21. helmikuuta 2012

Suolapullajekku

 

  

Laskiaistiistainaattona kokoonnuimme kaveriporukalla pelailemaan. Minä ja kaverini Fanny kelailtiin, millä jekulla tällä kertaa kiusoittelisimme. Päätettiin tehdä ihan perusslaskiaispullia, joihin kahdelle meidän kaverille väliin tuli ruokalusikallinen suolaa ja pinnalle raesokerin sekaan merisuolaa. Hyi.

Tehtiin toki ihan kunnollisiakin laskiaispullia, mutta meno keittiössä oli ei-niin-kunnollinen: saldona lattialle päätyi ylähyllyltä pudonnut iso purkki vaniljasokeria, putkilollinen kardemummaa, muutama desi vehnäjauhoja (no ei ihan) ja suolaa, suolaa ja vielä kerran suolaa. Hupsista, sori äiti.

Fannylla on sellanen ihana kamera. Kiitos ihanien kameran ja Fannyn, tässä postauksessa pääsette vähän tarkemmin meidän keittiömenoa näkemään.


Tarvitset:

1 satsi Peruspullataikinaa (1/2 litran taikina) + jos teet jekkupullia, ripottele raesokerin sekaan merisuolaa

SUOLAA
vadelmahilloa (tai mansikka)
3-5 dl vispikermaa + sokeria


1. Tee pullataikina ja valmista tavallisia pyöreitä pullia.

Ruoalla saa leikkiä

 2. Täytä pullat: vadelmahilloa ja sokeroitua kermavaahtoa. Jos teet jekkupullia, lisää hillokerroksen päälle 1 rkl hienoa suolaa. Mahdolliset jekkupullat kannattaa merkitä tarkoin, ettet vain itse syö sellaista. (;


Hirrrrrvvveeeen suolanen pulla!

hirveesti kermavaahtoa

Kaverini Anna oli tehnyt tällaista hyvää piirakka, nam!

Kerma-vadelmahillosotamaalaukset


Koulussa olemme kavereiden kanssa käyneet keskustelua siitä, kummat ovat ihanempia: lapset vai koirat. Minä sanon absolutely lapset, kaverit taas ovat koirien puolella. Nuo kaverit vihaavat lapsia, mä taas koiria - tai oikeastaan pelkään niitä. Tässä alla näkyvä Sulo-tiibetinspanieli oli kyllä aika ihana. Pakko myöntää.



©2012 • Taikakaulin

6 kommenttia:

Anna kirjoitti...

Heh, suolapullat.. Tämä muistetaan! ;)

Krike kirjoitti...

Haha joo. Tämä oli vasta pientä, oota vaan mitä seuraavaks (; jotain vielä hirrrrrrrrrrrrvveeeempää.

Kirsi kirjoitti...

Hei viittikkö tulla siivoo nää jauhot, sokerit ja suolat täältä lattialta. Pyytää äiti. vielä ihan nätisti.

Krike kirjoitti...

mut äiti hyvä, senhän mä oon jo tehny..

Anonyymi kirjoitti...

Heheh!:D oli hauskaa!:Dd

Krike kirjoitti...

Fanny niin oli!! :DD