jää nigirin alapuolelle.

Peeäs... Olkaahan varovaisia, kun käsittelette purkinavaajia. Mä en ollut ehtinyt vielä edes aloittaa tölkin avaamista, kun sain jotenkin törkättyä sellaisen monitoimiavaajan terän suoraan hyvin syvälle peukkuun. Ja voi sitä veren määrää! En edes pystynyt itse painaa sitä haavakohtaa tarpeeksi voimakkaasti, joten onneksi oli apukädet lähellä...


Haava onneksi tyrehtyi ja sushikin maistui tosi hyvälle!

©2014 • Taikakaulin

Ei kommentteja: