6. elokuuta 2012

Torta della Nonna



Luin Maku-lehdestä (kesä 3/2012, s. 54-55) jutun Sikke Sumarista ja tästä toscanalaisesta isoäidin sitruunatortusta. Päällisin puolin torttu on aika pelkistetty, mutta hassunhauska juju onkin torttusen täytteessä. Täyte keitellään nimittäin haarukalla, johon on seivästetty sitruunan puolikas.

@Marias -blogin Maria oli juuri tehnyt tätä sitruunatorttua ja kehui sitä kovin. Minulla oli täydellisen hyvä syy testata tätä kakkusta, sillä meille tuli  vieraita  tuttuja joko länsi- tai lounaisrannikolta... Minulle juuri selvisi Toscanan olevankin Ranskan sijaan Italiassa, niin en mene väittämään, mihin rannikkoalueeseen heidän himppadee kuuluukaan. 

Tämänhetkinen ammattihaaveeni eli luokanopettaja on pysynyt mulla jo kahdeksan vuotta, ja oli todella mukavaa kysellä vuosi sitten kasvatustieteen maisteriksi valmistuneelta kaikkea tuoretta tietoa liittyen yliopisto-opiskeluun, tentteihin ja opettajan hommiin. Huomatkaa, että iskäni opepaperit ja OKL-kokemukset ovat jämähtäneet muutaman vuosikymmenen taakse. 

Jotta tämä alkuselostus ei menisi pelkästään opefiilistelyksi, niin voin todeta tortun olleen hyvää. Silti jotenkin kummasti odotin himppusen enemmän! Crema pasticcera eli se sitruunatäytemöhnä oli todella makeaa ja muistutti hyvin läheisesti Lemon Curdia. Täytellessäni kakkuja olen vetänyt aikamoiset määrät ylijäänyttä sitruunatahnaa, ja se tässä ehkä kyllästytti. Kaiken kaikkiaan kuitenkin ihan passeli torttunen, etten sanoisi!


Tarvitset:
300g vehnäjauhoja (n. 4,5 dl)
120g sokeria (n. 1,5 dl)
2 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa (noin 1/2 tl)
150g voita
2 keltuaista
1 sitruunan raastettu kuori
3 rkl jääkylmää vettä

crema pasticceraan: (täytekiisseli)
3,5 dl punaista maitoa (täysmaito)
3 keltuaista
2 dl sokeria
2,5 rkl vehnäjauhoja
1/2 sitruuna

pinnalle:
pinjansiemeniä

koristeluun:
mansikoita lohkoina
sitruunamelissaa
pinjansiemeniä


1. Sekoita kuiva-aineet ja nypi jääkaappikylmä voi joukkoon. Lisää keltuaiset ja sitruunankuoriraaste sekä vesi ja töystä käsillä yhtenäiseksi mollukaksi. Kelmuta ja laita jääkaappiin lepäämään täytteen valmistuksen ajaksi.


2. Kuumenna punainen maito kiehumispisteeseen, mutta älä keitä sen enempää. Vaahdota keltuaiset ja sokeri. Lisää keltuaissokerivaahtoon vehnäjauhot. Kaada keltuais-sokeri-jauhoseokseen noin 1 - 1,5 dl kuumaa maitoa ja vatkaa sen aikaa, kunnes sokeri on suunnilleen sulanut. Kaada keltuais-sokeri-jauho-maitoseos kattilassa olevan maidon sekaan ja kuumenna. Sekoittele seosta kattilanpohjaa myöten haarukalla, johon on tökätty puolikas sitruuna. Kun seos alkaa paksuuntua ja kiisselöityä, voit vähentää lämpöä. Keittele, kunnes seos on selkeästi paksumpaa (yhteensä noin 10-15 min). Jäähdytä  kylmässä vesihauteessa haaleaksi.

Keltuaissokerivaahto





3. Jaa taikina kahtia siten, että toinen osa on vähän isompi. Kauli isompi taikina leivinpaperin päällä ja käännä se voideltuun irtoreunavuokaan. Painele pohjalle ja reunoilla niin ylös kuin mahdollista. Kaada jäähtynyt täytekiisseli. Kauli pienempi taikinaköntti leivinpaperin päällä ja käännä leivinpaperin avulla täytekiisselin päälle. Kääntele reunalla olevat taikinat kansitaikinan päälle ja paista kakkusta 180°C noin tunti, minulla tarkalleen ottaen 53 minuuttia. Tarjoile täysin jäähtyneenä kera tuoreiden mansikoiden ja sitruunamelissan.




©2012 • Taikakaulin

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Herkullista oli, täytyy varmaan kokeilla itsekin! Kiitos paljon! :) Terv. Se vuosi sitten valmistunut luokanope

Krike kirjoitti...

Voi, kiiitos! Olipa kiva, kun jätit kommentin!! :-)

Anonyymi kirjoitti...

Mahtavan makuista minustakin, koska rakastan sitruunaa ja kaikkea makeaa :) Kiitos muutenkin että pääsin kylään. Tämän kaiken kirjoitti ja sanoi se pienin vierailija.

Krike kirjoitti...

Tosi kiva, että tykkäsit! Ja kiitos ihanasta kommentista!! Oli tosi kiva, kun kävitte! :-)