29. lokakuuta 2011

Helsingin Ruokamessut 2011


VAROITUS! Tämä postaus sisältää paljon kuvia! ;D

 Jo jonkinlaiseksi perinteeksi muodostuneet ruokamessut olivat jälleen Helsingin Messukeskuksessa samanaikaisesti kirjamessujen sekä musiikkimessujen kanssa. Olimme kaverini kanssa Sarjakuvantekijöiden osastolla kirjamessujen puolella osan ajasta kilpailulomakkeita jakamassa.

Ruokamessujen puolella on niin sekoa ravata, positiivisesti. Kierretään aina maistiaispisteissä rinkiä siinä toivossa, että maistattajien työvuoro on vaihtunut (niin, etteivät huomaa, että syödään heidän varastot tyhjiksi). Ei muuten käyty koko päivänä syömässä, sillä messuilla jaettiin ihan kaikkea: puuroa, sataa sorttia juustoja, hedelmä- ja marjamehuja, hedelmäsoseita, Arla Ingmannin Ihana-jogurttimaistiaisia, leipää, leipää, leipää, leipää, leipää, leipää, leipää, leipää, leipää ja sitten ihanaa Saaristolaisleipää, näkkileipää, Fazerin suklaapaloja (ihanan isoja!), karkkia, karkkia ja vielä kolmannen kerran karkkia.

valkotakkinen = Kari Aihinen, kaikkein oik. Harri Syrjänen

Harri kokkaa, Mia Kettunen selostaa

Sellanen salaatti, by Harri Syrjänen

Seurailimme myös näytekeittiössä hääräilleitä huippukokkeja Kari Aihista ja Harri Syrjästä kokkikollegoineen. Istuttiin aina keskellä eturivissä ja kommentoitiin show'ta - toivottavasti niin äänekkäästi, että palaute meni perille. He valmistivat siis ruokia, mutta fiilis heidän kokkailuidensa jälkeen oli TOSI TYLSÄ. Heillä on selkeesti kiehahtanut sopat päähän - mun mielestä show'ssa aika tärkeetä ja olennaista on yleisön huomioiminen oman itsensä sijaan!


CROISSANTTEJA <3

Monet julkkiksetkin näyttäytyivät messuilla. Olin vähällä kävellä Vappu Pimiän yli, ja sitten suuhun jäi jumittamaan vaan lausahdus "oliks tuo Vappu, oliks tuo Vappu, oliks tuo Vappu". No, olihan hän. Juttelimme myös Suomen kauneimman vuosimallia 2007 kanssa. Jep, Noora Hautakangashan se siellä Seattia mainosti juusto- ja leipäkojujen keskellä. Ja aivan sama oli vuosi sitten - osallistuimme autoarvontaan ruokamessuilla ja juttelimme missin kanssa, hah. Muita tunnettuja kasvoja olivat myös kokki Sami Garam, Duudsonien Jarppi ja Jukka, Metro-lavalla esiintynyt ja meidän Järvenpään lukionkin käynyt Stina Girs ja olihan siellä myös tv-juontajat Marja Hintikka sekä Mikko Kekäläinen.

Paljon fudgeja!


Ihanaa saaristolaisleipää

Janon sattuessa tuon koneen kautta ;)

Perjantaina 28. lokakuuta televisioitu PS eli Puoli Seitsemän oli suora lähetys Helsingin kirjamessuilta ja kipitettiin mekin kaverin kanssa lähetystä seuraamaan. Mentyämme sen jälkeen hakemaan takkeja narikasta muuan älykkyydestään tunnetut herrat sähläsivät siinä Messukeskuksen aulassa jotain epämääräistä. En sitten tiedä onko niin hienoo vai ei, että on nähnyt Duudsonit livenä ja tosi läheltä, mutta tulipa sekin koettua, hahaha.

Tästä linkistä näät perjantaina 28.10. televisioidun PS:n 2-vuotisohjelman aina 5.11. asti! PS 28.10.2011


Teillä lukijoilla on vielä mahdollisuus päästä ruokamessuille tänä vuonna, sillä huomenna (sunnuntaina 30.10.2011) on viimeinen ruokamessupäivä. Menkää, menkää ja käykää Sarjakuvantekijöiden osastolla siinä samalla osallistumassa Sarjakuva-aiheiseen kilpailuun!

Peeäs On niin kivaa, että iskä on sarjakuvanpiirtäjä jne., meinaan huomenna ollaan taas menossa vakkari messukaverin kanssa ilmaislipuilla syöpöttelemään messuille. Ehkä juopottelemaan sitte parin vuoden päästä kun Viini-puolelle päästään. ;)


 ©2011 • Taikakaulin

3 kommenttia:

Salla kirjoitti...

Maalahden limppu on ihan parasta voin, juuston ja tomaatin kanssa. Silmät painuvat kiinni, niin hyvää se on. Aijai!

Anonyymi kirjoitti...

ihan sairaan upee blogi! :):) vaikka noi kakut! kamala nälkä tuli tätä lukiessa. :P voi vaan haaveilla että itellä ois tollasii taitoja!

Krike kirjoitti...

Salla niinpä, Maalahden limppu on ihan sairaan hyvää!! :)

Anonyymi: kiitos paaljon! Tee haaveilusta totta ja kokeile jotain, ihan varmasti onnistut :)