6. kesäkuuta 2013

Bistro Sinne, Porvoo



Mun niin pitäisi jo olla pakkaamassa reippaalla tahdilla mun matkalaukkua, mutta päätin ihan nopsaan tulla kirjoittamaan tän julkaisun! Kesäkuun ekana viikonloppuna mä, äiti ja iskä suunnattiin Porvoon modernissa Taidetehtaassa sijaitsevaan Bistro Sinneen myöhäiselle brunssille. Mä en syönyt poikkeuksellisesti sinä aamuna aamiaista ollenkaan, ja voitte ehkä kuvitella mun nälän puolen päivän tienoilla. Bistro Sinnen brunssiin kuuluu alkupalapöytä, kahdesta vaihtoehdosta jompi kumpi pääruoka sekä jälkkäri.

Alkupalapöytä koostui pitkälti erilaisista salaateista ja salaatin lisukkeista. Pitkässä tarjoilupöydässä oli salaatin lisäksi tarjolla myös kalaa, karitsaa, uusia pottuja tillillä sekä appelsiinimehua. Tarjolla oli myös erilaisia mereneläväsekoituksia, kuten kalaa Pellingistä sekä katkarapuja ja muita äyriäisiä. Alkuruoat olivat ihan tositosi hyviä, ja vaikka mulla olikin ihan hirveä nälkä, olin melkoisen täys jo pelkän alkupalan jälkeen.

Tarkalleen ottaen notkuva alkupalapöytä kantoi päällään Martin Tillmanin savulohta ja akvaviitti-sinappikastiketta, Pellingin silakka- ja sillivalikoiman sekä isoäidin kurkkuja, katkarapuja skagen, Caesar-salaattia, palvattua saaristolaiskaritsaa, maalaissalaattia pekonista, tomaatista, neulapavuista ja oliiveista, basilikamarinoitua mozzarellaa ja rucolaa, luomuvoilla maustettuja perunoita, leipävalikoiman, tuoreita hedelmiä, mehuvalikoiman sekä kotimaisia juustoja.





Kahdesta pääruokavaihtarista mä valitsin grillattua lohta, lämmintä perunasalaattia ja hollandaise-kastiketta. Pääruoka oli vähän pettymys - se oli perushyvää, mutta siitä puuttui se juju. Himpusti kouluruokainen kuva tästä jäi. Mä tykkään hirmusti antaa palautetta, ja niin sai tarjoilijamiekkonen multa ensin tuhat kysymystä vastattavaksi ja sitten kritiikkiä kalapalasta - en mä sentään kouluruokalassa kai ollut? 


Äiti ja iskä molemmat ottivat sen toisen pääruokavaihtiksen eli grillattua possun kylkeä, tatti-emmer-muhennosta ja punaviinikastiketta. Äidin ja iskän mielestä heidän pääruoka ei myöskään ollut mikään ihmeellinen, mutta kyllä se voitti sen mun fisupalan.


Jälkkärinä oli mehevää ja ihanasti maustettua raparperikakkua, tuorejuustosorbettia sekä tuoreita, marinoituja mansikoita.





Kaiken kaikkiaan voin suositella Sinneä lämpimästi - tuoreet raaka-aineet, kiva sisustus ja yleinen habitus sekä maittava ruoka!


Peeäs B-AJOKORTIN TEORIAKOE KIRKKAASTI LÄPI! ♥


©2013 • Taikakaulin

5 kommenttia:

Anna kirjoitti...

Onneks olkoon teoriakokeen läpäisystä! ;)

Anonyymi kirjoitti...

onneksi olkoon teoriakokeen suorittamisesta hienosti. sun blogia on kiva lukea...

Krike kirjoitti...

@ Anna: thanks :-) terkut espanjan auringon alta ;-)

@ Pullapaakari: kiitokset ihanasta kommentistasi!! :-)

Roosa kirjoitti...

Blogisi on aivan ihana! Kirjoitat todella kivasti ja sitä on helppo lukea! :) Itsestäni ei voi aivan samaa sanoa :D

http://roosa-staypositive.blogspot.fi

Krike kirjoitti...

Kiitos Roosa hirmusti!! Älä nyt, kävin nopsaa matkalaukun purkuoperaation lomassa sun blogissa ja sä kirjotat hyvin! :-)