14. tammikuuta 2012

Pähkinäsuklaafudget


Meidän lukiolla järjestettiin presidentinvaalipaneeli eilen 12.1., johon myös kaikki lukiomme opiskelijat katsojan roolissa osallistuivat. Tuon johdostoa meillä olikin tänään etäopiskelupäivä YLEläisten purkaessa lavasteita lukiolla. Mä päätin tehdä psykan, ruotsin ja et:n etätehtäviä vauhdittamaan Nigella Lawsonin ohjeella näitä sikamakeita fudgeja samalla lukiessani ja ihmetellessäni Iltalehden keskustelupalstalla vellovaa keskustelua Järvenpään "kommarien kasvatuslaitoksesta" tai "punalukiosta". Oikeesti aikuiset, herätkää.


Tarvitset:

350g tummaa suklaata (mulla oli kaikki joulujämät, eli valkosuklaasta tummaan-)
1 prk (á 397g) kondensoitua maitoa
1 rkl voita (EI margariinia)
1/2 tl suolaa
2 dl cashew-pähkinöitä
1/2 dl kookoshiutaleita
3 keksiä (esim Digestive)


1. Laita cashew-pähkinät ja kookoshiutaleet pakastepussiin ja murskaa kaulimella hakkelukseksi.
2. Laita kattilaan suklaa, kondensoitumaito, voi ja suola ja anna sulaa ja kuumentua tasaiseksi massaksi.



3. Lisää sekaan kookoshiutaleet ja pakastepussin sisältö. Sekoita tasaiseksi ja kaada alumiinivuokaan. Oman vuokani tein alumiinifoliosta taitellen. Anna jähmettyä. Kumoa sitten nurin ja leikkaa paloiksi.


Peeäs Tästä kuvasta näette, missä minä istuin: vihreällä ympyröidyssä kohdassa istuin ensin, sitten meidät siirrettiin sinne, missä on punainen ympyrä. Eli sinne, mistä ei mitään nähnyt.

 

Tuolta takaa yritin tiirailla

Ja jos joku teistä sattui katsomaan kyseisen keskustelun, niin kommentoikaa nyt ihmeessä! Olisi kiva kuulla myös teidän mielipiteitänne!

 ©2012 • Taikakaulin

2 kommenttia:

Salla kirjoitti...

Itse lähinnä olen pitkin päivää naureskellut erinäisille kommenteille. Teitä lukiolaisia on moitittu typeriksi, ja samalla on sanottu, että kukaan tuon ikäinen ei älyä kysyä tuontasoisia kysymyksiä. Hohhoijaa...

Krike kirjoitti...

Joo totta. Nytminäkin noille kommenteille nauran, mutta kyllä ne ensimmäiseksi pistää miettimään ja ihmettelemään, että ihanko totta...